Hermes suosikkina TV-peliin

MESTIS / Ennakko
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Urheilukanavan TV-kameroiden edessä esiintyvä Kokkolan Hermes lähtee ennakkosuosikkina torstain TV-peliin. Hermestä isännöivä Kirkkonummen Salamat on tällä kaudella joutunut antautumaan jo kolmesti kokkolalaisille. Pudotuspelipaikasta taisteleva Salamat on kuitenkin yllätysvalmis kotikentällään, joukkue on napsinut melkein kaksi kolmasosaa pisteistään Varuboden Areenalla.

TV-pelit ovat olleet sarjanousija Kirkkonummen Salamoille tervanjuontia. Marraskuussa Hokki haki Kirkkonummelta kaksi pistettä 4-2-voitolla, ja tammikuussa FPS oli parempi maalein 5-2. Hävityn FPS-pelin jälkeen Salamat-valmentaja Matti Hagman ei ollut kovinkaan optimistinen Hermes-peliä ennakoidessa.

- Peliä on turha pelata. Pisteet voisi lähettää suoraan Kokkolaan, Hagman totesti kyynisesti Urheilukanavan haastattelussa.

Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä. Salamat tarvitsee kipeästi lisäpisteitä varmistaakseen paikkaansa kahdeksan parhaan joukossa, kun taas Hermes saattaa onnistuneella loppukirillä vielä jopa taistella runkosarjan voitosta.

Salamoiden pudotuspelipaikka näytti vielä joulutauolla varsin turvalliselta. Ero yhdeksänteen sijaan oli peräti kahdeksan pistettä, ja kotietuun oikeuttava neljäs tilakin oli ainoastaan neljän pisteen päässä. Joulun jälkeen alkoi kuitenkin paha alamäki. Joukkue hävisi peräti kuusi ottelu putkeen, ja kun taas pahimmat kilpailijat K-Vantaa, FPS ja Haukat ottivat pisteitä tasaiseen tahtiin, kirkkonummelaiset putosivat pudotuspeliviivan alle.

Romahduksen taustalla oli joukkueen tärkeimmän pelaajan, maalivahti Jan Lundellin menettäminen HIFK:iin. 22.1 Hokkia vastaan jatkoajalla hävityn pelin jälkeen, Salamat on kuitenkin taas parantanut otteitaan. Neljästä viimeisestä pelistään Salamat on voittanut kolme. Kirkkonummella ovat kaatuneet niin Sport kuin KooKookin. Maanantain voitokkaassa Ahmat-pelissä kirkkonummelaisten maalia vartioi Simo Vehviläinen. Mestis-debyyttiään tehnyt Vehviläinen olikin heti joukkueensa parhaimmistoa. Espoon Blues A-juniorijoukkueessa torjuntavirettä ylläpitänyt Vehviläinen taistelee peliajasta siirtoajan lopussa Salamoihin tulleen Tommi Tervon kanssa. JYP-kasvatti Tervo, joka on aiemmin tällä kaudella torjunut kiekkoja Porin Ässissä, ei ole vielä ensiesiintymiseensä Salamat-paidassa tehnyt.

Hyökkäyspäässä kokkolalaisillekin tuttu Karo Koivunen on ollut Salamoiden näkyvin hahmo. Erittäin vahvan alkukauden jälkeen, kolme edellistä kautta Hermestä edustanut Koivunen on kuitenkin hyytynyt hieman. Koivusen, Iippo Suutarisen ja Simo Romon muodostama ykkösketju on tärkeässä osassa mikäli Salamat haluaa pistesarakkeeseensa kaksi lisäpistettä Hermeksen kustannuksella. Ykkösketjulle antaa taustatukea Ari Kataviston, Antti Tevasen ja Tuomas Tikkasen kakkosketju. Ahmoista siirtyneellä Tikkasella riittää varmasti myös näyttöhaluja Hermestä vastaa. Tikkanen sai nimittäin Hermeksestä lähtöpassit kesken kauden 2001/2002.

Hermes jahtaa kärkikaksikkoa

Vierailija Kokkolan Hermes on ainakin ennakkoasetelmissa selvä ennakkosuosikki. Joukkue on sarjataulukossa kolmannella sijalla, ja on voittanut Salamat kauden kolmessa aikaisemmassa kohtaamisessa yhteismaalein 14-5. Hermeksen otteet viime peleissä eivät kuitenkaan ole olleet kovinkaan vakuuttavia. Maanantain Hokki-pelissä joukkue puolusti heikolla asenteella, ja ainoastaan neljällätoista pelaajalla matkassa ollut kajaanilaisryhmä onnistui maalinteossa peräti viisi kertaa.

Salamoita vastaan ainoastaan voitto kelpaa kokkolalaisille, mikäli haluavat vielä haastaa savolaiskaksikko Jukurit ja KalPa tosissaan taisteluun runkosarjan voitosta. Kaikki edellytykset kahteen pisteeseen ovat olemassa. Joukkue lähtee peliin miltei parhaalla kokoonpanollaan. Hokki-pelistä kuumeen vuoksi sivussa ollut tärkeä Mikko Kaukokari oli mukana keskiviikon harjoituksissa, mutta pelaaminen Salamoita vastaan on vielä epävarmaa. Vahvuudesta ovat varmuudella poissa vain puolustaja Sami Nummi ja lievästä polvivammasta kärsivä Vesa Lahtonen.

Lahtosen puuttuminen tarkoittaa sitä, että viime peleissä hieman ailahtelevasti esiintynyt alkukauden komeetta Miika Wiikman palaa maalin suulle. HPK:n tarjouksen tammikuussa torjunut nuori maalivahti saakin oivan tilaisuuden todistaa taas tasonsa epäilijöille TV-kameroiden edessä.

Hermeksen valmentajan Pasi Arvosen mukaan TV-kamerat eivät vaikuta joukkueen valmistautumiseen.

- Ei me mietitä onko pelissä TV-kameroita vai ei, vaan keskitytään olennaiseen. Hokki-pelin jälkeen on taas luvassa nöyrää työntekoa. Edessä on vaikea peli. Salamat on hyvä kotijoukkue, ja on varmasti yllätysvalmis pienessä kaukalossaan. Kolme edellistä kohtaamista eivät paina enää vaakakupissa. Päivän kunto ratkaisee, Arvonen miettii pelin aattona.

» Lähetä palautetta toimitukselle