Lähtöasetelma on perin mielenkiintoinen. Lähes parin viikon tauolta palaava ja rauhassa otteluun valmistautunut kotijoukkue kohtaa jo täyden viikkopuhteen tehneen vierailijan. Salamat hävisi maanantaina kotonaan KalPalle 1-5, taipui keskiviikkona Kokkolassa Hermekselle maalein 3-1 ja yöpyi Kuopiossa ennen Kajaaniin suuntaamista.
- Salamoiden pelituntuma on heille etu - me puolestaan odotamme kovasti tauon jälkeistä kotipeliä, jonka haluamme voittaa, Hokin valmentaja Vladimir Kolek arvioi.
- Nuo ovat aina marginaalihommia, päivästä kiinni. Jos ei ole pelannut, on ottelutuntuma hakusessa, mutta on kuitenkin tuoreempia miehiä. En oikeastaan edes mieti tuollaisia, salamavalmentaja Vesa Surenkin toteaa.
Voittokulku alkoi Salamoista
Kun Salamat vieraili Kainuussa edellisen kerran syyskuun puolivälissä, oli Hokki parempi luvuin 3-1. Ja siitä alkoikin kajaanilaisten todellinen riemukulku, joka on sisältänyt pelkkiä voittoja. Sarjatauolle Hokki lähti kahdeksan ottelun voittoputkessa, ja tappiottomia koitoksia on jo 13 peräjälkeen.
Tauolla Hokki on vahvistunut entisestään, kun Tappara lähetti Nälkämaalle varsin hyvin torjuneen Pekka Tuokkolan tilalle vuorostaan Sasu Hovin, joka suorastaan loisti alkukaudesta. Mestis-pelejä Hovilla on tältä sesongilta takana kahdeksan, ja torjuntaprosentti on upea 94,87. Lisäksi profiilipuolustaja Eerikki Koivu palasi sopimuksen mukaisesti JYPin liigaryhmästä.
Aivan täydellä ryhmällä Hokki ei kuitenkaan Salamoiden kimppuun pääse. Puolustajista tsekkivahvistus Petr Mocek kärsii pelikieltoa pahoinpideltyään Kouvolan jäähallin tuomarikopin ovea ja Tuomo Kortelainen puuttuu kokoonpanosta henkilökohtaisen syyn takia.
- Lisäksi hyökkääjä Antti Räikkönen on sivussa ainakin viikonvaihteen yli. Kärpissä loukkaantumisia paikkaavat hyökkääjä Tommi Paakkolanvaara ja puolustaja Mikko Palomäki ovat liigakomennuksella näillä näkymin ainakin seuraavat kaksi-kolme viikkoa, valmentaja Kolek valottaa pelaajatilannetta.
Uutena miehenä Hokki-paidan pukee tauon ajan Kajaanissa harjoitellut Kärppien A-juniori Hannu
Haipus.
Avauserä Salamoiden etsikkoaika?
Vahvan syksyn pelannut Salamat on palannut tauolta kahden tappion kera, ja joukkue putosi torstaina sarjataulukossa viidenneksi. Vieraissa kirkkonummelaiset ovat voittaneet ainoastaan kahdesti. Sekä FPS:ää että Sportia vastaan matkavoittoja oli torjumassa Pasi Häkkinen, mutta omaa maalivahtia Simo Vehviläistä ei käy syyttäminen siitä, että hänen ollessaan maalissa joukkue ei ole tehnyt matkapeleissä vielä kahta maalia enempää. Torstain Hermes-ottelussakin vain kahdesti antautunut Vehviläinen nappasi palkinnon, vaikka pieni lipsahduskin nuorella vahdille sattui.
- Vehviläinen ennakoi tilannetta, josta Hermeksen ensimmäinen maali tuli, ja kaveri pääsi nostamaan etukulmalta nollakulmasta ylös. Näitä sattuu, jääkiekko on mielenkiintoinen peli! valmentaja Surenkin tietää.
Salamat on pohjoisessa vain 19 miehen voimin. Hyökkääjiä riittää reiluun neljään ketjuun, vaikka sentteri Mikko Lepola turvaa loppuelämäänsä pääsykokeissa ja laitahyökkääjä Sami Tervonen on sairastellut, mutta pakiston puolella tilanne on tukalampi. Avainpuolustajien Kai Öhbergin ja kylkivaivaisen Joni Purolan poissaolo näkyy ja tuntuu, sillä kaukaloon on heittää ainoastaan varsin kokematon kuusikko.
Hokki ja Salamat ovat pelanneet tasaisia otteluita, joten mitään Salamat ei varmastin isännilleen nytkään ilmaiseksi anna, mutta suuri suosikki kotonaan voittamaton kainuulaisjoukkue on. Maalivahtivertailussa kirkkonummelaisten Vehviläinen on ollut hyvä, kajaanilaisten Hovi suorastaan loistava. Pakisto on nykytilanteessa Hokilla huomattavasti vahvempi, ja iloisen ja tuloksekkaan hyökkäyspelin myötä myös Kainuun hyökkääjillä on enemmän onnistumisia tilillään.
Salamoiden etsikkoaika lienee ottelun alku, jolloin Hokki vasta hakee pelirytmiä, mutta ainakaan Kokkolassa Salamat ei heti alussa täyttä höyryä päälle saanut.
- Perjantain ottelu on varmasti pitkälti Hermes-ottelun toisinto. Jos istumme taas ensimmäisen erän bussissa, tiukkaa tekee. Hereillä pitää olla heti alusta, Vesa Surenkin painottaa.
- Olemme tehneet paljon töitä ja valmistautuneet näihin otteluihin. Nyt pitää olla tarkkana asenteen ja pelin kanssa, koska helppoa ei tule Salamoita vastaankaan olemaan, Hokki-luotsi Kolek ennakoi.