Iisalmen Kankaan montussa kohtaavat keskiviikkoiltana kaksi varsin ailahtelevasti kautensa aloittanutta joukkuetta. IPK sai Mestis–taipaleelleen loistavan alun, kun mestarisuosikki Hokki kaatui selvin 5-2 lukemin, mutta lunta puolestaan tuli tupaan SaPKon vieraana, kun pässinutut veivät pelin puhtaasti 6-0.
KeuPa puolestaan on pelannut kolme ottelua, joista sarjapisteitä on kilahtanut laariin kolme kappaletta Hermes-voitolla. Ottelut JYP-Akatemiaa ja K-Vantaata vastaan päättyivät puolestaan tappioihin.
Auttaako pieni kaukalo?
Hyvän avauspelin jälkeen IPK oli Savonlinnassa täysin hampaaton. Kotijoukkue vei peliä, ja kun pelinopeudessa ei pysytty mukana, seurasi siitä osin tyhmiäkin jäähyjä. Otto Leskisen syöttövirhe ensimmäisessä maalissa sekä Jaakko Heiskasen ja Antti Kurkisen tarpeettomat hyökkäyspään jäähyt kahdessa seuraavassa päästivät SaPKon varsin kevyesti karkumatkalle.
Keskiviikkona karhulauman voiton avain onkin oman pelikirjan täydellinen noudattaminen. Kotonaan pienessä kaukalossa aktiivisesti karvaava IPK pyrkii katkomaan vastustajan hyökkäykset jo hyvissä ajoin ja iskemään nopeasti ja suoraviivaisesti. Myös omista pitää päästä vauhdilla pois, sillä siinä joukkueella on ollut työsarkaa harjoitusotteluista lähtien.
Pirteästi harjoituspeleissä pelannut ja Hokki-pelissä pelikieltonsa kärsinyt Adam Zboril oli Savonlinnassa jo ylimääräisenä hyökkääjänä. Jää nähtäväksi, pääseekö mies KeuPaa vastaan jo omalle paikalleen ykköskenttään. Mieheltä on kuitenkin jo lupa tehojakin odottaa.
Peli-Karhujen kokoonpanossa mielenkiintoa herättää keskiviikkona oman kasvatin ainakin hetkellinen paluu karhupaitaan. Jukureiden Liiga-joukkueen puolustaja Ilkka Vaarasuo pukee keskiviikon peliin IPK-paitaan. Lisäksi Jukureiden hyökkääjä Niko Laakkonen viilettää karhunutussa. Molempien miesten lainapesti on yhden ottelun pituinen.
Ratkaisijoita kaivataan
Vierailija KeuPa on onnistunut keräämään voiton kolmesta pelaamastaan ottelusta vain kertaalleen. Tällöin vastassa oli vieraissa Kokkolan Hermes, jonka kausi on lähtenyt käyntiin varsin yskähdellen. Pelkästään tilastoja lukemalla KeuPan vaikeudet näyttäisivät olevan maalinteossa.
Kolmessa ottelussa kuusi tehtyä maalia ei mairittele etenkin kun pistekärkenä komeilee tehot 2+2 puolustajan paikalta kolmeen peliin iskenyt Lukko-laina Roni Sevänen. Sama mies vastasi perjantaina Hermes-pelin voitto-osumasta.
KeuPan kokoonpanossa lieneekin tällä hetkellä paljon potentiaalia, jota ei ole saatu puristettua ulos. Toki joukkueen vaihtuvuus viime kaudesta on hurja, eikä joukkueen viime kauden sisäisen pistepörssin kärkiviisikosta ole jäljellä kuin Emppu Pulliainen. Miehellä tehotilastossa kolmen pelin jälkeen on vastaa yksi syöttöpiste. Lisäksi Lukon lainamieheltä Joonas Niemelältä odotettaneen esiinnousua. Nuorukaisella on liigakokemusta viime kaudelta Bluesin paidassa 28 ottelun verran.