Keskiviikon kuuma kamppailu – kumpi kipuaa?

MESTIS / Ennakko
Jokipojat ja Peliitat vääntävät varsinkin vieraille tärkeistä pisteistä keskiviikkona Mehtimäellä.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Loppukirin ottanut, mutta edelleen karsintaviivan alapuolella majaileva Peliitat kohtaa keskiviikkona Jokipojat Joensuussa. Runkosarjan viimeistä edellisen kierroksen panokset ovat selvät Peliitat-leirissä. Myös Joensuussa hamuillaan sarjataulukossa pykälää ylemmäs.

Otteluun selvänä ennakkosuosikkina lähtevä Jokipojat on pelannut jo viikkotolkulla liki samalla kokoonpanolla. Viime viikolla loukkaantuneiden listalta kokoonpanoon palasi sentään hyökkääjä Jesse Paukku

Edellisestä viidestä ottelusta kaksi voittanut Jokipojat taistelee edelleen runkosarjan viidennestä sijasta yhdessä Kajaanin Hokin kanssa. Putoaminen Jukurien taakse seitsemänneksikin on vielä mahdollista.

− Kyllä meitä kiinnostaa se, että ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ei olisi oikein pitkiä matkoja eli reissuja Vaasaan tai Turkuun, Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski toteaa verkkolehti Mehtimäkeläisen haastattelussa.

Peliitat lähtee otteluun kahden ottelun orastavassa voittoputkessa. Elintärkeät kuusi pistettä Hokin ja SaPKon kustannuksella viime viikolla napannut heinolalaisjoukkue tarvitsee edelleen kipeästi pisteitä, jotta sija kymmenen ja kesäloma olisivat mahdollisia saavuttaa.

Sarjassa sijalla 11 majaileva Peliitat on pisteen päässä karsintaviivan paremmalla puolella olevaa LeKiä. Kolmen pistettä perässä olevalla SaPKollakin on vielä mahdollisuus kivuta kymmenen parhaan joukkoon ohi Peliittojen ja LeKin.

Kokoonpanot varmistuvat vasta pelipäivänä, mutta kapeiden pelaajamateriaalien vuoksi suuria muutoksia ei ole kummankaan joukkueen miehistöön luvassa. Jokipojilta sivussa ovat Joona Manninen sekä Oula Uski.

Peliittojen kokoonpanosta puuttuvat koko loppukauden kapteeni Jani Keinänen, hyökkääjä Marko Rairama sekä puolustaja Jaakko Lehtonen. Joensuulaislähtöinen Peliitat-puolustaja Roope Westerman ja hyökkääjä Joni Isomäki eivät ole kokoonpanossa ainakaan vielä keskiviikkona.

− Monella pelaajalla on tässä vaiheessa enemmän ja vähemmän kolhuja, mutta sama tilanne on muissakin joukkueissa. Mennään näillä, eikä murehdita, päävalmentaja Petri Karjalainen toteaa.

Peliittojen maalilla pelaa Antti Rautiola. Jokipoikien maalia vartioinee Daniel Spence.

Seuraa Heitä

Miika Heikkilä #9 |

Hyökkääjä

Heikkilä on noussut viime peleissä todella arvokkaaseen rooliin. Mestiksen helmikuun tulokkaaksi valittu laituri ratkaisi viime viikon Hokki-pelin käytännössä omin käsin. Jatkuuko vire Mehtimäellä?

Jesse Paukku #16 |

Laitahyökkääjä

Kaksi peliä loukkaantumisen jälkeen pelannut Jesse Paukku on hakenut vielä pelituntumaansa. Yltääkö ovela hyökkääjä pisteille altavastaajaa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle