Nousijajoukkue Salamat ei ole ujostellut uudella sarjatasolla. Vaikka viime otteluissa pistesaalis on jäänyt laihahkoksi, on joukkue tiukasti sarjan keskikastissa. Jukurit on saanut keskittyä viimeiset päivät puhtaasti harjoitteluun, Salamoilla on alla kova vierailu Kuopiossa.
Isäntien sairaslista lyhenee
Koko alkukauden poissa kokoonpanosta ollut Mikko Hakkarainen palaa kuvioihin illan ottelussa. Perusjukurin polvi kestää jo pelaamisen, joten Jukureiden sentteritilanne parantuu entisestään.
Hakkaraisen toipumista suurempi uutinen mikkeliläisyleisölle on Jukureiden ikonina tunnetun Lasse Kanervan paluu kotiin. Edellisessä kotiottelussa julkaistu siirtouutinen sai raikuvat aplodit Kalevankankaan kotiyleisöltä. Sitkeiden huhujen päätteeksi toteutunut siirto tuonee Jukureille ainakin katsojia, pelillisesti ”24” on vielä kysymysmerkki. Kanerva saa ”ensimmäisessä” ottelussaan ketjukavereikseen Mikko Hakkaraisen ja Tomi Lindforsin.
Jukureiden osalta avainasemaan nousee se, miten pelituntuma löytyy tauon jälkeen. Vierailija Salamat voi iskeä alussa yllättävän kovaa, jos isäntien luistin ei kulje. Valmentaja Risto Dufva kommentoi ennen peliä ottelun olevan suuri haaste, Dufva myönsi että tiistaina pelannut Salamat saa pienen edun.
Isäntäjoukkueen merkittävimmät poissaolijat ovat edelleen vatsavammaansa paranteleva puolustaja Matti Kuusisto sekä pelikiellossa oleva hyökkääjä Jussi Saarinen. Matti Kuusistoa Dufva toivoi palaavaksi kokoonpanoon ensi viikon tiistain otteluun. Maalivahtivalintaa kysyttäessä vastaus oli tutun lyhyt ja ytimekäs:
-Valinta on tiedossa, mutta ei ole. Niinpä, ymmärrettävä salaisuus. Jukurit on järjestänyt kauden mittaan pari yllätystä maalivahtivalinnoillaan, joten paha on arvella kumpi tolppien välissä seisoo.
Vierailija Salamat tappiokierteessä
Jukureiden ja Salamoiden kohdattua syyskuussa Salamat lähti otteluun allaan kolme hävittyä ottelua. Tällä kertaa tilanne ei ole juurikaan parempi, edellisestä neljästä ottelusta vain yksi voitto, sekin sarjajumbo Ahmoista. Salamat kykeni kuitenkin tiistaina antamaan KalPalle hyvän vastuksen, nyt pelituntumaa hakevia Jukureita vastaan on mahdollisuudet iskeä.
Salamoiden peliesitykset ovat sarjanousijalle ominaiseen tapaan ailahdelleet jonkin verran. Parhaimmillaan kotikaukalossa sarjan ennakkosuosikki on jätetty nollille, vastaavasti pahimmillaan omissa on ropissut oikein kunnolla.
Salamoiden ratkaisijoiden rintama on yllättävän laaja, peräti 20 pelaajaa on kirjauttanut nimensä maalintekijätilastoihin. Hyökkäyksen ykkösnimi on ollut syöttökone Karo Koivunen, joka on kerännyt 16 pelatussa ottelussa huikeat 19 syöttöpistettä. Koivusen johtaman koostumuksen lisäksi Suomi-sarjasta tuttu poppoo kärjessään Antti Tevanen ja Tomi Karlsson on nakutellut tehoja. Liigassakin pelannut Jesse Welling on esiintynyt myös mainiosti salamapaidassa.
Puolustusta sen sijaan on välillä viety pahasti. Kahden perättäisen nollapelin vastapainoksi Salamoiden päädyssä punalamppu on loistanut pahimmillaan jopa kymmenesti. Jukureita vastaan tiivis puolustus on ehdottoman tärkeä, sillä neljällä ketjulla eteenpäin vyöryvä kotijoukkue on hankala pideltävä kenelle tahansa. Puolustuksella on tukenaan mainio maalivahti Jan Lundell.
Salamoiden tiimoilta tuli lopulta vähemmän yllättävä uutinen, pieneen rooliin jäänyt Hayley Wickenheiser palasi kotiinsa. Omalta osaltaan suuren mediakohun ja kiinnostuksen kohteena olleen pelaajan poistuminen voi rauhoittaakin Salamoiden touhua. Valmennuksen ei enää tarvitse vastailla kerta toisensa jälkeen tiedusteluihin kanadalaisen pelaamisesta.
Kotijoukkue selkeänä ennakkosuosikkina
Puolustuspelin onnistumisessa ja maalivahtipelissä piilevätkin Salamoiden voiton mahdollisuudet, niin kuin Jukureiden vierasjoukkueilla yleensäkin. Jukureiden pelituntuman puute suo Salamoille tilaisuuden yllättää heti ottelun alussa. Jos Salamat kykenee ottelun alussa ottamaan johdon, voi isännille olla tiedossa vaikea ilta. Nousijajoukkueet ovat aina arvaamattomia.
Kotonaan Jukurit on todella vaikeasti voitettavissa. Nopeat hyökkääjät ja varma puolustuspeli ovat vahva yhdistelmä, jonka voittamiseksi hyväkään peli ei välttämättä riitä. Muutokset kokoonpanossa ja pelituntuman puute nostavat pienen kysymysmerkin sarvipäiden yläpuolelle, mutta kotijoukkue lähtee selvänä ennakkosuosikkina otteluun. Mielenkiintoista on myös se, miten kotiyleisö reagoi suursuosikki Kanervan paluuseen. Kliseisesti sanottuna, luvassa on mielenkiintoinen kiekkoilta!