Salamat piti Jukureita piinassa täydet minuutit, mutta sortui jäähyilyyn, joka myös ratkaisi ottelun jatkoajalla. Jukurit pelasi ottelussa kymmenkunta ylivoimaa, mutta onnistui vasta jatkoajalla. Salamojen tiivis alivoimanelikko siis pelasi puhtaasti ja onnistui myös maalinteossa.
Jukurit järjesteli läpi ottelun makoisia paikkoja vieraiden maalille, mutta Jan Lundell oli jälleen kirkkonummelaisten takuumies ja numerot pysyivät tasaisina. Salamojen vastahyökkäykset ja ajoittaiset painostusjaksot olivat vaarallisia, mutta myös Mikael Vuorio kotijoukkueen maalissa pelasi hyvin.
Salamat aloitti jäähyillen
Salamat aloitti ottelun vahvasti. Heti ensimmäisellä minuutilla Antti Tevasen puhtaasta aloitusvoitosta pääsi Ari Katavisto ampumaan terävästi, mutta Vuorio oli kotijoukkueen maalissa tarkkana. Salamojen rynnistys jatkui, mutta ilmeisesti lataus oli mennyt jopa hieman yli, sillä pian alkoi tuomari Kimmo Nilsen passittaa vieraita istunnolle. Jesse Wellingin ja Semir Ben-Amorin jäähyjen aikana Jukurit ei kuitenkaan pystynyt rakentamaan kovin vaarallisia tilanteita ja helpot laukaukset Lundell torjui eleettömästi.
Erän puolivälin jälkeen myös vieraat pääsivät ylivoimalle Ilkka Vaarasuon jäähyn aikana. Mika Kivekäs olikin vähällä iskeä ottelun avausmaalin puolittaisesta läpiajosta, mutta laukaus pysähtyi Vuorion olkapäähän. Jälkitilanteessa Mikko Lepolalla oli avoin paikka, kun Vuorio jo makasi selällään, mutta Lepola onnistui sohimaan kiekon vielä ohi maalin.
Salamojen kolmannen jäähyn aikana Jukuritkin pystyi jo parempaan ylivoimapeliin. Samuli Piiroinen pääsi laukaisemaan terävästi läheltä, mutta Lundell ei suostunut antautumaan. Koposen kenttä järjesteli kotijoukkueen loputkin paikat ylivoiman aikana, mutta numerot pysyivät pyöreinä.
Erän lopussa Teppo Tuomasen jäähy sitten kostautui kotijoukkueelle. Welling vei jälleen puhtaasti aloituksen ja Ville Vuorisaari pääsi tykittämään viivan alta yläkulmaan vieraiden avausmaalin.
Kotijoukkue määräsi tahdin
Toiseen erään kotijoukkue lähti hakemaan vimmatusti tasoitusta. Erän alkupuolella vieraiden pari jäähyä siirsivät pelin painopisteen yhä tukevammin Lundellin silmikon alle. Piiroisella ja Kanervalla olikin mainiot paikat tasoitukseen, mutta Lundell kesti yhä.
Jukurien otteet hieman hiipuivat erän puolivälin tietämissä, kun tulosta ei meinannut hyvistäkään paikoista syntyä. Erän lopulla kova yritys kuitenkin palkittiin. Loukkaantumisen vuoksi pitkään sivussa olleen Mikko Hakkaraisen tarkka sohaisu maalin edestä ajassa 36.49 toi ottelun tasoihin. Esityön osumaan tekivät Kanerva ja Markku Erholtz. Jukurit jatkoi painostusta erän loppua kohden. Kanerva käytti tilaisuutensa hyväkseen, kun hän pääsi kiertämään vierasmaalin ja kiekko kimposi Lundellin suojuksista verkkoon.
Salamat ei luovuttanut
Päätöserän Jukurit pääsi aloittamaan ylivoimalla, kun toisen erän päätteeksi Immo Suutarinen nujakoi itsensä jäähylle. Jukurien ylivoima pyörikin näyttävästi ja kolmas osuma jo riippui ilmassa. Odotukset kuitenkin murenivat nopeasti karkeaan virheeseen. Kiekko pyörähti jukuripakki Esa Hämäläisen lavassa kohtalokkaalla hetkellä hyökkäyssinisellä, alimpana miehenä. Tomi Karlsson pääsi karkaamaan ja sijoitti kiekon Vuorion suojuksien kautta verkkoon.
Salamat sai uutta virtaa tasoituksesta ja peli pyöri ajoittain hyvinkin vaarallisen näköisesti kotijoukkueen päädyssä. Vieraiden mahdollisuudet kohenivat entisestään, kun Hakkarainen syyllistyi illan typerimpään jäähyyn. Hakkarainen pelasi itsensä ulos oman maalin edustalta Salamojen painostuksen aikana ja tarjosi vastustalle vielä poikittaista perään, jolloin Nilsenin vaihtoehdot olivat vähissä. Salamat ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään ylivoimatilannetta.
Myös Jukureille tarjoutui muutama todellinen ratkaisun paikka varsinaisella peliajalla. Petri Lehtonen ja Antti Laakso karkasivat 2-1 -hyökkäykseen, mutta Lehtonen onnistui laukomaan kiekon avopaikasta maalin ohi. Erän lopulla Salamat sai vielä pienen otteen, mutta kesken vieraiden painostuksen kotijoukkueen Jani Väänänen karkasi läpiajoon. Väänäsen laukaus kuitenkin pysähtyi Lundellin patjoihin ja jatkoaika alkoi näyttämään väistämättömältä.
Kanerva ratkaisi
Jatkoaika alkoi tasaisesti. Molemmilla oli alkuun muutama paikka. Jukureilta Antti Laakso pääsi laukomaan b-pisteeltä päin Lundellin maskia. Salamojen Vuorisaari taas pääsi kiertämään jukurimaalin ja vapautti Wellingin huippupaikkaan, mutta Vuorio kesti.
Vieraiden ote kuitenkin herpaantui ratkaisevalla hetkellä. Ajassa 61.40 Joni Tuomiselle tuomittu jäähy tuli hankalaan paikkaan, kun aloitus oli vieläpä Lundellin silmikon alla. Jukurivalmentaja Risto Dufva päätti ottaa aikalisän ja kerrata kuvioita. Kentälle Dufva heitti rohkeasti neljä hyökkääjää ja se kannatti. Tero Koposen aloitusvoiton jälkeen kiekko pelattiin viivaan Lehtoselle, joka siirsi toiselle b-pisteelle Kanervalle. Norjasta paluun tehnyt yleisön suosikki räjäytti kotihallinsa ja sivalti kiekon alakulmaan.
Salamat pelasi pirteästi, mutta turhautui liian usein. Vieraiden hyökkäyspeli oli ajoittain mallikasta ja kuviot toimivat keskialueelta alkaen hyvin. Joukkueen puolustuspeli ei ollut aivan yhtä terävää, sillä varsinkin omalla alueella peli ajautui toisinaan seisoskeluksi ja Jukurit pääsi pyörittämään kiekkoa. Bluesin liigajoukkueesta Salamoihin vuokralle tullut Semir Ben-Amor pelasi kohtuullisesti, mutta ei vielä esittänyt mitään ihmeempää. Joukkueen kantaviin voimiin kuului jälleen vahva Lundellin maalivahtipeli ja Jesse Wellingin taidokkaat yksilösuoritukset. Salamat oli myös useammin Jukureita terävämpi aloituksissa.
Kotiyleisön odottama Lasse Kanervan paluu onnistui täydellisesti. Kanerva ratkaisi tiukaksi venyneen ottelun ja pelasi uusien ketjutovereidensa; Hakkaraisen ja Lindforsin kanssa muutenkin pirteän ottelun. Jukurien hyökkäyskalustossa on siis kova kilpailu peliajasta, kun materiaalia riittää lähes kahteen joukkueeseen. Puolustuspäässä löytyykin sitten vastaavasti hieman ongelmia. Kuudella puolustajalla jälleen otteluun lähtenyt Jukurit kaipailee alakertaan johtajatyyppiä, joka toisi luottamusta erityisesti ylivoimiin. Matti Kuusiston paluu helpottaa tilannetta, mutta viimevuosien tasolle on vielä matkaa. Laajasta hyökkäysmateriaalista mainittakoon vielä Olli Sipiläinen, jonka luistin liikkui jälleen tutun vauhdikkaasti.
Jukurit matkustaa seuraavaksi lauantaina Vaasaan Sportin vieraaksi. Salamat kohtaa maanantaina kotonaan TuTon.
Kentälliset
Jukurit
Kanerva-Hakkarainen-Lindfors
Laakso-Lehtonen-Väänänen
Sipiläinen-Koponen-Piiroinen
Jormakka-Laitinen-Joki-Erkkilä
Ahvenainen-Tourunen
Vaarasuo-Saksinen
Hämäläinen-Kallioinen
Erholtz-Tuomanen
Vuorio (Strömberg)
Salamat
Ben-Amor-Welling-Im Suutarinen
Il Suutarinen-Lepola-Koivunen
Katavisto-A Tevanen-Karlsson
Makkonen-Terimo-Kivekäs
Holm
Vuorisaari-Heinrichs
Hämäläinen-M Tevanen
Tuominen-Öhrbeg
Uusitalo
Lundell (Korhonen)