Kärkijoukkueiden kohtaaminen

MESTIS / Ennakko
Perjantaina Kouvolassa voitokkaasti esiintyneen Kiekko-Laserin vieraskiertue jatkuu lauantai-iltapäivänä Mikkelissä, jossa sarjan kärkikamppailussa vastaan asettuu vakuuttavasti viime aikoina esiintynyt kotijoukkue Jukurit.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Jukurit palasi heti takaisin voittojen tielle D-Teamille kärsityn 2-6-tappion jälkeen, kun se voitti vieraissa TuTon 2-5. Tappiota lukuunottamatta joukkue on ollut todella vakuuttavassa vireessä viimeisen kuukauden ajan, ja hävinnyt viimeisestä yhdestätoista ottelusta ainoastaan yhden.

Sarjassa toisena majaileva Kiekko-Laser on sekin esittänyt hyviä otteita, joskaan ihan Jukureiden tapaiseen voittoputkeen se ei ole päässyt. Joukkue hävisi sekä Sportille että Hokille jatkoajalla ja onnistui palaamaan voittokantaan perjantai-iltana, kun se kukisti vieraissa KooKoon.

Kiekko-Laser ei kuitenkaan ole hävinnyt varsinaisella peliajalla kuin kaksi kertaa. Vieraissa sen peli on kuitenkin hieman takellellut ja eilinen KooKoo-voitto oli sille vasta kauden toinen vierasvoitto varsinaisella peliajalla.

Ratkaisun paikat

Kummallakin joukkueella on hyvin samankaltaiset asetelmat otteluun lähdettäessä. Pistemenetyksiä on sattunut alkukauden jälkeen vähän.

Jukureiden loukkaantumissuma vaikuttanee jonkin verran joukkueen hyökkäyspeliin. Useita avainmiehiä on sairastuvalla ja tämä ei voi olla näkymättä.

Kiekko-Laser lähtee otteluun samoin eväin, kuin KooKoota vastaan. Asennetta ja yritystä joukkueelta ei tule puuttumaan. Lisäksi joukkue yöpyi Kouvolassa, joten pelaajat pääsevät levänneinä laatikkoon.

Kiekko-Laserin joukkueesta voidaan nostaa esille joitakin liigassakin esiintyneitä pelimiehiä, jotka ovat olleet isossa roolissä oululaismiehistössä. Jyri Junnila, Antti Aarnio ja Ville Rajala ovat huomionarvoisia nimiä oululaisten hyökkäyksessä.

Huomionarvoista on sekin, että Kiekko-Laser kulutti melkoisesti jäähypenkkiä ottelussa KooKoota vastaan. KooKoo ei pystynyt rankaisemaan ylivoimatilanteista, mutta Jukureita vastaan tilanne voi olla toinen.

Kokoonpanot

Kotijoukkue Jukureiden riveistä on varmuudella poissa pitkään sivussa ollut Petri Lehtonen. Miikka Lindholmin, Nicolas Beschin, Olli Korkeavuoren ja Tomi Leivon pelaaminen on toistaiseksi epävarmaa.

Kiekko-Laser purki hiljattain Mikko Kaunismäen ja Juho Määtän sopimukset, joten he eivät varmuudella pelaa lauantaina. Joni Liljeblad, Teemu Metso ja Riku Toivo ovat Kärppien ringissä, joten hekään eivät lauantaina ole käytettävissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle