Jukurit kärkiottelun voittajaksi

MESTIS / Raportti
Mestiksen kärkiottelu ei noussut hienojen otteluiden listalle. Jukurit oli Tomas Jaskon ja Markku Flinckin johdolla lopulta Kiekko-Laseria parempi 4-2 (2-0,0-1,2-1) –lukemin.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Molempien joukkueiden luistin liikkui hyvin ja puolittaisia maalipaikkoja oli muutamia, jotka maalivahdit hoitivat hyvin.

Jukurit sai erän puolessa välissä mahdollisuuden ylivoimaan, jota ei vielä onnistunut hyödyntämään. Mutta lähes heti perään tullut toinen ylivoima onnistui Jukureilta. Tomas Jasko ja Markku Flinck pelasivat kiekon maalin takaa b-pisteiden väliin, jossa odotti Sami Lähteenmäki, joka laukoi tilanteeksi 1-0.

Erä oli Jukurien hallintaa. Maalipaikkoja oli useaankin maaliin, mutta Markku Flinckin tekemä 2-0-maali jäi erän viimeiseksi, vaikka vielä viimeisillä sekunneilla Sami Lähteenmäki jäi oululaisten maalin eteen aivan yksin. K-Laserin maalilla pelannut Antti Rautiola torjui kuitenkin Lähteenmäen laukauksen.

– Ensimmäinen erä oli meiltä erinomainen, siinä olisi pitänyt tehdä vielä enemmän maaleja, Jukurien päävalmentaja Jarno Pikkarainen totesi ottelun päätyttyä.


Sami Lähteenmäki avasi Jukurien maalitilin illan ottelussa.
Joona-Pekka Hirvonen - http://jphirvonen.net/

Toinen erä oli molemmilta joukkueilta kovin vaisu. K-Laser paransi peliään ottelun edetessä, mutta hyökkäyksissä puuttui järjestelmällisyys. Hyökkäyksiin lähdöt olivat kovin vaikean näköisiä ja usein kiekko pelattiinkin omille päädyn kautta. Puolustuspeli oli aggressiivistä. Kiekolliseen pelaajaan iskettiin nopeasti ja voimalla kiinni ottamalla tila pois.

K-Laser sai ylivoimalla onnekkaan kavennuksen, kun Jyri Junnila toimitti kiekon maalille, josta se kimposi Jukurit-puolustaja Marlo Koposen mailasta maaliin. Jukurit siirteli kiekkoa turhaan ja muutaman kerran nähtiin turhan itsenäisiä ratkaisuja, eivätkä laukauksetkaan oikein onnistuneet, vaan suuntautuivat aivan liikaa päin Antti Rautiolaa.

K-Laserin etsikkoaika

Kolmannen erässä Tomas Jasko siirsi Jukurit 3-1-johtoon ja ottelu vaikutti ratkenneen, mutta K-Laser ei luovuttanut. Puolen minuutin sisään tulleet perättäiset jukurijäähyt antoivat vielä mahdollisuuden K-Laserille tulla otteluun mukaan.

Ylivoima oli kovin sekaista, oikeastaan ensimmäisen pienen pyörityksen jälkeen Tomi Peltonen kavensi pelin 3-2-lukemiin. Jälkimmäistä jäähyä jäi tässä vaiheessa 49 sekuntia Sami Lähteenmäelle kärsittävää, mutta Jukurit puolusti alivoiman hyvin.

Viimeisillä minuuteilla K-Laserilta kyttäsi Jukurien siniviivalla jopa kaksikin pelaajaa. K-Laserin pelatessa kuudella kenttäpelaajalla karkasi Tuomas Muhonen ja Tomas Jasko oululaisten puolustukselta ja Jasko sinetöi ottelun loppunumerot 4-2.

– Harmittaa totta kai paljon. 40 minuuttia pelattiin hyvin ja pienestä se voitto oli kiinni. Täytyy nostaa pelaajille hattua, ja varsinkin nuorelle puolustukselle, Mikko Manner kehui omiaan.

– Henkinen lataus on tässä ottelu ruuhkassa tärkeä. Meillä on vähemmän pelanneet todella hyvin, kun on käynyt käsky kentälle ja heille täytyykin antaa kehuja, Jarno Pikkarainen antoi tunnustusta omilleen.

Jukurit jatkaa pelejään televisiokameroiden edessä kotonaan maanantaina HeKiä vastaan, kun taas K-Laser pelaa keskiviikkona SaPKoa vastaan kotiottelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle