Suosta nouseminen helppoa verrattuna sieltä poissa pysymiseen
JYP-Akatemian joulukuu oli yhtä korpivaellusta, mutta vuosi 2016 alka positiivisemmissa merkeissä. Vuoden ensimmäinen ottelu oli erinomainen esitys nuorelta joukkueelta, kun Peliitat jäi jalkoihin lukemin 4−1. Moinen maalisaldo varmasti vapautti ilmapiiriä joukkueen sisällä, sillä maalinteko on ollut joukkueen suurin heikkous.
Akatemialle hyvä uutinen tulevan ottelun kannalta on se, että edelliseen otteluun mukaan tulleet Henri Kanninen ja Topi Nättinen jatkanevat hurrikaaniryhmän riveissä. Näin jyväskyläläiset saisivat kasaan joukkueen, joka pystyy tekemään tulosta koko neljän ketjun leveydellä. Nämä kaksi pelaajaa toivat roimasti lisäapua pudotuspeleistä unelmoivalle joukkueelle, jolle pudotuspelit ovat jo käytännössä käynnistyneet.
Juoksuttaako Hokki Akatemian väsyksiin?
Vaikka puolustuspelin toimiminen on ollut heikolla mallilla, myös maalintekokilpailussa Kajaanin Hokkia voi pitää Akatemiaa kovempana joukkueena. Kärsivällinen ykkössektorin maalipaikkojen hakeminen on ollut tervaa monille joukkueille. Pitkät kulmamyllyt ovat oiva tapa hankkia joukkueelle myös ylivoimamahdollisuuksia.
Vakuuttavin esitys
Keskinäisten kohtaamisten hallitsijasta ei ole ollut juuri epäselvyyttä, sillä Hokki on ollut molemmissa otteluissa selkeästi niskan päällä. Erityisesti kauden ensimmäinen kohtaaminen Jyväskylässä oli Hokilta sellainen esitys, jota vierasjoukkueet eivät ole laittaneet paremmaksi kuluneen kauden aikana. Tuon kohtaamisen jälkeen Kajaanissa on vilissyt alokkaita runsaasti, mutta on vaikeaa olla asettamatta Hokkia ottelun ennakkosuosikiksi.