Riittääkö lohella puhtia uuteen pyristykseen?

MESTIS / Ennakko
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli ajoittain fyysinen, mutta hidastempoinen.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella K-Vantaa oli lähellä tehdä jymy-yllätyksen kampeamalla runkosarjan voittaja TUTOn nurin. Ottelu ratkesi turkulaisille vasta jatkoajalla. Riittääkö vantaalaisilla vielä energiaa yllätysmomentin lauettua?

TUTOn ja K-Vantaan sarjasta ennakoitiin kovaa. Harva kuitenkaan olisi odottanut, että vantaalaiset pystyisivät laittamaan niin paljoa hanttiin runkosarjan voittaneelle TUTOlle, kuin se laittoi Turussa tiistaina.

Läpi kevätkauden huippuvireessä ollut TUTO-puolustus tuntui välillä olevan todella hakoteillä varsinkin kivenkovan lohipaitojen ykköskentällisen edessä. TUTOn onkin pystyttävä paikkaamaan puolustuksen aukkoja, tai muuten sille saattaa tulla kylmää kyytiä vantaalaisten kotiluolassa.

K-Vantaa osoitti muutenkin taistelutahtoa kampeamalla itsensä ensimmäisen osaottelun viime minuuteilla 1-3-tappioasemasta 3-3-tasatilanteeseen. Vasta Ville-Vesa Vainiolan jatkoaikamaali pelasti Ismo Lehkosen käskyttämän TUTOn kasvot.

Torstaina pelataan todennäköisesti puolivälierän tärkein koitos joukkueiden välillä. Voitolla Vantaa todistaisi pystyvänsä taistelemaan tosissaan ottelusarjan voitosta. Tappio taas tietää lähes varmasti pikaista passitusta kesälomalaisten laulukuoroon.

Ottelusarja saa torstaiksi uuden mausteen, kun helmikuun lopussa Antti Virtasen taklaamisesta kolmen ottelun pelikiellon saanut Kalle Moisio on taas vapaa palaamaan kaukaloon. Nähtäväksi jää, päästääkö K-Vantaan valmentaja Jami Kauppi kovakalloisen hyökkääjän heti sekoittamaan TUTOn pakkaa.

Pudotuspelien aikaan joukkueet pitävät mediahiljaisuutta kokoonpanoistaan, mutta ainakaan tiettävästi kukaan ei loukkaantunut tiistain ottelussa, joten kokoonpanoihin on tuskin odotettavissa muutoksia.

Seuraa Heitä

Kalle Moisio #5 |

Hyökkääjä

Kalle on kärsinyt kolmen ottelun pelikieltonsa ja on siis valmis palaamaan tositoimiin. Vantaa tarvitsee varmasti kaikki tuoreet kädet ja jalat kammetakseen TUTOn nurin.

Marco Tuokko #13 |

Laitahyökkääjä

Tuokko on todellinen pudotuspelipelaaja. Miehen otteet ovat kevään mittaan parantuneet peli peliltä ja Tuokon kokemus saattaa yksinään riittää yksittäisten otteluiden kääntymiseen turkulaisen eduksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle