Tuusulalaiset kiusaajan asemassa
Kuntokäyrät
KJT TuusKilla on takanaan neljä tappiota. Karsintasarjassa joukkue on enää kiusaajan asemassa. TuusKilaiset ovat saaneet aikaiseksi seitsemän maalia, kun taas omiin niitä on mennyt 24. Mestis-joukkueet RoKi ja HeKi ovat vieneet pisteet tuusulalaisilta runsasmaalisten otteluiden jälkeen. Aiempi kohtaaminen Kiekko-Laserin kanssa tuotti vain kaksi täysosumaa ja molemmat niistä menivät TuusKin verkkoon.
Kiekko-Laserin tilastot ovat toista luokkaa ja oululaiset ovatkin haastaneet ylemmän sarjan joukkueet todella hyvin. HeKi sai poistua Raksilasta 4-3-tappio niskassaan ja vaikka Laser hävisikin kotonaan RoKille 2-6, sisuuntui joukkue tappiosta ja oli lähellä viedä koko pistepotin mukaansa Rovaniemeltä. Jatkoajalle mennyt ottelu kääntyi lopulta RoKille, mutta pistekin oli tärkeä tiukassa taistelussa Mestis-paikasta.
Ratkaisun paikat
Otteluiden alut ovat olleet tuusulalaisille heikkoja, joten ensimmäiset kymmenen minuuttia ratkaisevat paljon. Myös TuusKin asennoituminen vaikuttaa huomattavasti. Joukkue voi halutessaan tehdä ottelusta vaikean, mutta jos mielessä pyörii vain pian koittava kesäloma, on Laserilla silloin helpompi työ viedä pisteet mukaansa pohjoiseen.
Karsintasarjassa pelitempo on ollut kovempaa, kuin Suomi-sarjassa ja se on ajanut tuusulalaiset virheisiin. Nyt vastassa on kuitenkin Suomi-sarjaa pelannut joukkue, joten TuusKin mahdollisuudet voivat siinä mielessä olla paremmat Laseria, kuin RoKia tai HeKiä vastaan.
Kiekko-Laser tulee otteluun varmasti hyvin latautuneena ja voitto mielessä. Jos Laser saa otteluun hyvän alun ja kuparisen nopeasti rikki, on TuusKilla silloin täysi työ saada peli haltuun. Jos taas käykin toisin ja maalia pitää odottaa tai TuusKi aloittaa maalinteon, voi se näkyä oululaisten turhautumisena ja silloin virheiden määrä helposti lisääntyy. Kolmen pisteen potti lipsahti käsistä lauantaina RoKia vastaan turhan jäähyilyn seurauksena, joten järki on pidettävä päässä täydet 60 minuuttia.
Laserin alivoimapelaaminen on ollut pääosin toimivaa ja joukkue onkin sen lisäksi onnistunut av-maalin teossa niin HeKiä kuin RoKiakin vastaan. Maalivahtipelikin on oululaisilla ollut kunnossa ja Laserin paketti toimii kokonaisuutena varsin hyvin. Lähtöasetelmat ovat vahvasti Laserin puolella, mutta jos joukkue suhtautuu TuusKiin pelkkänä pisteautomaattina ja lähtee otteluun takki auki, niin silloin kaikki on mahdollista.
Kokoonpanot
KJT TuusKi jatkanee samalla kokoonpanolla kuin HeKiäkin vastaan. Kiekko-Laser muutti ketjujaan RoKi-otteluun ja jatkanee samanlaisilla kenttäkoostumuksilla. Ainoat muutokset voivat koskea puolustusta, jos Boris Gazur sekä Mikko Purontakanen ovat pelikunnossa.