Iskeekö salama?

MESTIS / Ennakko
Mestikseen täksi kaudeksi kovalla kohulla noussut Kirkkonummen Salamat haastaa kauden toisessa pelissään sarjan perinteisiin joukkueisiin kuuluvan KooKoon. Pelaajamateriaaliltaan kotijoukkue on vahvempi, mutta nousijajoukkueen leirissä into ja yritys on varmasti kova avausvoiton jälkeen.

Salamoiden povattiin aloittavan sarjan nousijajoukkueen innolla. Seuran ensimmäinen Mestis-ottelu tuottikin heti kaksi pistettä, vaikkei aivan ennakoidun kaltaisesti. Sarjan hännille veikkailtu Ahmat pakotti Salamat torstaina aina jatkoajalle asti.

KooKoo avasi oman kautensa jo keskiviikkona. Yleisesti kouvolalaisjoukkueen vahvuutena on pidetty hyökkäystä, ja mahdollisena heikkoutena puolustusta. Siksipä avauksen 0-0-tulos olikin suhteellisen yllättävä.

Turussa KooKoon maalihanojen tukkeena seisoi Timo Kinnunen. Nyt edessä on vähintäänkin samantasoinen maalivahti, hyvin ensimmäisessä pelissä esiintynyt Jan Lundell. Maalijuhlia isänniltä tuskin on siis lupa odotella. Vastaavasti kotijoukkueen vahti Jaakko Suomalainen esiintyi hänkin Turussa erittäin vahvasti avaamalla kauden nollapelillä.

Suurimmat erot joukkueiden välillä on puolustuksessa. Salamoilla ei ole riveissään montaakaan aiemmin Mestiksessä pelannutta puolustajaa. KooKoon ykköskentän liukas hyökkääjäkolmikko Janne Mäkelä - Antti Karhula - Reino Soijärvi saaneekin luotua ottelussa maalipaikkoja. Vielä Turussa trio ei 19 vedostaan huolimatta onnistunut.

Kirkkonummelaiset avasivat kauden kolmella maalilla. Erikoisuutena on pidettävä sitä, että kaikki tehopisteet jakaantuivat eri pelaajille. KooKoon ainoa tilastomerkintä on tällä hetkellä Mäkelällä, joka otti Turussa joukkueensa ainoan kaksiminuuttisen. Ahkerin laukoja oli puolustaja Simo Mälkiä kahdeksalla vedollaan.

Seuroilla ei juurikaan yhteistä historiaa ole. Pieniä havinoita kuitenkin on ilmassa, sillä olihan KooKoo juuri se joukkue, jonka liitto nosti pari vuotta sitten sarjaan ohi Salamoiden edeltäjän EPS:n.

Niiden, ketkä haluavat nähdä Hayley Wickenheiserin jäällä, kannattaa suunnistaa tiensä hallille jo hyvissä ajoin katsomaan alkulämmittelyä. Neito sai torstaina tililleen Mestiksen avausottelun, muttei päässyt pelaamaan vaihtoakaan. Salamavalmentaja Matti Hagman kehui keskushyökkääjiään voitetun ottelun jälkeen, joten kanadalaisvahvistuksen lienee tyytyminen penkinlämmittäjän rooliin Kouvolassakin.

KooKoon toipilaista kaukaloon palaavat keskushyökkääjä Joose Lipponen sekä kippari Mikko Mattila. Sairastupa ei kuitenkaan tyhjentynyt, sillä sivussa ovat Jari Keltasen (jalka) ja Jussi Laineen (leuka) lisäksi nyt myös Teemu Timoskainen (lihaskramppi) sekä Tuomas Gärdström (olkapää). Salamoiden puolustuksesta puuttuvat maailmanympärimatkalla oleva Tomas Heinrichs sekä loukkaantumisestaan toipuva Perttu Kopola.

» Lähetä palautetta toimitukselle