Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kolme kertaa. Lempääläiset ovat voittaneet näistä kohtaamisista kaksi ja Jokipojat yhden. Edellinen kohtaaminen tapahtui tammikuun alkupuoliskolla Mehtimäellä Jokipoikien viedessä pisteet lukemin 5−2.
Hyvässä pelivireessä joulukuun lopusta lähtien ollut Jokipojat on saanut otteisiinsa jämäkkyyttä varsinkin omaan maalineduspelaamiseen. Samalla ratkaisijoita on joukkueesta alkanut löytyä myös ykköskentän ulkopuolelta. Viimeisestä viidestä ottelusta neljä voittanut vierailija on kivunnut runkosarjassa sijoitukselle viisi kotiedun ollessa kuuden pisteen päässä.
Kotonaan isossa kaukalossa pelaamaan tottunut Jokipojat joutuu Lempäälässä haasteen eteen, sillä vieraskaukalo on kotikaukaloa pienempi. Vierailija onkin harjoitellut harjoitushallin kaukalossa, joka vastaa paremmin mitoiltaan kaukaloa, jossa pisteet jaetaan perjantai-iltana.
− Lempäälän hallissa on tilaa vähemmän, ja olemme hakeneet siihen valmiuksia. Toivotaan, että se auttaa meitä sitten, kun kiekko perjantaina putoaa jäähän, toivoo Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläisessä.
Lempääläisten viime aikojen esitykset ovat olleet puolestaan täysin peilikuva Jokipoikien peliesityksiin nähden. Kotijoukkue on hävinnyt viimeisestä viidestä ottelustaan neljä, mutta katkaisi tappioputkensa keskiviikkona Kiekko-Vantaan vieraana.
Lempääläisten ongelmana on ollut otteiden ailahtelevuus, kun sekä hyökkäys- että puolustuspään vastuunkantajat eivät ole suoriutuneet toivotulla tavalla, eikä helpotusta tilanteeseen ole luonnollisestikaan tuonut jatkuva pelaajarumba.
Onnistuuko Honkaheimo auttamaan LeKiä?
Lempääläiset saavat takalinjoilleen kovan vahvistuksen, kun Rauman Lukon kapteeni Otto Honkaheimo hakee pelituntumaa sarjaporrasta alempaa loukkaantumisensa jälkeen.
LeKin kokoonpanosta on varmuudella sivussa hyökkääjät Jarkko Pyymäki ja Markus Korkiakoski sekä puolustajat Vili Palola ja Miro Hovinen.
Hyvin Jokipojissa esiintynyt Kärppä-laina Markus Nutivaara on palannut Ouluun, joten nuorta puolustajaa ei enää ärjypaidassa nähdä. Pitkäaikaispotilaat Oula Uski ja Jesse Paukku ovat edelleen loukkaantuneita.