Sarjataulukon peräpäässä junnaavat pirkanmaalaiset saavat heti maaottelutauon päätyttyä hyvän suuntiman loppuvuodelle, kun sarjakakkoseksi ennen taukoa valahtanut TUTO matkaa keskiviikkona Lempäälään.
Ennen taukoa joukkueiden kuntokäyrissä oli eroja. LeKin ailahtelevassa pelissä on näkynyt valon pilkahduksia marraskuun alkupuolella ja joukkue nappasikin viimeisimmästä vieraspelistään jatkoaikavoiton JYPin nuoriso-osaston kustannuksella.
TUTOn vahva voittoputki sen sijaan on muisto vain. Ryhmä on ottanut kaksi kertaa peräjälkeen takkiinsa. Kummassakin tappiopelissä turkulaiset taistelivat hyvin, mutta joutuivat lopulta taipumaan muutaman yksilötason virheen takia. Kahden ottelun tappioputki ei vielä ole hälyttävä, mutta joka tapauksessa uusi tilanne Ismo Lehkosen tämän kauden joukkueelle.
LeKin päävalmentaja Jarkko Glad marssittaa todennäköisesti keskiviikon kamppailuun viime peleistä tutun kokoonpanon. Pelaajistoon kuitenkin liittynee SaiPasta Lempäälään palannut hyökkääjä Jussi Halme. Hyökkäysosasto saattaa vahvistua myös Antti Hildénillä, joka on lähellä tervehtymistä ja saattaa pelata kauden ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona.
Turkulaistenkaan kokoonpanossa tuskin nähdään suurta liikehdintää. Lempääläisyleisö tosin saattaa nähdä vieraiden paidassa tuttuja kasvoja, sillä puolustaja Roni Viirlas ja hyökkääjä Eetu Koski ovat siirtyneet Rauman Lukosta lainalle TUTOon. Kumpikin nuorista kiekkoilijoista on pelannut tällä kaudella myös LeKi-paidassa.