Kurinalainen KooKoo kohti kärkeä

MESTIS / Raportti
Jaakko Suomalaisen erinomainen maalivahtipeli ja koko joukkueen äärimmäisen kurinalainen puolustuspeli olivat voitonavaimet kun KooKoo kävi hakemassa pisteet Hermekseltä luvuin 1–3 (0–1, 1–1, 0–1). Vaikka KooKoon kaikki kolme maalia tulivatkin komeiden kuvioiden jälkeen, vieraiden pelityyli ei sen sijaan kovin kaunista katseltavaa ollut.

Viime peleissä hurjaan vireeseen yltänyt KooKoo jatkoi nousuaan kohti sarjan kärkeä Kokkolan Hermeksen kustannuksella. Tyyli millä pisteet KooKoo lauantaina Kokkolasta haki ei jättänyt ketään kylmäksi. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kouvolalaisten valmentaja Reijo Mansikka joutui puolustuskannalle kun paikallislehden toimittaja ja yllättäen myös tilaisuutta seuranneet kutsuvieraat kyseenalaistivat KooKoon tehokasta pelitapaa.

- Ei vieraspelissä tarvitse pelata nätisti. Sitä paitsi meidän viimeisen kolmen vieraspelin yhteenlaskettu maaliero on 19-1. Jos joku haluaa arvostella pelityyliämme niin siitä vaan, kokenut valmentaja totesi.

Eikä KooKoo nätisti pelannutkaan. Tuomari Jarkko Kosonen salli kiekottoman miehen estämiset, eikä kotijoukkueelle annettu ylimääräistä tilaa. Yleensä Hermes pääsee kotipeleissä ylivoimahyökkäyksiin toistakymmentä kertaa ottelua kohden. KooKoo oli kuitenkin lukenut kotiläksynsä ja Hermeksen avaussyötöt pysähtyivät järjestään keskialueen sumppuun.

Yksi harvoista täysin vapaista maalipaikoista avautui kakkoskentän laitahyökkääjälle Jukka-Pekka Koistiselle, joka pääsi avauserän puolivälissä yksin läpi. Sarjan kuumin maalivahti Jaakko Suomalainen venytti kuitenkin hanskansa kiekon eteen.

Vaikka Hermes piti kiekkoa pitkiä toveja, hyökkäykset pyörivät kuitenkin kulmissa ja todella vaaralliset maalintekopaikat olivat laskettavissa yhden käden sormilla. KooKoo sen sijaan iski nopeilla vastahyökkäyksillä, ja ilman Hermes-vahti Miika Wiikmanin pelastuksia peli olisi voinut ratketa jo ensimmäisessä erässä.

Ratkaisumaalit ylivoimalla

Ottelun avausmaali syntyi jo kahden minuutin jälkeen. Koko ottelussa kuumana käynyt Antti Hilden otti hyökkäyspäässä turhan jäähyn ja KooKoo pääsi jauhamaan ylivoimalla. Puolustaja Kaj Lindström syötti siniviivalta maalin eteen nousseelle Ossi Louhivaaralle. Vaikka Louhivaara oli jo nokikkain Miika Wiikmanin kanssa, KooKoon pistepörssin kärkimies malttoi vielä syöttää takatolpalle ja täysin ilman vartiointia ollut Jari Keltanen siirsi kiekon helposti tyhjään maaliin, 0-1.

Pelin lopullisesti ratkaissut 1-3-maali kolmannen erän puolivälissä syntyi myös kukkopaitojen pelatessa yhden miehen ylivoimalla. Kapellimestarina hääri jälleen Louhivaara, joka syötti maalin takaa Lindströmille. Entinen Pelicans-puolustaja tykitti suoran syötöstä kiekon yläkulmaan ja peli oli pelattu.

- Tänään pystyttiin tosiaan käyttämään ylivoimatilanteet tehokkaasti hyödyksemme. Pakkopeli näyttää parantuneen selvästi parissa viime pelissä, Reijo Mansikka alleviivasi.

Jos oli KooKoon ylivoimapeli tehokasta, sama ei voi sanoa Hermeksen vastaavasta. Vaikka kouvolalaiset ottivat pelin aikana peräti kahdeksan kahden minuutin istuntoa, kotijoukkue ei ylivoimalla saanut maalia aikaiseksi. Loukkaantunutta jalkaansa potenut puolustaja Pasi Järvinen olisi ehkä tuonut lisää luovuutta KooKoon tiivistä boksia vastaan.

Wiikman – Soijärvi 1-1

Hermeksen tasoitus oli Antti Räikkösen käsialaa. Taitopelaaja Räikkönen harhautti äärimmäisen uhkarohkeasti viimeisenä miehenä omalla siniviivalla KooKoon kärkikarvaajan, kurvaili hyökkäysalueelle ja muutama sekunti myöhemmin punalamppu syttyi Suomalaisen selän takana, Räikkösen yllätettyä pelissä yhteensä 40 laukausta torjunutta maalivahtia vanhanaikaisella. Vaikka maali olikin komea, Räikkönen olisi luultavasti istunut loppukauden viltissä jos ensimmäinen harhautus olisi päättynyt kiekonmenetykseen. Toista erää oli pelattu vain reilu minuutti tasoituksen syntyessä.

Kotijoukkueen ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kouvolalaiset siirtyivät nimittäin uudelleen johtoon jo runsaat viisi minuuttia tasoituksen jälkeen. Tatu Kattelus ampui viivalta ja kokenut maalintekijä Reino Soijärvi ohjasi taitavasti kiekon maalin kattoon ohi voimattoman Wiikmanin.

Ottelun voittomaalin tekijä pääsi yrittämään Wiikmanin yllättämistä uudestaan pari minuuttia myöhemmin. Hermes-puolustaja Markus Laine koukkasi ylivoimalla laidan vieressä karkuteillä olleen Katteluksen kumoon, ja tuomari Kosonen antoi tilanteesta rangaistuslaukauksen hieman köykäisin perustein.

Soijärvi sai kunnian ampua rankkarin, laukaus lähti kohti oikeaa alakulmaa, mutta kiekko jäi Wiikmanin tumppuun.

Heti rangaistuslaukauksen jälkeen KooKoo pääsi taas alivoimalla läpiajoon, mutta Wiikmanin oli jälleen muurina paikalla.

Pari minuuttia myöhemmin Suomalainen oli torjuntavuorossa. Jari-Pekka Pajulalla oli jo tyhjä maali edessään, mutta Suomalaisen patja ilmestyi kuin tyhjästä kiekon eteen.

Maalivahdit olivatkin kiistatta joukkueidensa parhaat. Vaikka Wiikman ei mitään maaleille voinut, Suomalainen oli kuitenkin tällä kertaa vielä parempi. Etenkin kolmannessa erässä useassa Mestis-seurassa kiertänyt veskari oli ilmiömäinen.

- Molemmat maalivahdit taistelivat hyvin, mutta Suomalainen veti tällä kertaa pidemmän korren. Meillä oli riittävästi paikkoja ottelun voittamiseen. Pelejä on kuitenkin vaikeaa voittaa jos tekee vain yhden maalin, Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen manasi.

Mestiksen siirtoaika umpeutuu viikon päästä. SM-liiga-seurat ovat varmasti kiinnostuneita kärkijoukkueiden pelaajista. HPK on jo kysynyt Miika Wiikmanin palveluksien perään, ja Jaakko Suomalainen on varmasti myös maalivahtikriisissä kamppailevan hämeenlinnalaisseuran suurennuslasin alla. Joukkueiden valmentajat eivät kuitenkaan liikoja paljastelleet tulevan viikon suunnitelmista.

- Aika näyttää mitä tapahtuu, Mansikka paljasti.

- Vaikea sanoa, oli puolestaan Arvosen arvio tulevan viikon pelaajaliikenteestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle