Hokki iski Salamat kumoon

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki jatkoi tasaisten otteluiden sarjaansa ottelussa Kirkkonummen Salamoita vastaan. Hokki oli viihdyttävässä ja yleisöystävällisessä yhdeksän maalin illassa vierailijoitaan parempi maalein 5-4. Ratkaisua jouduttiin odottamaan jatkoajan viimeiselle minuutille. Samalla ottelu oli jo yhdeksäs peräkkäinen Hokki-ottelu, joka päättyi maalin erolla suuntaan tai toiseen.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun vajaamiehisinä. Salamoilta puuttuivat polvivaivaiset maalivahdit Markus Vasarainen ja Juha Korhonen, nivusvaivainen hyökkääjä Mikael Jämsänen, polvivammainen hyökkääjä Tomi Karlsson sekä rannemurtumaa poteva hyökkääjä Mikko Lepola. Lisäksi hyökkääjä Jesse Welling on JYPissä try-outilla.

Myös isäntäjoukkue Hokki lähti otteluun kovasti vajaamiehisenä. Puolustaja Jarkko Heikkisen loukkaantunut polvi ei viime viikonlopun kokeiluista huolimatta kestä pelaamista ja mies on sivussa pitkään. Alakerran miehistä poissa olivat myös pitkäaikaispotilaat Mikko Saavinen (ranne) ja Lauri Lahesalu (selkä), joten Hokki joutui otteluun kuuden puolustajan voimin. Poissa olivat myös aivotärähdyksen vuoksi huilaava maalivahti Jaakko Huhti sekä polvivammainen hyökkääjä Olli Piippo, joka on todennäköisesti loppukauden sivussa.

Shokkihoitoa Salamoille

Salamat piti kiekkoa hallussaan erän ensisekunnit, mutta jo ensimmäisellä minuutilla punavalo syttyi palamaan Jan Lundellin vartioiman kirkkonummelaismaalin takana. Avausmaali oli ykkösketjun käsialaa. Kimmo Happo pelasi kiekon ylös rynnistävälle Niko Papinaholle, jonka syöttö löysi vasenta laitaa viilettäneen Juho-Tuomas Appelin. Appel ajoi maalille, harhautti Lundellin jään pintaan ja siirsi kiekon varmasti oikeaan alanurkkaan. Ottelun avausmaali näki päivänvalon jo 54 sekunnin jälkeen pelin aloittamisesta.

Maalin jälkeiset vaihdot olivat sekavia puolin ja toisin, sen jälkeen pelin painopiste siirtyi takaisin Salamoiden maalille. Rolle Viljanen teki hyökkäyspäässä hyvää työtä kaivaessaan kiekkoa pois valkopaitaisen vierasjoukkueen pelaajarykelmän keskeltä. Viljanen lähti rykelmästä voittajana ja pelasi kiekon Miikka Kuuselalle, joka jatkoi kiekon takaisin Viljaselle. Miehen laukaus suuntautui kuitenkin päin Lundellia.

Hokin tarjoama shokkihoito jatkui kuudennella peliminuutilla. Antti Halonen pelasi kiekon alakerrasta Jarmo Hämeenaholle, joka heitti kiekon vasempaan ristikulmaan heti keskiviivan jälkeen. Kiekko kimposi sopivasti maalia kohti ja Mikko Karjalainen ehti tuikkaamaan kiekon maalia kohti ennen kuin vastaan rynnännyt Lundell siihen ehti. Lukemat olivat ajassa 5.25 siis jo 2-0.

Paikkoja puolin ja toisin, Salamat kavensi Hokki-virheestä

Maalin jälkeen surffailtiin vauhdikkaasti maalilta toiselle. Kuuden minuutin pelin jälkeen Salamoiden sinikypärä Karo Koivunen unohdettiin Hokki-puolustuksen toimesta ja mies karkasi läpiajoon. Vasemmalle harhauttaneen Koivusen laukaus pysähtyi kuitenkin hyvin tilanteessa mukana olleen Pekka Rinteen oikeaan patjaan.

Koivusen läpiajon jälkeen paikkoja oli molemmilla, parhaat osuivat Hokin Henri Hietaharjulle ja kaksikolle Paré-Tuppurainen sekä Salamoiden Jore Makkoselle. Maalin makuun kuitenkin päästiin vasta nelisen minuuttia myöhemmin.

Salamoiden Antti Tevanen katkaisi keskialueella Antti Halosen syötön ja pelasi kiekon vasempaan laitaan Ari Katavistolle, jonka laukaus livahti Hokin maalin takanurkkaan Pekka Rinteen räpylän alta. Syöttöpisteen Antti Tevasen lisäksi sai myös Matti Tevanen, vaikkei miehellä osuutta syöttöön ollutkaan kun kiekko tuli suoraan Haloselta.

Maalin jälkeen Hokki painoi peliä jälleen kohti vierailijoiden maalia. Miikka Kuusela pelasi vaihtoon mennessään kiekon omalta siniviivalta hyökkäyspäässä viilettäneelle Juho-Tuomas Appelille, mutta mies ei onnistunut Lundellin yllättämisessä toistamiseen.

Appel pääsi yrittämään maalintekoa myös muutamaa sekuntia myöhemmin. Niko Papinaho voitti edellisestä tilanteesta seuranneen hyökkäyspään aloituksen ja pelasi kiekon viivaan Antti Haloselle, jonka laukauksen Appel ohjasi b-pisteiden välistä kiekon kohti Lundellia. Mies oli kuitenkin hereillä eikä maalia syntynyt.

Erän loppupuoli sujui jäähyillessä. Molempien joukkueiden ylivoimapeli oli kuitenkin sen verran ruosteessa ettei maaleja nähty. Hokki pääsi pelaamaan lähes kahden miehen ylivoimaakin vajaat kolme minuuttia ennen erätaukoa Eetu Holman ja Sami Terimon rangaistusten aikana. Kuviot olivat kuitenkin hukassa eikä Hokki saanut kunnon paikkoja saman ylivoiman loppupuolella (tosin 5-4 –ylivoiman aikaan) sattunutta Tomi Mustosen Lundellin patjoihin laukomaa kiekkoa lukuunottamatta. Erätauolle mentiin siis Hokin 2-1 -johdossa. Hokki hallitsikin avauserää selvästi. Rinne joutui puuttumaan peliin vain neljä kertaa kun taas Lundell venyi kiekon tielle toisessa päässä kenttää 11 kertaa.

Hokki painoi erän alun, Salamat tasoitti ennen puoltaväliä

Toisen erän ensiminuutit mentiin Hokin tahtiin. Lundell joutui Salamoiden maalissa venymään niin Miikka Kuuselan ja Henri Hietaharjun kuin Juho-Tuomas Appelin ja Ville Nissisen laukausten tielle. Hokin hallinta hiipui ensiminuuttien jälkeen Jari Puustisen saaman jäähyn takia. Puustinen huitoi itselleen kaksiminuuttisen ajassa 24.41.

Salamoiden ylivoima oli kuitenkin tehotonta, mutta ajassa 27.08 joukkue nousi onnekkaasti tasoihin. Kulmasta Simo Romolle merkitty maali pomppi sisään omista pelaajista eikä Pekka Rinne ehtinyt reagoimaan tilanteeseen. Kiekko livahti maaliin helpon näköisesti Rinteen jalkojen välistä. Maaliin merkattiin syöttäjiksi Iippo Suutarinen ja Karo Koivunen.

Salamat sai maalista lisää virtaa ja alkoi hallita kaksinkamppailuja. Tilanteita syntyi jatkuvasti Pekka Rinteen vartioimalle Hokki-maalille. Rinne oli kuitenkin hereillä ja miehen patjoihin pysähtyi monta kirkkonummelaistilannetta. Parhaat paikat sattuivat Sami Terimon vapauttamalle Jore Makkoselle sekä Antti Tevaselle.

Hokillakin oli omat paikkansa. Jani Tuppuraisen oman pään avaus tavoitti hyökkäyssiniselle ehtineen Tomi Mustosen, joka pääsi 2-1 -ylivoimahyökkäykseen Jean-Philippe Parén kanssa. Paré ampui kuitenkin Mustosen tarjoaman kiekon suoraan Lundellin patjoihin. Kiekko jäi pyörimään maalille ja tilanteeseen noussut Tuppurainen ampui ylärimaan.

Erän lopussa ote oli Salamoilla. 34. minuutilla nähtiin yksi ottelun hienoimmista kuvioista kun Iippo Suutarinen pelasi kiekon keskelle Karo Koivuselle. Tämä jatkoi pelivälineen yhdellä kosketuksella oikeasta laidasta maalille nousseelle Simo Romolle, jonka laukauksen Rinne kuitenkin pystyi torjumaan. Hetkeä myöhemmin kirkkonummelaisten HIFK-apu Hannu Pikkarainen nousi puolustuksesta läpi kentän ja pelasi kiekon Ville Vuorisaarelle. Vuorisaaren laukaus osui kuitenkin Rinteen maskiin.

Lisämaaleja ei erässä enää nähty viime hetkien Hokin ylivoimallakaan ja erätauolle poistuttiin tasatilanteessa 2-2. Toinen erä oli huomattavasti ensimmäistä tasaisempi; Rinne torjui 11 kertaa, Lundell 12.

Neljän maalin kolmas erä

Kolmas erä alkoi avauserän tapaan Juho-Tuomas Appelin läpiajolla. Tällä kertaa Lundell oli kuitenkin vahvempi ja torjui tilanteen. Toisessa päässä kenttää kaksikko Antti Tevanen-Ville Uusitalo järjesteli vaarallisen tilanteen. Tevanen toi kiekon omasta päästä ja syötti Uusitalolle, joka jatkoi kiekon suoraan takaisin Tevaselle. Mies kuitenkin lirutti kiekon ohi Hokin maalin.

Hokki siirtyi jälleen johtoon ajassa 46.30. Tomi Mustonen pelasi kiekon b-pisteiden väliin Juho-Tuomas Appelille, jonka rannelaukaus pysähtyi Salamoiden maalin ylärimaan. Jean-Philippe Paré oli kuitenkin hereillä ja siirsi kiekon tyhjään Salama-maaliin. Jan Lundell oli niin ulkona maaliltaan ettei ehtinyt torjuntatöihin.

Jo tutuksi tulleeseen tapaan molemmat joukkueet loivat paikkoja maalin jälkeen. Jan Lundell torjui kuitenkin Niko Suoraniemen lämärin ja Pekka Rinne Karo Koivusen yrityksen. Varsinkin jälkimmäinen tilanne oli todella vaarallinen ja ilman Rinteen hereillä oloa kiekkoa olisi kaivettu Hokin verkosta. Hyviä nousuja läpi ottelun esittänyt puolustaja Ville Uusitalo pelasi kiekon kulmasta takatolpalle liukuneelle Karo Koivuselle. Sivuttaisliikkeeseen joutunut Rinne venyi kuitenkin kiekon tielle.

Salamoiden hallinta jatkui hurjana Parén otettua kaksiminuuttisen korkeasta mailasta ajassa 51.50. Salamat painoi koko ylivoiman rajusti Hokin alueella kotijoukkueen neliön seisottua lähes paikallaan. Antti Tevasen tolppalaukausta lähemmäksi vierailijat eivät ylivoimallaan kuitenkaan päässeet.

Aivan Salamoiden ylivoiman loppusekunneilla Hokin Rolle Viljanen karkasi läpiajoon omalta siniviivalta Mikko Sairasen kiekonmenetyksen ansiosta. Viljasen laukaus kilpistyi kuitenkin Lundelliin. Vastahyökkäyksestä Salamoiden Iippo Suutarinen toi kiekon Hokin maalille pitkin vasenta laitaa. Suutarisen laukauksen paluukiekon toimitti Hokin maaliin illan toisen maalinsa iskenyt Simo Romo. Pelikello näytti tuolloin aikaa 54.03. Hokin kentällinen oli hetkeä aiemmin päättyneen jäähyn vuoksi sekaisin.

Ajassa 56.44 nähtiin illan tunteita kuumentanein maali. Pitkän kiekon viheltämättä jättämisen seurauksena kotijoukkueen Tomi Mustonen siirsi kiekon Salamoiden maaliin maalin edustalta. Syöttöpisteet merkattiin ketjun muille miehille, Parélle ja Tuppuraiselle. Salamoiden pelaajat kävivät tilanteessa kuumina, mutta maalin hyväksymiseen se ei vaikuttanut.

Salamoiden valmentaja Matti Hagman ihmetteli ottelun jälkeen aiheestakin viheltämättä jättämistä.

- Yleensä haukutaan päätuomaria mutta kyllä linjatuomarikin voi näköjään ratkaista pelin, Hagman sanoi.

Tilanteeseen saatiin myös virallinen kanta, kun ottelunvalvoja näki tilanteessa vierasjoukkueen pelaajien tavoin pitkän kiekon.

Tuomaristo oli pääosissa myös ajassa 58.06, jolloin Tomi Mustoselle vihellettiin erittäin kyseenalainen rangaistus korkeasta mailasta. Samassa ajassa Hokki otti aikalisän kerratakseen kuvioitaan.

Salamat pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa kun Lundell liukui pois maaliltaan ajassa 58.15. Hokilta jäällä olivat Antti Halonen ja Jari Puustinen puolustajista sekä Mikko Karjalainen ja Sauli Kela hyökkääjistä. Salamoiden kuusikkoon kuuluivat puolustajat Hannu Pikkarainen ja Ville Uusitalo sekä hyökkääjät Iippo Suutarinen, Eetu Holma, Simo Romo ja Karo Koivunen. Salamat pyörittikin peliä ja ajassa 58.46 Ville Uusitalon siniviivalämäri painui Hokin maaliin maskin takaa. Syötön Uusitalon ampumaan 4-4 -tasoitukseen antoivat Pikkarainen ja Romo.

Hurlumhei-kiekkoa jatkoajalla, Paré ampui voittomaalin

Jatkoajalla nelimiehiset joukkueet rymistelivät vauhdilla päästä päähän. Aivan jatkoajan alussa Hannu Pikkarainen pelasi Ville Uusitalon vapaaseen paikkaan. Uusitalo harhautteli tiensä maalille, mutta viimeinen veivaus oli liikaa ja kiekko pysähtyi Rinteeseen.

Hetkeä myöhemmin rymisteltiin jo toisessa päädyssä. Rolle Viljanen pelasi Tomi Mustosen läpiajoon. Mustosen ratkaisu tilanteessa oli lämäri, joka ohittikin Lundellin, mutta oli kuitenkin liian tarkka osuakseen maaliin. Kiekko kimposi takaisin peliin kirkkonummelaismaalin vasemmasta pystytolpasta.

Hetkeä myöhemmin Salamoilla oli kaksikin paikkaa ratkaisuun. Pekka Rinne koppasi kuitenkin räpyläänsä niin Iippo Suutarisen kuin Kai Öhbergin laukaukset. Toisessa päässä Antti Halonen pelasi vapaan paikan Tomi Mustoselle, mutta mies ei osunut kunnolla kiekkoon ja laukaus epäonnistui.

Ottelun voittomaali näki päivänvalon ajassa 64.09. Tomi Mustonen pelasi kiekon keskelle Jani Tuppuraiselle, joka jatkoi kiekon takatolpalle Jean-Philippe Parélle. Paré namutteli kiekon tyhjiin ja käynnisti hurjat Hokki-juhlat. Yhdeksän maalin illassa Hokin voittolukemat olivat 5-4.

uutinen

Markus Helanen Salamoiden maalille
[lue lisää]

Yleisöystävällistä kiekkoa vai munatonta peliä?

Molempien joukkueiden valmentajat pitivät ottelua hyvätasoisena ja yleisöystävällisenä.

- Ottelu oli vauhdikasta viihdettä ja siinä mentiin kovasti päästä päähän. Annoimme turhaan kaksi maalia eteen, emme olleetkaan niin valmiita otteluun kuin luulimme. Toinen ja kolmas erä olivat sitten parempia, Salamoiden valmentaja Matti Hagman kertasi pelin jälkeen.

- Jatkoaika oli kyllä aikamoista hurlumhei-kiekkoa. Lähdimme selkeästi hakemaan kahta pinnaa, mutta nyt kävi toisin päin. Alussa kaverin maalivahti haparoi mutta paransi loppua kohden ja torjui tärkeissä paikoissa. Onnittelut Hokille, Hagman jatkoi.

Hagman näkee joukkueensa pelissä paljon ongelmia.

- Ongelmana pelissämme on, en tiedä sitten onko kaverin hyvyyttä vai mitä, se, että sorruimme turhiin henkilökohtaisiin virheisiin ja lahjoitimme kavereille paikkoja. Tämä on ihan eritasoinen sarja kuin se, mitä viime kaudella pelasimme. Virheet kostautuvat välittömästi, Hagman sanoi.

- Tarkoituksena oli lähteä tähänkin otteluun kahdella karvaajalla, mutta kun sydän ei ole mukana eivät jalatkaan toimi. Totuus on se, että joukkueessa on tällä hetkellä liikaa turisteja, mutta kymmenellä miehelläkään ei voida pelata. Otteista puuttuu viimeinen terävyys ja monesti mennään sieltä, mistä aita on matalin, Hagman murehti.

Löysi mies sentään positiivisiakin asioita joukkueensa suorituksesta.

- Positiivista tässä kuitenkin on se, että olemme pelanneet kuusi peliä tänä vuonna ja saimme nyt ensimmäisen pisteemme, Hagman totesi.

Jan Lundellin jälleen HIFK:hon menettävä joukkue saa vahvistusta maalivahtiosastolleen, kun Jokereissa Pasi Häkkisen kakkosena oleva Markus Helanen pelaa nousijajoukkueessa sekä lauantaina että maanantaina. Muutenkin Salamoilla on haku päällä vahvistusten suhteen. Lisäksi Hagman elättelee toiveita, että joku loukkaantuneista palaa ruotuun helmikuun alun maaottelutauon aikana.

- Meillä on haku päällä koko ajan. Toivon mukaan saamme tauon jälkeen nyt loukkaantuneina olevia miehiämme takaisin riviin, Hagman toivoo.

Hokin valmentaja Vladimir Kolek oli tyytyväinen voitosta, mutta ilmoitti samalla olevansa tyytyväisempi, jos voitot otettaisiin jatkoajan sijaan varsinaisella peliajalla. Ottelun viihdyttävyydestä oli Kolekillakin sanansa sanottavana.

- Yleisö näki hyvätasoisen ottelun, jossa tehtiin yhdeksän maalia. Yleisö viihtyi varmaan hyvin. Tavoitteena oli voittaa jatkoaika. Kiitos joukkueelle hienosta taistelusta, Kolek totesi.

Kolek löysi joukkueensa otteista myös huonoja asioita.

- Ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat meiltä erinomaista peliä. Lataus oli ok ja kaikki sujui hyvin. Sitten teimme muutamia virheitä, Kolek sanoi.

- Toisen ja kolmannen erän suuria ongelmia olivat kaksinkamppailut. Hävisimme 70-80 prosenttia kaikista kaksinkamppailuistamme, Kolek jatkoi.

Molemmat maalivahdit saivat kiitosta Kolekilta.

- Pekka oli mies paikallaan maalillamme. Molempien joukkueiden maalivahdit onnistuivat tänään erinomaisesti.

Tehot 1+1 iskenyt Juho-Tuomas Appel ei ollut ottelun tasoon tyytyväinen. Mies piti peliä yhtenä kauden helpoimmista fyysisesti.

- Tilaa oli paljon verrattuna muihin peleihin. Tämä oli munatonta peliä meiltä, emme taklanneet niin paljon kuin olisi pitänyt. Fyysisesti peli oli yksi kauden helpoimmista, Appel sanoi.

Appelin peliesityksistä huomasi, että armeijan vihreät jäivät taakse pari viikkoa sitten.

- Kyllähän sillä on suuri merkitys, ettei tarvitse herätä aamuisin kello 6.15. Vaikka intissä ei joutunutkaan hirveästi tekemään, päivät olivat pitkiä. Jos iltaisin ei saanut heti unta, niin yöunetkin jäivät lyhyiksi. Ei siellä voinut jäädä köllöttelemään jos ei jaksanut nousta, Appel tuumi.

» Lähetä palautetta toimitukselle