Hokki vei pisteet sarjakolmoselta

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki jatkaa vakuuttavia otteita kotikaukalossaan. Tänään joukkue kaatoi sarjassa kolmantena olevan Kokkolan Hermeksen maalein 3-2. Kaikki maalit nähtiin jo avauserässä mutta puhuttavaa riittää kahdesta viimeisestäkin erästä. Siitä piti huolen oululainen päätuomari Juha Kautto.

Molempien joukkueiden lista poissaolijoista on pitkä kuin nälkävuosi. Hokki pelasi läpi ottelun kuudella puolustajalla kun alakerrasta puuttuivat kuumeinen Antti Halonen, polvivaivainen Jarkko Heikkinen sekä viikonloppuna farmijoukkue SuPS:ssa kakkosdivaria pelannut Ville Nissinen. Hyökkääjistä pois olivat nilkkatulehdusta edelleen poteva Henri Hietaharju sekä Kärpissä ainakin vuoden loppuun kiekkoileva maalitykki Juha Silvander.

Vierasjoukkue Hermeskin joutui antamaan tasoitusta, sillä senkin miehistö oli pahasti vajaa. Pelkästään kuume verotti vierailijoita, sillä se kaatoi aamulla kolme kokkolalaista. Nimekkäin poissaolija oli kapteeni Jani Uski, joka on joukkueen pistepörssin kakkonen tehoilla 8+13.

Hokki vei, Hermes vikisi

Kotijoukkue tuli otteluun paljon vierailijoitaan terävämmin ja Hermes olikin hätää kärsimässä erän alusta lähtien. Hokki loi ensimmäisen hyvän maalipaikkansa jo ottelun toisella minuutilla, kun Jean-Philippe Parén esityöstä puolustaja Niko Suoraniemi pääsi laukomaan siniviivalta. Miika Wiikman venyi Hermes-maalilla kuitenkin jalkatorjuntaan. Minuuttia myöhemmin vierailijoiden vaihdon ollessa kesken maalivahti Jaakko Huhti avasi kiekon hyökkäyssinisellä odotelleelle kapteeni Kimmo Hapolle, joka jatkoi vauhdilla viivan ylittäneelle Niko Papinaholle. Papinahon etunurkkalaukaus pysähtyi kuitenkin Wiikmaniin.

Hermes sai ensimmäisen paikkansa ottelun viidennellä minuutilla. Jaakko Huhti torjui kuitenkin helposti Mikko Kaukokarin yrityksen. Kentän toisessa päässä Wiikman ei päässyt niin helpolla, sillä Olli Piipon läpiajon päättänyt lämäri lirui Wiikmanin jalkojen välistä kohti Hermes-maalia. Vierailijat selvisivät kuitenkin puolustuksen siivottua kiekon lähes maaliviivalta.

Pirteästi muutenkin esiintynyt Piippo oli hetken kuluttua jo järjestelemässä uutta tilannetta. Miehen syöttö löysi Juho-Tuomas Appelin, joka jatkoi kiekon maalille nousseelle puolustaja Jani Södölle. Wiikman ehti maalillaan kuitenkin mukaan tilanteeseen ja sivuttaisliikkeensä ansiosta Södön laukaus kilpistyi häneen.

Hetkeä myöhemmin illan ykkösmies Jani Tuppurainen karkasi läpi oikeasta laidasta. Miehen syöttö maalin kulmalla odottaneelle Parélle ei kuitenkaan tuonut Hokille avausmaalia Parén hukattua tekopaikkansa.

Tuppuraisen yksilösuoritus vei Hokin johtoon

Pian edellisen tilanteen jälkeen Tuppurainen karkasi jälleen oikealta. Tällä kertaa mies ei syöttänyt kenellekään vaan ajoi maalin eteen, harhautti Wiikmanin ja siirsi kiekon kylmän viielästi Hermes-maaliin. Pelikello näytti tuolloin aikaa 6.38. Syöttöpisteet saivat tililleen Paré ja Mikko Palomäki.

Paria minuuttia myöhemmin isännät siirtyivät jo kahden maalin karkumatkalle Parén maalin edestä tekemällä maalilla. Jari Puustisen laukauksen Wiikman vielä torjui, mutta Tuppurainen sai itselleen maalin taakse ajautuneen kiekon ja syötti maalin eteen, josta Parélla oli helppo työ siirtää kotijoukkue 2-0 -johtoon. Maali syntyi ylivoimalla, kun vierailijoiden Ville Kiiskinen istui kaksiminuuttistaan. Hokin ylivoima oli tehokasta, sillä Kiiskinen ehti kuluttaa jäähypenkkiä vain 31 sekunnin ajan.

Hermeskin pääsi kymmenen minuutin yrityksen jälkeen kiinni pelin juonesta kun Mikko Karjalainen sekä Niko Papinaho ottivat rangaistukset vajaan minuutin sisällä. Hermes luistelutti 5-3 -ylivoimaansa jäälle kakkosketjunsa hyökkääjät Antti Räikönen-Jari-Pekka Pajula-Mikko Kaukokari sekä kakkospakkiparin Aapo Aro-Jani Honkanen. Hokki taisteli kahden miehen ylivoimaa vastaan kahdella hyökkääjällä (Paré ja Tuppurainen) sekä yhdellä puolustajalla (Palomäki).

Hermes pääsikin melko pian kolistelemaan Hokin maalin tolppia Honkasen lauottua siniviivalta Pajulan esityöstä. Pian tämän jälkeen Huhti joutui kuitenkin antautumaan, kun Räikkönen survoi kiekon maaliin maalinedustalta. Kaksikko Kaukokari-Pajula merkkautti tilanteesta tililleen syöttöpisteen.

Hokki pääsee toistamiseen ylivoimalle ajassa 14.48 Jani Honkasen ottaman kiinnipitämisjäähyn ansiosta. Honkanen murjoi tilanteessa Mikko Karjalaisen jään pintaan. Hokin ylivoima oli kuitenkin tuloksetonta pelailua.

Erän loppuun kaksi maalia pikatahtiin

Ottelun viimeiset maalit nähtiin avauserän lopussa. Ajassa 19.07 Jani Tuppurainen vie kotijoukkueen jälleen kahden maalin karkumatkalle Niko Suoraniemen ja Jean-Philippe Parén esityöstä. Paré antoi kiekon viivaan Suoraniemelle, joka toimitti pelivälineen Tuppuraiselle maalin eteen. Tuppuraisen tekemä 3-1 -maali jäi ottelun voittomaaliksi.

Hermes tuli kuitenkin peliin mukaan pikavauhtia. Vain kahdeksan sekuntia Hokin maalin jälkeen kiekko oli jo Huhdin vartioimassa Hokki-maalissa. Mikko Kaukokarin rystynosto meni Hokin maalin vasempaan ylänurkkaan. Syöttöpiste merkattiin Antti Räikköselle, mutta suurin kiitos maalista menee tilanteen erittäin löysästi pelanneelle Lauri Lahesalulle. Myös valmentaja Vladimir Kolek huomasi tämän.

- Uskomaton virhe kokeneelta pelaajalta, Kolek totesi pelin jälkeen.

Erän päätyttyä nähtiin myös pienimuotoinen Suomi-Kanada -nyrkkeilymaaottelu, kun Hermeksen Aapo Aro hermostui Parén taklauksiin ja alkoi heiluttaa nyrkkejään. Molemmat miehet palkittiin kahden minuutin rangaistuksilla.

Hermes vie toista erää

Hokin hyvästä avauserästä ei ole merkkiäkään näkyvissä toisen erän alussa. Nyt oli Hermeksen vuoro viedä ja Hokin vikistä. Heti erän alkuun sekä Markku Vuorisalolla että Eerikki Koivulla oli loistava paikka ottelun tasoittamiseksi. Miehet eivät onnistuneet kuitenkaan yllättämään Huhtia. Myös Mikko Kaukokarilla ja Sami Nummella oli tilaisuutensa kaunistella lukemia vierailijoiden kannalta paremmiksi. Ensin mainitun laukaus viuhui ohi, jälkimmäisen kuti pysähtyi sivurautaan.

Hokki sai katkaistua vierailijoiden painostuksen oman ylivoimansa aikana. Se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa Hermeksen hankittua peräkkäiset rangaistukset. Ajassa 22.34 Ville Kiiskinen kaatoi Huhdin maalin takana ja ajassa 22.43 Markku Vuorisalo kaatoi ylivoimahyökkäystään käynnistelleen Jean-Philippe Parén.

Hokki lähti kahden miehen ylivoimaansa neljällä hyökkääjällä Jani Tuppuraisen pelatessa viivamiehen paikkaa Mikko Palomäen kanssa. Hyökkäysketjuna ylivoimassa oli kolmikko Tomi Mustonen-Jean Philippe Paré-Rolle Viljanen. Hermes puolestaan heitti tuleen hyökkääjä Jari-Pekka Pajulan sekä puolustajaparin Aapo Aro-Jani Honkanen.

Kauaa ei Hokki ehtinyt ylivoimaansa pyörittää, kun Rolle Viljanen otti turhan huitomisjäähyn. Neljällä kolmea vastaan pelatessa Hokki käytti aikaansa pelkästään kiekon siirtelyyn ja ylivoima kaatui siihen.

Kaukokarin loukkaantuminen puhuttaa

Hieman ennen erän puolta väliä Hermeksen Mikko Kaukokari loukkaantuu taklaustilanteessa. Kimmo Happo pysäyttää miehen etenemisen omalla siniviivallaan. Kaukokari siirtyy toipumaan vaihtopenkille, mutta poistuu koppiin pari minuuttia myöhemmin.

Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen piti tilannetta polvitaklauksena.

- Tilanne oli selkeä polvitaklaus. Kaukokari sai polven yläpuolelle puujalan ja menee huomenna magneettikuviin, Arvonen selvitti pelin jälkeen.

Ottelunvalvoja kertoi lehdistötilaisuudessa, että tapauksesta lähetetään videonauha liittoon tutkittavaksi. Pöytäkirjaan ei merkintää tehty, sillä ottelunvalvoja ei itse nähnyt kyseistä tilannetta.

Erän loppupuolellakin Hermeksellä on enemmän maalipaikkoja. Huhti on Hokki-maalilla kuitenkin jälleen mies paikallaan.

Hokki taistelee pisteet itselleen

Kolmannen erän alku on kuin toisinto toisesta erästä. Hermeksen paikat ovat vain astetta vaarallisempia. Aivan erän ensisekunneilla Huhti venyy kenties ottelun tärkeimpään torjuntaan, kun miehen loistava oikean jalan patjatorjunta pysäyttää Kimmo Salmelan suoraan syötöstä ampuman kiekon. Liekkikypärä päässään pelannut kokkolalaisten paras pistemies Antti Hilden löysi syötöllään maalin edustalle luistelleen Salmelan, mutta Huhdin jalkatorjunta pilasi sarjakolmosen haaveet tasoituksesta.

Hermes on viimeisessä erässä isäntiään paljon kovemmassa iskussa. Se vie lähes poikkeuksetta kaikki kaksinkamppailut nimiinsä ja onnistuu useammankin kerran järjestämään todellisen myllytyksen Hokin alueelle. Pahimmasta myllytyksestä vastasi kolmosketju Passi-Kiiskinen-Lamich pakkiparinaan jälleen kaksikko Aro-Honkanen. Edellä mainittu viisikko ei kuitenkaan saanut kiekkoa muutamaa kymmentä senttiä lähemmäksi maalia.

Parhaan tekopaikan onnistui kuitenkin hukkaamaan Jari-Pekka Pajula, joka laukoi reilut seitsemän minuuttia ennen loppua kiekon ohi tyhjän maalin. Tilannetta edelsi Antti Räikkösen laukaus, jota torjuessaan Huhti ajautui ulos maaliltaan. Pajula laukoi kiekon kuitenkin ohi tyhjänä olleen Hokki-maalin.

Hokki taisteli ottelun kolmannessa erässä vimmatusti ja piti kaksi pistettä kotonaan avauserän maaleilla 3-2. Hokki kohensi voittonsa ansiosta sarjasijoitustaan pykälällä nousten neljänneksi. Hermes jatkaa kolmantena.

kommentti

Kauton linja puhutti
[lue lisää]

Ottelun jälkeen kuultua

Hermeksen valmentaja Pasi Arvosen mukaan Hermes nukkui onnensa ohi avauserässä.

- Tänään kaaduimme avauserän nukahteluihin. Toinen erä olikin sitten jo selkeästi hallinnassamme. Hokki teki maalin enemmän ja otti ansaitun voiton. Kolmannessa erässä he onnistuivat roiskimaan kiekot pois alueeltaan, Arvonen sanoi.

- Pistekin olisi tyydyttänyt tältä reissulta. Meillä oli muutama selkeä avopaikka, mutta Huhti oli jälleen mies paikallaan, Arvonen jatkoi.

Hokin valmentaja Vladimir Kolek oli luonnollisesti tyytyväinen sarjakolmosen päänahkaan.

- Pelasimme loistavan avauserän, harmittaa ettemme onnistuneet useammin. Toinen erä oli täysin Hermeksen hallintaa, olimme niin huonoja. Kolmannessa pojat taistelivat sitten hienosti pisteet kotiin, Kolek kertoi.

Hokin kokoonpano eli läpi ottelun ja esimerkiksi Parén johtama kakkosketju hajotettiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Päätöserässä Kimmo Happo otti Tomi Mustosen paikan kakkosketjussa, Mustonen puolestaan siirtyi kolmoseen Mikko Karjalaisen ja Sauli Kelan rinnalle. Kolekin mukaan tähän oli selkeä syy.

- En ymmärrä, miksi niin taitavat pelaajat kuin Mustonen ja Viljanen ottavat niin typeriä jäähyjä. Puhuin siitä pojille erätauolla ja minun oli tehtävä jotain herättääkseni joukkuetta, Kolek perusteli.

Hokin kapteeni Kimmo Happo oli tyytyväinen kahteen pisteeseen.

- Erittäin tärkeät pisteet meille. Pysymme nyt keskikastin yläpuolella, Happo kertoi.

Omaan peliinsä kapteeni on tällä hetkellä tyytyväinen.

- Oma peli alkaa pikkuhiljaa tuntua normaalilta, kipeitä paikkoja ei enää ole. Luistin on alkanut kulkemaan ja nautin kiekkoilusta tällä hetkellä, Happo jatkaa.

Yhden maalisyötön saalistanut puolustaja Mikko Palomäki ei ollut esityksiinsä tyytyväinen mutta oli luonnollisesti iloinen kahdesta pisteestä.

- Omaan peliini en ole lainkaan tyytyväinen, otin pari tyhmää jäähyäkin ylivoimalla, Palomäki sanoi.

- Ensimmäisen erän alku oli meiltä hyvää kiekkoa. Sitten aloimme jäähyilemään ja annoimme lahjamaalinkin avauserän lopussa. Toinen erä oli rikkonaisin meiltä, saimme kuitenkin tärkeät pisteet tästä ottelusta, joukkue taisteli upeasti, Palomäki kertasi ottelun kulkua.

Tuoreesta valinnastaan Mestismaajoukkueeseen Palomäki on luonnollisesti tyytyväinen. Palomäen lisäksi Tomi Mustonen edustaa maajoukkueessa Hokkia, Hermeksestä mukaan mahtuivat puolustaja Eerikki Koivu ja hyökkääjä Antti Hilden.

- Mukava yllätys, en osannut yhtään odottaa. Tosi hieno homma, Palomäki kommentoi maajoukkuekutsuaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle