Kolme edellistä otteluaan hävinnyt Hokki sai tämän kauden kolmanneksi viimeiseen runkosarjapeliinsä vastaansa Lempäälän LeKin, jonka viimeisimmät ottelut ovat menneet pahasti poskelleen. Kuusi ottelua seitsemästä hävinnyt lempääläisjoukkue lähti hakemaan petrausta nykyvireeseensä Kajaanista, josta saaliiksi ei kertynyt hikeä kummoisempaa.
Vaisuksi niin kenttätapahtumien kuin maalien määrän suhteen jäänyt ottelu tarjosi vain yhden maalin, kun Arttu Niskakangas tykitti reboundista ratkaisuosuman kolmannen erän alkupuoliskolla.
Myös kajaanilaisleirissä oltiin tyytymättömiä voitto-ottelun suorittamiseen. Hokki oli vaisu varsinkin ottelun toisessa erässä, mutta maalipaikkoja oli tarjolla varsinkin viimeisellä kaksikymmenminuuttisella.
– Kahden erän jälkeen emme olleet tyytyväisiä siihen, miten menimme maalille hakemaan paikkaa ja osumaa. Niskakankaan maali toteutti juuri sitä, mistä erätauolla puhuimme, Hokin päävalmentaja Petri Mattila kertoi ottelun jälkeen.
Kolmannen erän onnekas osuma kuitenkin käänsi illan annin positiiviselle puolelle.
– Tänä iltana pomppi meille, ja siitä saimme maukkaan ja mehukkaan palkinnon, Mattila jatkoi.
LeKin leirissä puolestaan oltiin harmissaan illan lopputulokseen.
– Ei tämän illan tappiota auta surkutella, vaikka näin tärkeä peli olikin ja olemme äärettömän pettyneitä lopputulokseen – ei tehtyjä maaleja, ei pisteitä, kertoi LeKi-valmentaja Miikka Kuusela.
Tiukka vääntö pudotuspelipaikoista
Hokin päävalmentajan Mattila mielestä pelin iso merkitys näkyi jännittyneisyytenä joukkueen otteissa. Kolmen pisteen arvoista maalia syöttämässä ollut hyökkääjä Juha Virtanen ei jännitystä myöntänyt ottelun jälkeen.
– Ei jännittänyt. Tämä oli pakkovoitto, ja se on ihan sama miten se voitto tulee. Nyt lasketaan pisteitä, ja ne tulivat tänään.
Molempien joukkueiden katseet kääntyvät nopeasti kohti lauantaina, jolloin vuorossa on jo seuraavat haasteet. Molempien leireissä ollaan jo valmiita tulevaan.
– Tästä jatkamme Mikkeliin, mistä lähdemme hakemaan kolmea pistettä, ja luomaan asetelmia ensi viikolle, kertoi valmentaja LeKin Kuusela viitaten jo tuleviin haastekierroksiin.
Hokilla lauantain vastuksena toimii Sport, joka liitää tällä hetkellä korkealla ja kovaa. Hokin leirissä otteluun lähdetään kuitenkin päättäväisellä asenteella.
– Huomenna haetaan Vaasasta lisää, ja ensi viikolla aloitetaan pudotuspelit, Virtanen totesi tulevasta.