SaPKo teki voitollaan pienen hajuraon huipputasaiseen alempaan keskikastiin. Hokin osana oli säilyä yhden pisteen turvin viimeisellä pudotuspelipaikkaan oikeuttavalla sijalla. Käytännössä SaPKo varmisti paikkansa viidentenä ennen ensi viikon haasteotteluita. Hokin kohdalla ensi viikosta ei voi piirtää vielä minkäänlaista kuvaa.
Kolmella pisteellä SaPKo olisi sementoinut asemansa viidennellä sijalla. Mutka matkaan tuli ottelun viimeisellä minuutilla, kun Teemu Virtala ohjasi Veikko Karppisen oivallisen syötön ohi Teemu Seppäsen. Tilannetta edelsi Ilkka Heikkilän ottama jäähy miehen nakattua kiekko suoraan katsomoon.
Hokki-valmentaja Petri Mattila ei jaksanut iloita yhdestä pisteestä sen suuremmin.
– Toivottavasti piste lämmittää viikon kuluttua enemmän kuin nyt, ja se osoittautuu arvokkaaksi, Mattila sanoi viitaten äärimmäisen tiukkana käyvään taisteluun pudotuspelipaikasta.
Virkaveli Pekka Tirkkonen piti kahta pistettä voitettuina. Erityisesti piiskuria lämmitti se, millä tavoin joukkue nousi viime minuutin takaiskusta.
– Vaikka Hokki tuli tasoihin viimeisellä minuutilla, niin joukkue sai koottua itsensä, ja rankkariampujamme olivat kylmäpäisiä. Saimme puolustettua silloin piti puolustaa, mutta ylivoimaa emme saaneet toimimaan.
Pelin laidoilta pelin sisälle
Tosipelien lähestymisestä ottelu ei tarjonnut viitteitä. Kurittomasti esiintynyt Hokki loi tukun maalipaikkoja, ja olisi paremmalla viimeistelyllä voinut kääntää ottelun itselleen.
Vastaavasti SaPKon kokonaisvaltainen suorittaminen oli kajaanilaisia huomattavasti edellä. Siinä missä Hokki-puolustus avasi hädän keskellä polvenkorkuisia avaussyöttöjä, otti SaPKo tarvittaessa lähdön uusiksi rauhoittamalla peliä alaspäin. Tiivistetysti ilmaistuna pässipaidat kykenivät rytmittämään peliä selkeästi isäntiään taitavammin.
– Pelasimme ensimmäisen erän hyvää kiekkoa, saimme seitsemän hyvää maalintekopaikkaa, mutta tyypillistä meille - emme tehneet niistä maaleja kuin yhden tasoitusosuman, Mattila kertasi tutun kuuloisesti.
Hokki kuittasi Toni Hyvärisen sooloileman avausmaalin nopeasti, kun Jesse Häkkinen sivalsi lukemat välittömästi tasoihin. Jokusesta maalipaikasta huolimatta avauserän maalit olivat tässä. Toisessa erässä verkkoa heilutti vieraiden Ville Eskelinen.
– Toisessa erässä pelimme taso romahti, ja hyökkäyspelaaminen oli hakusessa koko lopun ottelun. Emme päässeet kiekolliseen peliimme käsiksi ollenkaan aivan loppua lukuun ottamatta, Mattila näki osuen oikeaan.
Kiekollisen pelaamisen hankaluutta vaikeroinut Hokki ei kuitenkaan hävinnyt huonommalleen. Upean alkuvuoden pelannut SaPKo oli käskyttäjänsä mukaan pelissä mukana tavalla, joka on tuonut pisteitä laariin mukavalla tavalla.
– Olimme ennen kaikkea pelin sisällä, emmekä roiskineet liiaksi. Pystyimme pelaamaan kiekkoa paineen alla. Tiesimme tavan, jolla Hokki tulee tänään iskemään ja osasimme vastata siihen, Tirkkonen iloitsi.
Joukkueiden haastajakierroksen vastustajat selviävät viimeistään lauantaina. SaPKo saanee vastaansa Jokipojat, mutta Hokin tilanne selvinnee vasta lauantaina Vaasassa.