Hokki parempi siipirikosta huolimatta

MESTIS / Raportti
Veli-Antti Leinosen kauden avausosuma oli samalla voitto-osuma.
Kuva © Markus Hästbacka
Kajaanin Hokki otti todellisen työvoiton kaatamalla Vaasan Sportin kotijäällään. Ilta oli kuin pedattu uusille vastuunkantajille, jotka vastasivat lopulta huutoon. Isäntien nutussa debytoi kolme omaa junioria, ja Markus Korkiakoski viimeisteli Mestis-taipaleensa toisen ja kolmannen osumansa.

Avauskierroksella kajaanilaiset kukistanut Vaasan Sport ei kyennyt tarttumaan sille tarjottuun tilaisuuteen. Vaasalaiset eivät pystyneet horjuttamaan ottelun missään vaiheessa siipirikkona koitokseen marssineita kajaanilaisia. Sanalla sanoen vaisu Sport ei edes pyrkinyt iskemään isäntiensä Akilleen kantapäähän, ja jätti siten itsestään luovuttaneen kuvan. 

- Voittamisen pelko varmaan painoi, meillä oli kuitenkin kolme tappiota alla. Olisimme ansainneet enemmän kuin yhden pisteen, sillä olimme kaksi erää selkeästi parempi kuin kaveri. Olen kuitenkin ylpeä joukkueen taistelusta ja tekemisestä. Otimme ison harppauksen eteenpäin viime viikosta, Sport-valmentaja Pasi Räsänen näki.

- Ensimmäisessä erässä emme vielä uskaltaneet pelata pelirohkeasti. Parannusta on kuitenkin tapahtunut, sillä nyt ei mennyt kuin kolme omiin, Räsänen jatkoi.

Hokki-valmentaja Petri Mattila avasi joukkueen itselleen ennen peliä asettamia tavoitteita vähintäänkin ansiokkaasti vertauskuvan avulla.

- Tärkein visio tänään oli, että saataisiin pää pois ahterista. Pari peliä on mennyt peli-ilmeen osalta meiltä ohi, ja sillä sektorilla pystyimme tänään parantamaan.

- Kun katsomme meidän rosteria, niin siinä on tapahtunut järkyttäviä muutoksia viimeisen kahden viikon aikana. Varsinkin ensimmäinen erä loi uskoa joukkueeseen, että kaiken mennessä nappiin, on mahdollisuus taistella pisteistä, Mattila muistutti.

Kotijoukkueen debytanttikolmikko Ville Määttä, Heikki Klemetti, Samu Pyykkönen todellakin suoriutui tehtävästään kunniakkaasti. Käytännössä virheittä pelannut kolmikko vältti miinusmerkinnät.

Leinonen näytti kaapin paikan

Ottelun maalihanat avasi Markus Korkiakoski laittamalla Joonatan Iilahden pudottaman irtokiekon pussin pohjalle. Toisen osumansa Korkiakoski viimeisteli ohjaamalla Veikko Karppisen siniviivakudin sisään.

Osumien välissä kiekkoa ennätettiin poimimaan talteen vitriiniin laittoa varten, kun Tomi Kankaanpää pomputteli limpun maaliin Teemu Seppäsen suosiollisella avustuksella. Kankaanpään uran ensimmäinen Mestis-osuma syntyi huomattavan nopealla aikataululla - jo kolmannen kamppailun aikana.

Isäntien kolmen pisteen voitto kariutui viime minuutilla, kun Toni Jalo tälläsi b-pisteen kaarelta kiekon sisään suoraan Eetu Heikkisen mainiosta passista.

Ottelun ratkaissut Veli-Antti Leinosen jatkoaikamaali antoi kasvot Sportin päivän esitykselle. Maalin eteen uinut Leinonen napautti ilman vastustajan estelyä kotiyleisön voitonjuhlat käyntiin ajassa 60.39. Ottamatta mitään pois Teemu Virtalan esityöstä, sai parivaljakko huseerata ratkaisuosuman kaikessa rauhassa ilman iholle ryntääviä puolustajia.

Maalia edelsi vähintäänkin mielenkiintoinen keskustelu pelaajan ja valmentajan välillä.

- Leinosen kanssa keskusteltiin, mihin suuntaan pakin pitäisi kiekon kanssa liikkua. Kävimme kokeneen miehen kanssa kohtuullisen kovasanaista keskustelua valmentajan ja pelaajan näkemyksistä. Kokeneelta mieheltä kohtuullisen ryhdikäs suoritus tukkia valmentajan turpa. Olen tyytyväinen Lennin loppuratkaisuun,  Mattila nauratti.

» Lähetä palautetta toimitukselle