Ottelun alku oli selkeää tunnustelua, jossa kumpikaan joukkueista ei halunnut saati uskaltanut tehdä selkeää aloitetta. Edes heti kärkeen tarjoutuneet ylivoimamahdollisuudet eivät avanneet peliä suuntaan taikka toiseen.
Vasta Hokin Jarkko Heikkisen väkisin survoma avausmaali päästi isäntäjoukkueen piinasta ja tämän jälkeen mentiinkin vahvasti kajaanilaisten komennossa koko loppuerä.
Hokki painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja perässä hiihtänyt titaanilauma joutui rikkomaan tämän tästä. Rikkeistä seuranneita ylivoimiaan Hokki ei kuitenkaan kyennyt käyttämään hyödykseen ja Titaanit selvisi tauolle vain yhden maalin tappioasemassa.
– Avauserässä istuimme viisi kaksiminuuttista ja se on joukkueelle rasittavaa puuhaa, kun joudumme tappamaan monta jäähyä putkeen, kommentoi Titaanien väliaikainen päävalmentaja Pasi Eväkoski.
Titaanit hallitsi toista erää
Jos oli avauserä Hokin heiniä, niin sitä vastoin toisen erän ensimmäinen puolisko meni kotkalaisten nimiin. Pukukopista takaisin kaukaloon porhaltanut titaanijoukkue laittoi luistimet liikkeelle ja Hokkia vietiin ajoittain oikein kunnolla.
Titaanien vahva peli poiki joukkueelle myös ylivoimamahdollisuuksia, mutta edes viidellä kolmea vastaan ei verkko heilunut hienon ottelun pelanneen kajaanilaisveskari Ari Reunasen selän takana.
Alivoimansa kestettyään olikin Hokin vuoro iskeä kuin malliksi vierailleen kamppailun toinen täysosuma. Ykkösketjun laitahyökkääjä Markus Haverinen sai lapansa väliin viivasta lähteneeseen laukaukseen ja tämä ohjaus yllätti Titaanien maalilla urakoineen Kai Tillasen totaalisesti. 2-0-johtomaali ei kuitenkaan ollut kamppailun lopullinen ratkaisu, sillä tämän jälkeen Titaanit heräsi uudelleen taisteluun mukaan kaventaen Ari Kovasen maalilla lukemiksi 2-1.
Tiukkana taistona jatkuneen toisen erän seuraava täysosuma nähtiin vasta reilut kaksi minuuttia ennen erätaukoa, kun ylivoimalle päässyt isäntäjoukkue värkkäsi kauniin kuvion seurauksena paikan Lukko-laina Ossipekka Lehtoselle. Maalin eteen vapaaksi unohdettu Lehtonen saikin naatiskella Jarkko Hattusen namupassin verkkoon sekä siirtää Hokin jälleen kahden maalin karkumatkalle.
Kauaa eivät kuitenkaan kajaanilaiset saaneet kolmatta maaliaan juhlia. Titaanit iski välittömästi keskialoituksesta lähteneen hyökkäyksen päätteeksi kiekon rysään. Laidasta sisään ajanut Oskar Essen löysi tarkalla syötöllä takakulmalle rynnänneen Ossi Häkkisen, jolla oli lopulta helppo työ ohjata lukemiksi 3-2.
- Tähän peliin oli vain yksi tavoite ja se oli ottaa kolme pistettä. Vaikeaksi meni, kun kaveri kavensi 2-0-tilanteessa ja kun siirryimme 3-1-johtoon, heti seuraavassa vaihdossa soi omissa pienen virheen takia. Tuskaista meinasi olla, totesi Hokin pääpiiskuri Kai Suikkanen.
Kangasniemi päätti kotkalaisten pyristelyt
Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin heti kolmannen erän ensimmäisessä vaihdossa, kun vahvasti läpi ottelun pelannut Antti Kangasniemi päätti nousunsa b-pisteen kaarelta lähteneeseen hallittuun laukaukseen aivan maalin takanurkkaan.
4-2-maali muodostui lopulta ottelun viimeiseksi maaliksi, vaikka hurjasti tasoitusta hakenut titaanijoukkue saikin pelata pariin otteeseen ylivoimaa kolmannen erän aikana. Hokki kuitenkin puolusti nöyrästi ja ohjasi viisaasti Titaanien hyökkäykset kulmiin. Summerin soidessa jää täyttyi helpottuneista kajaanilaispelureista Hokin pitäessä pisteet itsellään lukemin 4-2.
Katkerasta tappiosta huolimatta Titaanien päävalmentaja Pasi Eväkoski näki omiensa otteissa positiivisia asioita.
– Pitkästä aikaa hyvä ilme koko joukkueella. Tämä oli ehdottomasti paras pelimme kahteen vuoteen. Tuolla sykkeellä jos pelaamme myös tulevissa otteluissa, tulee pisteitä aivan varmasti.
– Se mihin olemme harjoittelussamme erityisesti viime aikoina panostaneet, on oman pään pelaaminen. Nyt annoimme kaksi helppoa maalia ja näin ei saa tapahtua jatkossa. Tosin myös tolpat olivat meidän puolella, Hokin kolisuteltua niitä ainakin kahdesti ottelun aikana, päätti Eväkoski.
Myös Hokin päävalmentaja Kai Suikkanen oli Eväkosken linjoilla ja myönsi auliisti Titaanien pelanneen hyvän pelin. Voittoon selvästi tyytyväinen Suikkanen näki syyksi hyvän maalivahtipelin sekä taktisesti viisaan pelaamisen johtoasemassa.
– Viimeinen erä oli meiltä taktisesti paras. Niin kuin kollega tuossa vieressä sanoi, niin Titaanit oli hyvä. He pelasivat todella iloista ja hyvää peliä eivätkä tulleet vain puolustamaan. Peli oli heiltä ihan erinäköistä kuin silloin Kotkassa.
– Meille tämä on tälle vuodelle harvinaista herkkua. Ollaan voittoputkessa. Kahdesta pelistä peräkkäin on tullut kolme pistettä ja se on tärkein asia. Reunanen oli pitkästä aikaa maalissa, pelaten todella hyvin, muikisteli Suikkanen.
Molemmat joukkueet jatkavat Mestis-savottaansa heti huomenna lauantaina (20.10.). Kotkalaiset jatkavat matkailuaan määränpäänään Joensuun Jokipoikien kotihalli Mehtimäki. Hokki puolestaan suunnistaa Vaasaan, jossa joukkue mittelee paremmuudesta Sportin kanssa.