KooKoo sysäsi Jokipojat kuilun partaalle

MESTIS / Raportti
Mikael Kuronen ja Marlo Koponen ottivat ilon irti avausosumasta.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
KooKoon ja Jokipoikien puolivälieräsarja kääntyi viikonlopun aikana kouvolalaisten tiukkaan otteeseen, sillä Joensuusta irtosi sunnuntaina harvinainen vierasvoitto. Tiivis puolustuspeli ja raaka viimeistely takasivat mustaoransseille niukan 2−3-vierasvoiton.

Jokipoikien tilanne alkaa olla äärimmäisen vaikea, sillä KooKoo johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 3−1. Kun vielä Kouvola on joensuulaisille haastava vieraskenttä, on edessä suuri vuori kiivettäväksi.

− Oli laadukas peli. Kova joukkue vastassa, joka rokotti paikoistaan. Pystyttiin itsekin niitä kyllä luomaan mukavasti, kommentoi Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski.

KooKoon esitys Mehtimäellä oli hurjasti parempi kuin torstaina, jolloin Jokipojat nappasi 5−2-voiton. Nyt maalin edustaa puolustettiin tiiviisti, maalivahti Mikko Rämö oli loistovireessä ja paikoista saatiin iskettyä maalit.

− Kiihkeää ja viihdyttävää pelaamista ja kaksi laadukasta joukkuetta. Intensiteetti oli korkea. Oli hyvä valmius otteluun, ei jääty jyrän alle ja päästiin käyttämään paikat, luetteli KooKoo-luotsi Juha Juujärvi.

Pikamaaleilla paalulle

Oranssimusta surma jylläsi Mehtimäellä ensimmäisen avauserän puolivälin kulmilla, sillä KooKoo karkasi kahdessa minuutissa 0−2-johtoon. Aivan alkuminuutit kuitenkin mentiin joensuulaisten myllertäessä, ja tolpatkin kilisivät.

Ensimmäisen osuman sooloili Mikael Kuronen joukkueensa ensimmäisestä kunnollisesta maalipaikasta. Oikealta ampuva laituri nousi kulmasta maalille, piti joensuulaispuolustajia pilkkanaan ja osui Dan Spencen vartioiman maalin etuyläkulmaan.

Paria minuuttia myöhemmin Jokipoikien Edgars Dikis avasi peliä huolimattomasti, minkä myötä Henri Tuominen ja Jarno Lippojoki karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Tuominen tarjoili, Lippojoki rokotti samaan rakoon. Pakkipari Dikis - Jarkko Immonen oli kummankin takaiskun aikana kentällä.

Tämä riitti myös Haapakoskelle, joka herätteli joukkuettaan aikalisällä.

Lehikoisen tykki piti isännät pelissä.
Lehikoisen tykki piti isännät pelissä.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen

Avauserässä ei enempää maaleja syntynyt. Toisessa erässä joensuulaisten hanat aukaisi puolustaja Esa Lehikoinen, jonka hurja kuti ylivoimalla upposi Rämön taakse.

− Pitää hioa vielä, että pystyttäisiin tiistaina voittamaan. Esitys oli selkeästi parempi kuin eilen, viittasi Haapakoski lauantaiseen vierastappioon.

Erän lopulla KooKoo sai kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin korkealla mailalla syötetyksi. Päätöserään lähdettiin kutkuttavassa 1−2-tilanteessa.

− KooKoo puolustaa oman maalin edustaa tosi hienosti, ja sinne on vaikea päästä, muistutti Haapakoski.

Karvisen osuma säilytti toivon

Lopullisen tuntuiset 1−3-lukemat ajassa 47.18 sivalsi Tomi Peltonen, jonka joensuulaispuolustus unohti tyystin maalin eteen, eikä KooKoo-hyökkääjä erehtynyt Teemu Tallbergin tarjoilusta.

Osuman jälkeen Jokipoikien peli yskähteli, eikä kouvolalaiset päästäneet ärjypaitoja hakemaan kavennusta. Juujärvi kiittelikin joukkuettaan tästä.

− Pitkä tovi hyvää johtoasemassa pelaamista 1-3-osuman jälkeen. Koko materiaalia käytettiin hyväksi loppuun asti, muistutti Juujärvi.

Taistelun käynnisti Otto Karvinen minuutti ja 14 sekuntia ennen päätössummeria iskemällä tahto-osumallaan. Tasoitusta ei kuitenkaan syntynyt vimmatusta myllytyksestä huolimatta.

Joensuulaisjoukkueelta puuttui riveistään ykköstähti Mikael Ruohomaa, jonka vamma ei Haapakosken mukaan ole kovinkaan vakava.

− Ei pysty sanomaan tiistain osalta vielä, mutta vamma on sen laatuinen, että siinä voi muutamatkin päivät tehdä ihmeitä.

KooKoolla on kotikentällään mahdollisuus lähettää joensuulaisjoukkue lomille 18. päivä tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle