Kotijoukkue Jokipojat sai pitkästä aikaa täyden kokoonpanon otteluun, kun sairastuvalta tuli useampikin peluri takaisin tositoimiin. Tämä ei ainakaan alkuhetkillä kotijoukkuetta auttanut, sillä Jokipojilla oli ottelun alussa suuriakin ongelmia oman pelinsä kanssa.
- Se pitää omasta joukkueesta sanoa, että puhuttiin valmistautumisen tärkeydestä, ja jos meillä on noin kaksi kenttää jotka pystyy pelaamaan, niin se ei riitä LeKin tasoista joukkuetta vastaan, summasi Jokipoikien pääkäskijä Mikko Haapakoski.
LeKi siirtyi 0-1-johtoon, kun Mika Niemen helpohko rannelaukaus upposi heikosti torjuneen Antti Rautiolan selän taakse. Ottelu tasoittui ja Jokipojat sai peliään hiukan paremmin uomiinsa ja tämä tuottikin tulosta erän toisen ylivoiman aikana. Aloituksen jälkeen kiekko pomppi Joona Karevaaralle, jonka tarkka laukaus upposi lähes ylänurkkaan.
Tasatilanne ei kauaa kestänyt sillä vajaa minuuttia myöhemmin vielä viime kaudella Jokipojissa kiekkoillut Jarkko Näppilä lähetti puolustuspäästä syötön, joka löysi kimmokkeen kautta Jarkko Pyymäen. Pyymäki esitti läpiajossaan kliinisen viimeistelyn johon Rautiolalla ei ollut mahdollisuuksia. Ensimmäinen erä oli pääasiassa sekavaa kiekkoilua. Osasyynsä oli varmasti suurella määrällä jäähyjä, sillä tuomaritoiminta oli koko iltana hämmentävää eikä pelaajilla, valmentajilla tai katsojilla ollut selvillä, mikä on illan tuomarilinja.
Sekavuus jatkui
Toisen erän alku oli samanlaista sekavaa koheltamista, kuin mitä ensimmäisessä erässäkin nähtiin. LeKi sai hetkeksi peliinsä järkeä ja pyörityksen ansiosta se pääsikin lisäämään johtoaan kahteen maaliin. Kovan ja tarkan lyöntilaukauksen laukoi ylänurkkaan puolustaja Jesse Jyrkkiö.
Hetkeä myöhemmin Jokipojat pääsi ylivoimansa aikana suoraan hyökkäykseen, josta joukkue kavensi. Kiekon ylöstuonut Mestiksen joulukuun pelaajaksi äänestetty Juuso Rajala antoi loistopassin takatolpalle, josta Roope Rannalla oli helppo työ iskeä kiekko maaliin.
LeKi karkasi kuitenkin jälleen kahden maalin karkumatkalle kun Jesse Jyrkkiö viimeisteli illan toisensa samoilta sijainneilta kuin ensimmäisensä. Tällä kertaa kyseessä oli rannelaukaus ja osoitteena puolestaan toinen ylänurkka kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä riitti joensuulaisten valmennukselle ja maalille vaihdettiin ensitorjuntansa Mestis-tasolla tehnyt Timo Niemi.
LeKi jäädytti
Kolmannessa erässä oli jo nähtävissä, että LeKin perjantainen ottelu Kajaanissa otti veronsa, kun vierasjoukkue joutui ajoittain suuriinkiin vaikeuksiin omassa päädyssään. LeKi kuitenkin käytti viimeisetkin voimansa ja uhrautui ansiokkaasti.
- Arvokas voitto ja saatiin tappioputki poikki. Tapahtumarikas ja vivahteikas reissu, eilen Kajaanissa ja täällä tänään melkosia tapahtumia. Olen todella tyytyväinen ja ylpeä joukkueen moraalista, jolla me painettiin tämä reissu. Tämä sai arvoisensa päätöksen pisteiden muodossa. Jokainen pelaaja oli sielullaan ja joka solullaan näissä molemmissa peleissä mukana, myhäili vierasjoukkueen päävalmentaja Miikka Kuusela ottelun jälkeen.
Jokipojat pääsi parhaimmillaan maalin päähän kun pitkän loukkaantumisen jälkeen hyvin pelannut Tuomas Huhtanen purjehti ylivoiman aikana maalin eteen ja nosti kiekon rystyltä ylänurkkaan. Kiri tyrehtyi, kun Pyymäki pääsi tälläämään maalinedestä illan toisensa ajassa 57:20. Jokipojat yritti kavennusta vielä ilman maalivahtiakin, mutta uhrautuva vierailija ei enää lisämaaleja antanut.
Molemmat joukkueet pelaavat seuraavan ottelunsa ensi keskiviikkona kotona. Jokipojat kohtaa hallitsevan mestarin Vaasan Sportin ja Leki isännöi Kiekko-Vantaata.