Tunnelma läpi ottelun oli loistava ja myös vaasalainen faniryhmä Ultras 06 kertoi mielipiteensä korealaisjoukkueen kaavailuista Mestikseen tifolla, jossa luki: ”Mestiksen uskottavuus säilytettävä - ei korealaisjoukkueelle".
- Olen tyytyväinen joukkueeseen. Tänään he antoivat kaikkensa, myhäili tyytyväinen Sport-luotsi Pasi Räsänen.
Matkustuksen uuvuttamia eivät kajaanilaisetkaan kuitenkaan olleet. Hokki tuli otteluun voimalla ja itseluottamuksella luoden Sport-maalille runsaasti painetta. Etenkin Teemu Virtalan johtama kentällinen aiheutti vaaratilanteita isäntien puolustusalueella.
Mutta niin kuin hyvin usein käy, yksi tilanne voi muuttaa suunnan. Niin kävi tänäänkin, kun ensimmäinen kunnon Sport-paine tuotti tulosta. Kultakypärä Tomi Pekkala oli unohdettu täysin yksin maalin kulmalle, josta hänellä oli helppo työ viimeistellä ohi Hokki-veskari Teemu Seppäsen kenenkään estelemättä.
- Puolustus välillä nukahteli meillä. Etenkin, kun samalta mieheltä tulee kaksi virhettä, joista syntyy kaverien kaksi ensimmäistä maalia, murisi Hokki-valmentaja Petri Mattila.
Maali käänsi pelin kulkua. Painopiste siirtyi useammaksi minuutiksi Hokki-päätyyn, mutta tulosta eivät kotkapaidat saaneet aikaiseksi. Seuraava tuhannen taalan paikka siunaantui kuitenkin Ville Rajalalle. Hokki-laituri polki vasemmalta itsensä vapaaksi, mutta jostain Tomi Kankaanpää sai mailansa väliin kuitenkin jäähyn arvoisesti. Vierailijoiden ylivoima toimi mallikkaasti ja paras paikka tuli jälleen Rajalalle, mutta tänään ei laiturille maistunut.
- Tehottomuus vaivasi meitä läpi ottelun. Paikkoja saimme kyllä vieraspeliin ja Vaasaan nähden hyvin, summasi Mattila.
Hokin tasoitus näki kuitenkin päivänvalon erän taituttua puolivälin toiselle puoliskolle. Painostuksen päätteeksi Joonas Alanne löi oman irtokiekkonsa sisään ja toi vierailijat hetkeksi tasoihin.
Kauaa ei Hokki kuitenkaan tasoissa ehtinyt olla, kun Juuso Mörsky kaatoi saavillisen kylmää vettä vierailijoiden niskaan. Vain reilu minuutti edellisestä Sport-kapteeni Antti Uitto jakoi poikkikentän syötön Mörskylle, joka pääsi helposti alueelle vierailijoiden puolustuksen harhaillessa ties missä. Mörsky vei isännät jälleen johtoon hienolla rannelaukauksellaan.
Draamaa ja rytinää
Jos tehtiin maaleja ensimmäisessä erässä, ei niitä toisessa näkynyt eikä kuulunut. Erä pyörähti käyntiin vahvassa isäntien otteessa, mutta varsinaisia maalipaikkoja eivät vaasalaiset saaneet kuitenkaan aikaiseksi. Hokin Ville Eskelinen katkaisi syötön isäntien alueella ja saikin hyvä tekopaikan, mutta ei pystynyt hyödyntämää tilannettaan.
Toinen erä tarjosi kuitenkin tunteita ja uhrautuvuutta kaukalossa. Tilanteisiin mentiin täysillä ja taklauksia jaettiin surutta. Uhrautuvaisuudesta kertoo myös esimerkiksi Sportin Jani Kiviniemen heittäytyminen kiekon tielle, johon päättyi Hokin painostus. Kiviniemi ei kuitenkaan saanut kuin lievää osumaa tilanteesta.
- Kiviniemi on saanut hyvin juonesta kiinni ja hänelle tänään iso plussa. Istutaan palveriin joku päivä Jämsän (Markus) kanssa, vihjaa Räsänen viitaten Red Ducksista Mestis-miehistöön nostetun pelurin kohtaloon.
Erän puolivälin paikkeilla myös paljon puhuttu tuomarointi nousi asemaan. Useita kovia pommeja jaeltiin puolin jos toisin ja usemapikin vaasalaispelaaja sai tästä osakseen. Vaasalaisyleisö ei pitänyt näkemästään, vaan osoitti mieltään päätuomari Jouni Saukkoselle. Valmentajaosasto oli kuitenkin pelin jälkeen tyytyväinen tuomareiden työskentelyyn ottelussa.
- Tuomareille iso kiitos! Hyvin tuomaroitu peli: pysyivät kärkikamppailussa linjassa eikä tullut turhia ylilyöntejä, vaikka katsomon puolelta oli kerrottavaa, kiitteli Mattila.
- Tänään oli tuomareilla suuret paineet onnistua kärkikamppailuissa ja sen he tekivät todella hyvin, kiitteli myös Räsänen.
Erän loppuun asti mentiin tasaisissa merkeissä ja molemmille saatiin yhdet jäähyt vihellettyä. Erän loppuun kuitenkin Hokki otti vielä yhden jäähyn läpi pelin negatiivisesti kunnostautuneen Jevgeni Fofanovin johdolla ja Sport pääsi pelaamaan erän loppuun asti ylivoimaa. Taikoja ei isännät ylivoimallaan tehneet ja toinen erätauko kutsui edelleen tilanteessa 2-1.
Tahdit kohti voittoa
Tasainen taistelu puolustus- ja hyökkäyspäissä jatkui kolmannessa erässä. Sportin kolmas maali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen ja se tehtiin todellisella tahdolla, kun Mika Kujanpää nousi kulmasta ja survoi kiekon väkisin etukulmasta sisään.
Yritystä löytyi vielä myös kajaanilaisleiristä. Erän läpi he loivat tilanteita, joista hyvänä päivänä olisi maalin tehnyt. Jonathan Iilahti oli jälleen kerran kuitenkin kova luu isäntien maalilla.
- Vielä emme ole varsinaista ykkösmaalivahtia valinneet, mutta Iilahti on pelannut varmaa peliä ja ottanut nyt neljä voittoa putkeen, kehui Räsänen.
Vajaa viisi minuuttia ennen loppua Mattila otti joukkuelleen aikalisän ja veti maalivahti Seppäsen vaihtoaition puolelle. Tilanteita Hokki kuitenkaan ei kovin montaa onnistunut luomaan, eikä Eskelisen ottama kaksiminuuttinen korkeasta mailasta helpottanut menoa yhtään.
Hokin tahkottua tuloksetta ilman maalivahtia, rankaisi Markus Piispanen tyhjään rysään heitolla omalta alueelta lyöden viimeistään siinä vaiheessa sen kuuluisan viimeisen naulan arkkuun.
- Fyysistä ja hyvää peliä oli molemmin puolin, mutta tänään emme kyenneet sille tasolle mitä Sportin kaataminen vaatii, summasi Mattila.
Molemmat pelaavat ottelunsa keskiviikkona 9.1, kun Sport matkustaa Joensuun Mehtimäelle Jokipoikien isännöitäväksi ja Hokki hakee jälleen voittoa sarjakärki Jukureista.