Liigalainat olivat jälleen kerran Jokipoikien voiton takuumiehiä. Toistamiseen lyhyen ajan sisällä susirajalle saapunut Roope Ranta iski Jokipojille tärkeän tasoitusosuman ensimmäisen erän puolivälissä. Toinen liigalaina Jere Sallinen sen sijaan iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman kolmannen erän puolivälissä.
– Saatiin ottelussa enemmän maalipaikkoja ja minun mielestäni ansaittiin voitto tästä ottelusta. TUTO taisteli kovasti ja kuten on huomattu, nämä ovat tasaisia pelejä. Tällä kertaa ottelu kääntyi meille, tuumi Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski ottelun jälkeen.
TUTO sai otteluun hyvän alun ja vierasjoukkue tuulettikin avausmaaliaan jo reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun hyvän ottelun pelannut Jesse Jyrkkiö ampui vierailijat karkumatkalle. Tilannetta edelsi Jokipoikien puolustuksen löysä pelaaminen, ja Jyrkkiö saikin purjehtia tekopaikkaansa melko rauhassa, luisteltuaan ensin Jokipoikien viisikon solmuun.
Aikalisästä apua
Jokipoikien peli sekosi pahemman kerran tappioaseman myötä, ja päävalmentaja Haapakoski rauhoitti joukkuettaan oikea-aikaisella aikalisällä jo hetken kuluttua avausmaalista. Kotijoukkue pääsikin hyvin peliin mukaan ja Roope Rannan osuman myötä erätauolle lähdettiin tasalukemissa.
– Ensimmäisessä erässä saatiin otetta pelistä, toinen erä meni jäähyillessä ja kaveri iski paikoistaan maalit ylivoimalla. En ota kantaa oliko kaikki jäähyt aiheellisia, se on tuomareiden tehtävä, pohdiskeli TUTOn päävalmentaja Kari Makkonen taistelun tauottua.
Jokipojat karkasi toisessa erässä maalin johtoon, kun Olavi Vauhkonen nosti kiekon verkkoon maalinedustalta. Kolmannessa erässä Jokipojat karkasi jo kahden maalin päähän, mutta Antti Virtanen herätteli vielä toiveita turkulaisten keskuudessa iskemällä joukkueensa toisen maalin alivoimalla.
TUTOn ylivoimapeli sen sijaan koko ottelun ajan tehotonta. Joukkue siirteli kiekkoa ja sai aikaan painetta Jokipoikien maalille, mutta se viimeinen ”tappamisen meininki” joukkueelta puuttui.
Tasoitusosuman metsästys jäi TUTOlta kuitenkin tehottomaksi ja Jokipoikien Jarkko Näppilä laukoi siniviivalta ottelun viimeisellä minuutilla loppulukemat 4-2. Tilannetta edelsi Juuso Rajalan tärkeä hyökkäyspään aloitusvoitto. Rajala saalisti illan aikana kolme syöttöpistettä.
– Pitkä prosessi on vasta alussa. Pikku hiljaa alan jätkien nimiä vasta muistamaan. Tappiosta huolimatta eteenpäin menoa on jo tapahtunut keskiviikon otteluun verraten, vasta toisen ottelunsa TuToa valmentanut Makkonen totesi.