K-Vantaa kellisti löysän mestarikanditaatin

MESTIS / Raportti
Vantaalaiset saalistivat jo toisen voittonsa Jukureita vastaan.
Kiekko-Vantaa saalisti tärkeän voiton kaventaen otteluvoitot 3-2:een, kun se kellisti Mikkelin Jukurit maalein 6-2 Kalevankankaan jäähallissa.

Vantaalaiset ryöstivät toisen voittonsa kovalla taistelulla ja upealla viimeistelyllä. Jukureiden pelaaminen oli kaikilla osa-alueilla löysää, minkä vuoksi peli repesikin viimeisessä erässä, jossa vantaalaiset viimeistelivät karut lukemat tauluun.

− Lukemat ovat kovat, mutta kyllähän jos meidän matkaa miettii, niin me ollaan päästy vähän helpolla. Tämä on todella hyvä tilanne meille, sillä nyt on tilanne osoittaa kasvua, jukurikäskijä Antti Pennanen aloitti.

Ottelusarjassa ensimmäisen voittonsa maanantaina napannut Kiekko-Vantaa aloitti myös sarjan viidennen ottelun vahvasti. Vantaalaiset puolustivat tiukasti omaa puolustusaluettaan, mutta myös hyökkäsi viisaasti. Jukurit ei päässyt vaarallisiin vastahyökkäyksiin.

− Me ollaan selkä seinää vasten ja meidän on pakko onnistua maalinteossa ja raapia voittoja. Pelit ovat olleet tasaisia ja tiukkoja, mutta tänään onneksi voitettiin, K-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä iloitsi.

Lohipaidat kaatoivat kylmää vettä mikkeliläisten niskaan ottelun alussa ylivoimahyökkäyksellään, kun Sami Mikkonen iski vantaalaiset johtoon Toni Leinosen syötöstä.

Erän edetessä Jukurit pääsi paremmin peliin mukaan. Kotijoukkue heitti kiekkoa surutta maalille, mikä aiheutti vaikeuksia K-Vantaan puolustukselle. Jukurit ei kuitenkaan avauserässä päässyt lyömään lohivahti Jani Kauton antamia irtokiekkoja verkon perukoille.

Jukurit sai laihan lohdun

Kamppailun toisessä erässä Jukureiden hyökkäys- ja puolustuspelaaminen eivät jättäneet paljoakaan jälkipolville kerrottavaa.

K-Vantaa sai luotua pitkiä pyörityksiä mikkeliläisten maalille, mikä tuotti tulosta kahteen otteeseen. Maalinedustalla tehdyillä Pekka Niemimaan ja Nico Frimanin osumilla vantaalaiset siirtyivät jo 3-0-johtoon.

− Meidän henkistä tilaa kuvaa tällä hetkellä Vantaan kolmas ja neljäs maali. Meidän maalille tullaan aika ilmaiseksi ja halvalla, Mika (Norja) jäi vähän yksin, Pennanen harmitteli.

Jukureiden peli näytti kentälle ajoittain hyvinkin löysältä ja väsyneeltä. Mikkeliläisten tunnelin päässä alkoi kuitenkin jälleen näkyä valoa ennen toista erätaukoa, kun Roope Ranta onnistui viimeistelemään Teemu Suhosen laukauksen irtokiekon sisään.

Viimeiseen erän alkuun Jukurit tuli kovalla sykkeellä. Mikkeliläisten kirin päätti kuitenkin nopeasti K-Vantaa, joka iski ensimmäisestä paikastaan pelin 1-4:ään Nico Nurmikankaan osumalla.

− Maalin hinta on vähän liian halpa, ei mitään Vantaalta pois. Meitä koetaltaan, mutta me noustaan, Pennanen päätti.

Kotijoukkueen sekava peli jatkui heti seuraavissa vaihdoissa, joissa K-Vantaa pääsi niin ylivoimalle kuin yrittämään rangaistuslaukaustakin. Lohipaidat tekivät maaleja kuin liukuhihnalta, sillä Nico Aaltosen ja Frimanin maalit veivät vantaalaiset jo 6-1-johtoon. Ottelun viimeisen maalin laukoi Jukureiden Timo Hiltunen.

» Lähetä palautetta toimitukselle