Mikkelin Jukurit otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan, kun se voitti Kiekko-Vantaan perjantaina Tikkurilassa numeroin 5-2 (0-0, 1-1, 1-4). Puolivälieräparin ensimmäisen ottelun vei Mikkelissä kotijoukkue Jukurit niin ikään 5-2-voitolla.
Otteluun lähdettäessä suurin suosikki oli Jukurit, mutta Kiekko-Vantaa taisteli kaksi ensimmäistä erää miehenlailla, mutta nukahti sitten kolmannessa erässä, ja mikkeliläisille tuli lopulta melko helposti tärkeä voitto.
Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen oli voitokkaasta ottelusta vähäsanainen.
− Olemme jäähyjen suhteen ongelmissa ja se on asia, mikä pitää laittaa kuntoon. Kolmas erä oli hyvä, kun teimme kaksi nopeaa maalia, Pennanen sanoi.
Kiekko-Vantaan pääluotsi Simo Mälkiä oli tappiosta huolimatta positiivinen.
− Meiltä oli hyvä lähtö peliin ja olimme aktiivisia ja aggressiivisia. Saimme hyvän alun, sillä meillä oli ylivoima, Mälkiä kommentoi.
Ensimmäisessä erässä melkoista sohimista
Kiekko-Vantaa sai mukavan alun otteluun ja se hallitsi näennäisesti tilanteita, mutta mikkeliläiset sinnittelivät mukana sitkeästi. Ensimmäinen erä oli melkoista sekavaa sohimista, kun kummankin joukkueen syötöt menivät harakoille ja hyökkäykset päättyivät usein paitsioihin.
Jukurit sai ensimmäisen maalintekotilanteen, kun oli pelattu parisen minuuttia. Teemu Henritius pääsi ampumaan läheltä, mutta vantaalaisten maalivahti Jani Kautto torjui kiekon varmasti.
Kiekko-Vantaa sen sijaan sai ensimmäisen kelvollisen laukaukseen johtaneen hyökkäyksen, kun peliä oli pelattu noin kuutisen minuuttia. Lohipaidat saivat maukkaan tilanteen, kun Joonas Sammalmaa otti rangaistuksen korkeasta mailasta ajassa 7.20.
Kiekko-Vantaa ei saanut aikaiseksi edes pakkopeliä, vaan Jukurit vei vajaallakin, sillä Teemu Turunen laukoi vajaalla varsin mallikkaasti. Ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta johto-osuma olisi nähnyt päivänvalon.
Tunteet nousivat pintaan
Toiseen erään Jukurit sai hyvän alun, sillä Janne Öfverström otti jäähyn korkeasta mailasta. Jukurit kuittasi ja kiitti iskemällä ylivoimalla ottelun ensimmäisen maalin. Maalintekijänä Turunen, joka sai hyvät syötöt Roope Rannalta ja Henritiukselta.
Kiekko-Vantaa oli vielä tässä vaiheessa hyvin pelissä mukana. Mikkeliläisten nopeat hyökkäykset kuitenkin olivat myrkkyä vantaalaisille, jotka eivät saaneet pysäytettyä hyökkäyksiä keskialueelle.
Jukurit joutui hetkellisesti ahdinkoon, kun Timo Hiltunen otti rangaistuksen korkeasta mailasta. Kiekko-Vantaa sai kiekon siniviivalla, pyöritti hetken, kunnes Nico Friman ja Joel Lehtinen tekivät esityön Pekka Niemimaan ohjaukseen. Tilanne 1-1:een.
Toisessa erässä myös ottelun taso parantui huomattavasti. Ranta pääsi yksin läpi, kun pelikello näytti kymmentä minuuttia. Kautto kuitenkin nappasi kiekon helposti itselleen.
Kolmas erä Jukurien juhlaa
Kiekko-Vantaa aloitti viimeisen erän noin minuutin ylivoimalla. Jäähyn jälkeen Jukurit aloitti maalikarkelot, sillä kolmas erä merkittiin mikkeliläisille 4-1. Toisen maalin viimeisteli maalinedustalta paluukiekosta Atte Mäkinen ajassa 41.26. Kolmannen maalin iski Kiekko-Vantaan maaliin Sami Jekunen ajassa 41.46. Näin Jukurit iski kaksi maalia parissakymmenessä sekunnissa.
3-1-maalia tarkasteltiin videolta, mutta tuomaristo hyväksyi maalin mukisematta. Jekusen kova laukaus pompahti takaisin kentälle yläkulmasta. Kiekko-Vantaa oli näin ollen lyöty ja kanveesissa.
Maalit 5-2:een tekivät Sammalmaa ja Henritius. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat toisensa Mikkelissä lauantaina.