Jukurit järjesti LeKille kärsimysnäytelmän

MESTIS / Raportti
Toni Jalo oli kentän näkyvimpiä hahmoja tehoilla 0+3.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Kotijoukkue Jukureiden vahva vire sai jatkoa, kun LeKi saapui Kalevankankaalle. Vajaamiehisenä liikenteessä ollut lempääläläisryhmä jäi jalkoihin jo alkukiihdytyksessä, ja lopulta Jukurit liukui melko helppoon 6-1 (4-0,1-1,1-0)-voittoon.

Jukureiden ja LeKin välisestä kamppailusta ei kovin suurta kiekkospektaakkelia päässyt muodostumaan, sillä isäntäjoukkue oli jatkuvasti potkun edellä aavistuksen vajaamiehisenä liikkellä ollutta lempääläläisvierastaan.

Ottelun ratkaisuhetket koettiin jo ensimmäisen erän aikana, kun Jukurit latoi kiekon neljästi ohi LeKi-maalia vartioineen Jarno Laitisen. Tästä vierailijat eivät enää toipuneet. Maalivahti Laitista takaiskuista ei voi kuitenkaan syyttää, sillä avauserässä LeKi-puolustus oli aivan tuuliajolla, kun mikkeliläisjoukkue painoi pelin väkisin lempääläläisten puolustusalueelle.

Purkukiekot eivät onnistuneet ja merkkausvirheitä sattui, mistä parhaimpina esimerkkeinä olivat Ilkka Vaarasuon tekemä 3-0-osuma ja Niko Laakkosen 4-0-maali. Molemmissa maaleissa jukuripelaaja pääsi ilman minkäänlaisia estelyitä nousemaan maalille ja laittamaan kiekon varmasti tolppien väliin.

- Puhuttiin ennen peliä, että maalin edustalle ei kaveria päästetä, mutta sieltä tulikin neljä maalia, manasi LeKin päävalmentaja Jarkko Glad.

- Kaksinkamppailupelaaminen oli meiltä myöskin tänään surkeaa, eikä sillä voitettaisi tässä sarjassa ketään, Glad jatkoi.

Jukureiden peliin avauserän ilotulitus toi huikean määrän rentoutta, joka näkyi rohkeana hyökkäyspelinä ja luovina ratkaisuina. Ennen kaikkea isäntien ykkösketju Mikko Laine-Toni Jalo-Jesse Rohtla teki kentällä ajoittain mitä tahtoi iskien kaksi Jukureiden osumista.

Suurin kiima laantui

Toinen erä sai Jukureiden kannalta pahimman mahdollisen alun, kun LeKin Eero Savilahti pääsi iskemään jukuripuolustuksen merkkausvirheen seurauksena 4-1-kavennusmaalin ajassa 20.38.

Takaiskumaalin jälkeen pieni kiripeikko nousi varmasti monien katsojien ajatuksiin, mutta Jukurit oli eri mieltä. Vain 18 sekuntia ehti kulumaan kavennusosumasta, kun kamppailussa 1+1-tehot iskenyt Rohtla pääsi iskemään Laitisen eteensä torjuman kiekon lempääläläismaaliin.

Erän loppupuolisko oli ottelun heikkotasoisin osa, sillä Jukureiden varmistellessa ja LeKin hakiessa vimmalla kavennusta, muuttui peli sähläämikseksi puolin ja toisin.

Jukureiden avauserän kiekkovarmuus oli tiessään ja muutaman vaarallisen jukuripyörityksen seurauksena vierailijat pääsivät vastahyökkäyksillä maalipaikoille, niissä kuitenkaan onnistumatta.

- Puolustus- ja reagointipeli oli meiltä hieman heikkoa tänään johtuen siitä, että hallittiin peliä tänään selkeästi, tuumi Jukureiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen.

- Hyökkäyspelissä tänään oltiin kuitenkin hyviä ja saatiin hyvin onnistumisia, kehui Pikkarainen suojattejaan.

Vauhti pois ja jäätä peittoon

Päätöserään Jukurit löysi vielä avauserän vaihteen pystyen jäädyttämään pelin sen turvin mieleisekseen.

Kolmannen erän ainokaisesta osumasta vastasi kotijoukkueen Laine, joka iski 0+3-tehot keränneen Jalon passista loppulukemiksi 6-1 ylivoimalla.

Erän loppupuolella Jukurit otti vielä pari rangaistusta, joiden aikana kuitenkin LeKin hyökkäyspeli oli hampaatonta uhrautuvasti pelannutta jukurijoukkuetta vastaan.

- Ihailtavaa oli seurata, kuinka 6-1-tilanteessakin kaverin äijät heittäytyy kiekkojen tielle ja ottavat osumaa. Siitä voisi meidänkin pojat ottaa mallia, kehui Glad vastustajiaan.

- Onneksi tämä kärsimysnäytelmä on ohi, sillä paljon on meillä tehtävää huomista varten, lempääläläiskäskijä totesi lopuksi.

Vielä ottelun viime sekunneilla varman ottelun mikkeliläisten tolppien pelannut tšekkivahti Tadeas Galansky otti ilmiömäisen hanskatorjunnan oman torjuntansa irtokiekosta, mikä olikin maalin lisäksi päätöserän parasta tarjontaa.

LeKin pelit jatkuvat jo huomenna lauantaina, kun se isännöi KooKoota. Jukureille tulee peleistä vajaan viikon tauko, sillä se pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 27.11 HCK:ta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle