Ottelun avauserä ei mikkeliläisyleisölle juuri hienouksia tarjonnut kotijoukkueen hienoisesta hallinnasta huolimatta. Molemmat joukkueet keskittyivät alusta alkaen lähinnä rikkomaan vastapuolen peliä, välillä jopa varsin räikeinkin ottein. Tämän seurauksena illan päätuomareina vislaillut parivaljakko Tommi Laitinen-Jarkko Kosonen oli pakotettu pistämään miestä jäähyaitioon tiuhaan tahtiin, eikä avauserässä juuri tasakentällisin keretty pelaamaan.
Ensimmäiset ylivoimamahdollisuudet tarjoiltiin mikkeliläisille, mutta aiemmista otteluista tuttu tuhlailu ja siitä seurannut tuskailu maalintekopaikoissa muodostuivat jälleen Jukurien kompastuskiviksi. Titaanimaalilla kiekkoja torjunut Jaakko Valkama hoitikin ammattimiehen varmuudella pahimmat paikat ja lopuista huolen piti kotkalaisten uhrautuvasti pelannut pakisto.
Myös Titaanit pääsi jauhamaan pakkopeliä ja vierasjoukkue onnistui isäntiä paremmin, sillä se kykeni siirtymään kahden miehen ylivoimalla 0-1-johtoon vajaan yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Mallikkaan pyörityksen päätteeksi paikka pelattiin viivassa päivystäneelle Tomi Pylväläiselle, jonka kovan ja tarkan laukauksen seurauksena pikkumusta löysi tiensä ohi jukuriveskari Joni Myllykosken.
Erikoistilanne-show jatkui tämänkin jälkeen varsin villinä, mutta lisämaaleja ei hyvistä tekopaikoista huolimatta enää ensimmäisessä erässä nähty. Erätauolle poistuttiin näin ollen Titaanien 0-1-johtolukemissa, vaikka Jukurit ottelua näennäisesti hallitsikin.
– Siellä oli kaukalossa kaksi työharjoittelijaa viheltämässä ja peli meni heti kättelyssä kummaltakin joukkueelta aivan sekaisin, koska jokaisesta hipaisusta lähti miestä jäähylle. Ne jotka katsoivat eilisen TuTo-Jukurit-ottelun ja näkivät siinä liigatuomarikaksikon työskentelyä yhtyvät varmasti näkemykseeni, että eroa oli kuin yöllä päivällä, mietiskeli titaanikäskijä Pasi Eväkoski ottelun jäähyruljanssista.
– Tosin pojat [illan päätuomarit] myönsivät pelin jälkeen, että aikamoista harjoittelua kahden tuomarin systeemi heillekin tänään oli. Eikä se viheltely lopulta ottelua ratkaissut suuntaan taikka toiseen, sillä jäähyjä sateli tasapuolisesti kummallekin joukkueelle, mies jatkoi.
Se on poika penaltti!
Jukurit tuli selkeästi latautuneempana kamppailun toiseen erään eikä pelikello ehtinyt vierähtämään kuin 12 sekuntia eteenpäin keskialoituksesta, kunnes mikkeliläisyleisö sai tuulettaa 1-1-tasoitusosumaa. Tuomo Jormakka syötti hienosti toiseen aaltoon mukaan sännänneelle Matti Koistiselle, joka iski kiekon näyttävästi reppuun voimattoman Valkaman haroessa tyhjää.
Nopean tasoitusmaalin jälkeen joukkueet jatkoivat jo avauserästä tuttua jäähyilyään ja rangaistusaitioiden saranat joutuivat jälleen enemmän kuin koville. Toisessa erässä tuomittiin rangaistuksia jopa tiheämpään tahtiin kuin avauserässä, sillä vauhtiin päässyt tuomarikaksikko kävi sanelemassa toimitsija-aitioon yhteensä 11:sta kahden minuutin jäähyn edestä kirjailtavaa.
Suurimpana hulinoitsijana kunnostautui vierasjoukkueen kanadalaishyökkääjä Brad Mehalko, joka ehti toisessa erässä istua yhteensä kahdeksan minuuttia jäähyllä. Mehalko oli myös järjestämässä pienimuotoista hässäkkää, kun miehen koukkimisesta suivaantunut Jukurien Lauri Kinos päätti vastata kovaan kovalla. Tilanteesta yhteensä kolme kakkosta saldonnut titaanihyökkääjä ja yhden väkivaltaisuusjäähyn saanut jukuripuolustaja eivät kuitenkaan päässeet kunnollisten turpakäräjöiden asteelle, kiitos linjatuomarien nopean toiminnan. Mehalko oli muutenkin hyvin esillä syöttämällä ketjukaverinsa Markus Rämän pariin otteeseen huippupaikkaan, mutta kotkalaisten maalipörssin kärkinimi ei onnistunut iskemään kiekkoa jukurimaaliin.
Toisen erän jäähysuman aikana myös maalivahdit joutuivat hommiin ja taas kerran Titaanien Jaakko Valkama veti pidemmän korren poimittuaan enemmän kiekkoja suojiinsa, kuin vastapäisessä maalissa torjunut virkaveli Joni Myllykoski. Etenkin Jukureilla oli toisessa erässä monia maukkaita paikkoja siirtyä ensi kertaa johtoon, mutta loistovireessä ollut Valkama teki kerta toisensa jälkeen mikkeliläisten yrityksistä torsoja. Summerin soidessa joukkueet pääsivät poistumaan pukusuojiin tasalukemissa 1-1, ratkaisun jäädessä näin ollen päätöserän varaan.
– Ottelun rikkonaisuuden takia emme päässeet toteuttamaan sovittua pelitaktiikkaamme, mutta siitä huolimatta meillä oli paikkamme ja hyvin pistimmekin Jukureille kampoihin, totesi kotkalaisvalmentaja Eväkoski.
Jukurit väkisin voittoon
Päätöserässä jäähyily jatkui etenkin Titaanien osalta, mutta hyvästä pakkopelipyörityksestä huolimatta Jukurit ei onnistunut ylivoimakipsiään murtamaan. Lopulta kotijoukkue onnistui siirtymään ottelussa ensi kertaa ajurin pukille, kun 1-1-tasoitusmaalin syöttänyt Tuomo Jormakka pääsi läpiajonsa päätteeksi laukomaan limpun reppuun. Jormakan oivalliseen maalipaikkaan syötti aiemmin rähinöitsijänä kunnostautunut Kinos.
Titaanit ei takaa-ajoasemasta huolimatta suostunut myymään nahkaansa halvalla ja joukkue saikin luotua muutaman maukkaan tekopaikan tasoitukseen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kotkalaisten loppukiriä rasittivat myös joukkueen ottamat jäähyt, joiden ansiosta Jukurit pääsikin päätöserässä hallitsemaan tapahtumia kaukalossa.
Ajassa 58:31 titaanivalmennus otti aikalisän ja syötti käärmekeitot joukkueelleen mahdollisen tasoitusmaalin toivossa. Myös mainiosti torjunut Jaakko Valkama vedettiin vaihtopenkin puolelle, mutta tämäkään poppaskonsti ei lopulta tuottanut tulosta, sillä Jukurit päästi piinasta vulkaanisen kuminpalasen tyhjään titaanimaaliin lakaissut Jesse Uronen. Jukureille 3-1-voitto tiesi sitä, että joukkue jatkaa tiukasti taistelua pudotuspelien kotiedusta. Titaanit puolestaan sai jälleen hyvän taistelun jälkeen poistua kaukalosta tappio niskassaan pitkälle kotimatkalle.
– Meillä ei paketti säilynyt tänään täyttä 60 minuuttia kasassa ja Jukurit rankaisi viimeisessä erässä tämän seurauksena kovalla kädellä. Ei meidän silti tarvitse esitystämme hävetä tippaakaan, sillä Jukurit on aina kova kotona, tuumi Eväkoski.
– Kokonaisuutena jäimme tästä ottelusta plussan puolelle, mutta jollain konstilla pitäisi kaivaa esiin se viimeinen palanen, jolla nämä tasaiset taistot kääntyisivät voitoiksi. Tähän saamme uuden mahdollisuuden ensi viikolla, kun meillä on kaksi isoa peliä kotona. Voitot niistä ja saamme itseluottamuksen joukkueen keskuudessa jälleen uuteen nousuun, päätti titaanipiiskuri.
Jukurit jatkaa pelejään tulevan viikon keskiviikkona (27.2.), kun joukkue saa kotihalliinsa vieraaksi todelliseen kuuden pisteen otteluun niin ikään pudotuspelien kotiedusta taistelevan LeKin. Titaanit pelaa myöskin ensi keskiviikkona (27.2.) kotonaan, kun kotkalaisten kevätkunnon tulee mittaamaan Kiekko-Vantaa.