Puolentoista viikon päästä päättyvän Mestiksen runkosarjan jälkeen otteluitaan jatkavat, pudotuspeleihin matkaava Jukurit ja karsintoihin suuntaava Titaanit ovat kuluvalla kaudella kohdanneet toisensa jo kolmesti aiemmin. Jukurit hallitsi syyskauden kohtaamisia selkeästi. Mikkeliläiset korjasivatkin pinnat niin lokakuiselta Kotkan vierailultaan (0-5) kuin marraskuisesta kotiottelustaan (5-1). Sen sijaan joulutauon jälkeen tammikuun puolivälissä Titaanit pystyi kaventamaan voittotilastoja, joukkueen käärittyä maukkaat kaksi pistettä 1-0-rangaistuslaukauskilpailuun venyneestä taistosta ex-jukuri Kai Tillasen johdolla.
Pää pystyssä kohti karsintoja
Kotkassa on jo pitkään tiedetty se tosiseikka, että Titaanit joutuu keväällä pelattaviin Mestis-karsintoihin. Tästä syystä uusittu titaanivalmennus on kannustanut joukkojaan pelaamaan rohkeaa, otteluiden hallintaan pyrkivää kiekkoa mahdollisten virheidenkin uhalla. Titaanileirissä on painotettu aktiivisen pelaamisen ja siitä seuraavan haastamisen sekä loppuun asti vietyjen taklausten nimeen. Tämän kaltainen tyyli on toiminut varsin oivallisesti sarjataulukon kärkipään joukkueita vastaan, sillä niin Hokki, TuTo kuin LeKikin ovat saaneet tehdä täyden päivätyön kotkalaiset kepittääkseen.
– Lähdemme taas kerran pelaamaan omaa peliämme, emmekä tuijottele mitä vastustaja tekee. LeKiä vastaan pelasimme varsin kelvollisesti läpi ottelun, mutta pahat virheet omissa koituivat osittain kohtaloksemme. Nyt ne virheet pitää saada minimiin, mikäli mielimme pisteitä Jukureilta ottaa, toteaa Titaanien päävalmentajan viittaa kantava Pasi Eväkoski.
Titaanit pystyi viimeksi Jukurit kaatamaan todella mallikkaan esityksen päätteeksi rangaistuslaukauksilla lukemin 1-0 ja samanlaista tulosta kotkalaiset lähtevät hakemaan myös Mikkelin lauantai-illasta. Jukurit on jälleen yksi Mestiksen kärkipään joukkueista, jonka Titaanit kohtaa loppukauden otteluissaan ja tämä jos mikä on jälleen kerran todella hyvää harjoitusta karsintaotteluita varten.
– Jukurit on hyvä joukkue ja sellaista vastaan on aina mukava lähteä pelaamaan. Viimeksi pelasimme heitä vastaan todella tiukan matsin ja käärimme maukkaan voiton, joten tätä trendiä lähdetään ehdottomasti jatkamaan.
Kalevankankaan selkeästi suurempi kaukalo Kotkan vastaavaan verrattuna voi poikia pienoista päänvaivaa nykyisen pelitaktiikan toteuttamisessa, mutta päävalmentaja Eväkosken mukaan tästäkin huolimatta Titaanit lähtee Jukurien vieraaksi vahvasti omaan taktiikkaan luottaen.
– Huomenna on edessä isompi aski ja se pitää ottaa huomioon oman pään pelaamisessa sekä karvaamisessa ylipäänsä. Toivottavasti meidän pakit kykenevät pelaamaan yksinkertaista peliä ja nopeat laiturit painamaan hartiavoimin duunia sekä ajamaan karvauksen syvälle.
– Lähdemme pelaamaan nöyrää peliä ja viime ottelun virheistä oppineena uskonkin, että pystymme laittamaan hyvin Jukureille kampoihin, kommentoi Eväkoski.
Titaanit saa otteluun Jukureita vastaan mukaan nilkkavamman takia sivussa olleen maalivahti Kai Tillasen sekä pikkuvaivoista kärsineet hyökkääjät Tobias Kauppisen ja Ville Vallin. Tämän takia kotkalaisvalmennus pystyykin jättämään kotiin LeKiä vastaan hienosti esiintyneen A-juniorikolmikon Topi Paappanen-Joni Kulmakivi-Jyri Seppinen.
– Saimme Tobiaksen sekä Villen pikku huilin jälkeen takaisin kehiin, joten pystymme kokoamaan neljä täyttä hyökkäyskentällistä ja tästä syystä näimme järkeväksi, että jätämme Kulmakiven, Seppisen ja Paappasen A-juniorien avuksi tärkeään kotimatsiin, päättää Eväkoski.
Poissa kotkalaisten vahvuudesta ovat puolestaan puolustaja Tuomas Gärdström ja loppukauden sairastuvan puolella viettävät puolustaja Mikko Haapanen sekä hyökkääjät Jaakko Viljanen ja uudelleen olkapäänsä leikkauskuntoon loukannut Vili Mustonen. Myös pelikieltoinen puolustaja James Jernberg joutuu jättämään Mikkelin-reissun väliin.
Jukurit hamuaa pakkovoittoa
TuTolle perjantain TV-kamppailussa 3-0-numeroin taipunut mikkeliläisjoukkue vaeltaa tällä hetkellä varsin vahvassa alakulon alhossa. Maalinteon kanssa koko kuluvan kauden ajan kamppaillut Jukurit on kyennyt tekemään tappioputkensa aikana vain kaksi maalia, eikä joukkue ole osunut ylivoimallakaan neljään viimeiseen otteluun. Syitä tappioille ei siis ole hirveän vaikeaa löytää.
Maalien tekemisen takkuamisella on suora yhteys itseluottamuksen putoamiseen ja tästä syystä myös joukkueen hyökkäyspeli on ollut kovin köyhän oloista puurtamista. Taitavilta jukurihyökkääjiltä puuttuu tällä hetkellä juonikkuus tyystin peliotteista. Pelaajat tyytyvät lähinnä räiskimään silmät kiinni kiekkoa vastustajan veskaria kohden, eikä se ole tuottanut tulosta. Maalin tekemiseen vaadittava tappajan vietti on ollut kadoksissa ja kovin harvassa ovat viime aikoina niin ikään olleet onnistuneet poikittaissyötöt vastustajan maalinedustalla tai syötöt maalin takaa parhaalle maalintekosektorille.
– Lauantaina haetaan taas helpotusta. Se varmaan helpottaisi heti, kun saataisiin vähän päätä auki. Vaikka olisi millainen maali, toteaa Jukurien päävalmentaja Kari Makkonen.
Nähdynlainen alakulo ei todellakaan tee hyvää kevättä ajatellen, sillä pudotuspeleissä tulee varsin nopeasti noutaja jos yksi pelin pääalueista on epäkunnossa. Jukurien paikka neljän parhaan joukossa ei jatkuvan häviämisen johdosta ole kirkossa kuulutettu asia, koska viidennellä sijalla majaileva LeKi hengittää jo tukevasti niskaan.
Viimeksi Kotkassa oli maalinteko jukuripelaajille todella tuskaista puuhaa, eikä mitään varmaa merkkiä ole nähtävissä sen suhteen, että lauantaina Kalevankankaalla onnistaisi yhtään sen paremmin. Paineettomasti karsintoihin valmistautuva Titaanit ei ole missään nimessä mikään suupala pakkovoittoa hamuvalle kotijoukkueelle.
Tällä kertaa mikkeliläiset eivät kuitenkaan joudu pelkäämään ”tuttua peikkoa”, kun titaanimaaliin Mikkelissä luistelee Tillasen sijasta Jaakko Valkama, joka pyrkii haastamaan kaikki kauden ottelun jukurimaalilla torjuneen Joni Myllykosken taistoon illan parhaan veskarin tittelistä.
Jukurien kapeahkoa materiaalia rassaa itseluottamus-ongelmien lisäksi loukkaantumiset, joita on viime aikoina kertynyt jo vaivaksi asti. Luottopuolustaja Tuomo Kortelainen huilaa loppukauden. Vahvistukseksi tammikuun viime hetkillä hankittu puolustaja Mika Rontti kärsii olkapäävammasta, joka pitää miehen poissa kaukalosta vielä jonkun aikaa. Myös puujalan saanut hyökkääjä Antti Laakso on varmasti sivussa, eikä TuToa vastaan kiekon kipeästi jalkaansa saaneen Tomi Lindforsin pelaaminenkaan ole täysin varmaa.
– Katsotaan, jos saataisiin sairaslistalta vähän apuja, epäilen kyllä, ettei saada, päätti Makkonen.