Lauantai-illlan ottelussa vierasjoukkue Kajaanin Hokilla oli vielä mahdollisuus taistella puolivälierien kotiedusta. Kotijoukkue JYP-Akatemia pelasi sen sijaan kauden päättäneessä ottelussa enää vain kunniasta.
- Lähtökohdat olivat aika vaikeat eilisen pelin jäljiltä. Pettymys oli suuri, koska jäätiin ulos pudotuspeleistä. Energiataso avauserään oli kuitenkin hyvä tänään, kiitteli päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi omiensa esitystä.
Avauserässä kotijoukkueelle siunaantui loistava mahdollisuus siirtyä ottelussa johtoon Hokin sortuessa jäähyilyyn. Akatemian perisynniksi muodostunut heikko ylivoimapelaaminen kuitenkin koitui jälleen isäntien kohtaloksi. Erän ainokaisen pääsikin iskemään vierasjoukkue alivoimalla, kun Jesse Häkkinen yllätti Sami Rajaniemen ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Rajala upotti hurrikaanipaatin
Toinen erä noudatti samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin. Akatemian hallinta ei näkynyt tulostaululla ja nopeasti vastahyökkäyksiin lähtenyt Hokki käytti paikkansa tehokkaasti hyväkseen. Ville Rajalan kahden onnistumisen myötä toiselle erätauolle lähdettiinkin jo vierailijoiden 0-3-johtoasemassa.
- Toisessa erässä ei pystytty kääntämään peliä riittävän nopeasti. Hosuttiin myös liikaa, eikä oltu riittävän huolellisia kiekon kanssa, harmitteli Ahvenjärvi.
Kolmannessa erässä kotijoukkue pyrki tekemään vielä kaikkensa, että kausi ei päättyisi tappioon. Simon Kostnerin tekemää maalia lähemmäksi isännät eivät kuitenkaan päässeet ja pisteet matkasivat Kajaaniin lukemin 1-3.
- Tämä oli meidän kauden viimeinen kotipeli ja haluttiin viedä se työ kunnolla loppuun asti kolmannessa erässä. Niin myös tehtiin, mutta voittoon asti se ei riittänyt, analysoi hurrikaaninuttujen luotsi.
Hokin pisteautomaatti
Hokki muodostui tällä kaudella Akatemialle todella vaikeaksi vastustajaksi. Kauden neljästä kohtaamisesta jyväskyläisille ei jäänyt käteen pistettäkään.
- Me oltiin todellakin tällä kaudella Hokille pisteautomaatti, myönsi Ahvenjärvi.
Voittonsa ansiosta Hokki nousi sarjataulukossa neljänneksi saalistaen itselleen tärkeän kotiedun puolivälieriin. Kajaanilaiset kohtaavat viime kevään tavoin pudotuspeleissä KooKoon. Tuolloin kouvolalaiset kampesivat itsensä välieriin kuudessa ottelussa. JYP-Akatemian kausi päättyi yhdeksänteen sijaan.