Kai Tillanen nousi illan hahmoksi

MESTIS / Raportti
Raskaan viikon päätteeksi Mestis-pisteistä vääntäneiden D Teamin ja Titaaneiden ottelu tarjosi viime aikojen pelikuormaan nähden vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa. Kotkalaisvieraat nipistivät lopulta voiton voittomaalikilpailun jälkeen loistavan maalivahtinsa Kai Tillasen johdolla.

Viikon kolmatta peliään tahkonneet joukkueet väänsivät tasavahvasti täyden ajan. Vain 17 kenttäpelaajalla matkassa ollut Titaanit jaksoi oman viivytystaistelunsa ja vei ottelun lopulta voittomaalilaukauskilpailuun. Jo varsinaisella peliajalla huikeita torjuntoja esittänyt titaanivahti Kai Tillanen osoittautui D-miehille mahdottomaksi ohitettavaksi, ja kun Mikko Kansikas ja Simo Romo puolestaan osuivat kotkalaisille, matkasi voitto Kymenlaaksoon.

- Kolmea pistettä koetettiin hakea ja paikkoja oli, mutta veskari oli hyvin kohdallaan. Olisi pitänyt laittaa kiekot sisään paikoista. Se ei tällä kertaa vaan onnistunut, ja sitä pitää harjoitella, D-luotsi Jukka Ahvenjärvi totesi.

Viihdettä koko rahalla

Avauserässä ei paljon näkynyt, että viikolta oli alla jo kaksi peliä. Kumpikin joukkue käänsi peliä nopeasti, ja tekopaikkoja oli useampaankin osumaan. Ajoittain vauhti oli jopa liian hurjaa, sillä harhasyöttöjen määrä oli melkoinen.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 13.15, kun jyväskyläläisillekin tuttu Ilkka Heikkilä ohitti D Teamin veräjää totutun varmasti vartioineen Jarno Laitisen. Kotijoukkueen pieni virhe keskialueella kostautui, ja Heikkilä karkasi läpiajoon. Vaikka mies kaatui häirinnässä jo polvilleen, sai hän lyötyä kiekon kotijoukkueen verkkoon.

Reilut pari minuuttia myöhemmin limppu löytyi jälleen D Teamin maalista. Kiekonmenetys kulmassa kostautui, ja Roope Mustonen pamautti b-pisteiden välistä komean osuman Tuomas Tikkasen ja Romon tarjoilusta.

Toisessa erässä asetelmat kellahtivat päälaelleen. Liikettään parantanut kotijoukkue painoi pelin väkisin vierailijan päätyyn, ja Tillanen joutui urakoimaan keskimmäisellä jaksolla 16 torjuntaa. Tekopaikkoja D Teamilla oli riittämiinsä, mutta liian lähietäisyydelle ajautuneet tilaisuudet Tillanen hoiti eleettömästi.

Maalin kotijoukkue kuitenkin pystyi iskemään. Erän alkuhetkillä Esa Saksisen loistoavauksen jälkeisen läpiajon erän alkuhetkillä hukannut Jouni Virpiö paikkasi erhettään, kun pelikello oli käynyt aikaan 25.34. Hyökkääjä katkaisi purkukiekon ja ajoi vapaata väylää maalin suulle. Näppärä harhautus vei Tillasen vipuun, ja Virpiöllä oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään rysään.

- Ensimmäinen erä oli hyvää pelaamista. Lähdimme paineen alta liikkeelle. Toisessa erässä sama homma jatkui. Toki vastustaja nosti luisteluaan ja painetta. Emme päässeet omista liikkeelle. Peli meni roiskimiseksi, ja vaihdot pitenivät älyttömästi, Titaanien valmentaja Jari Blomberg harmitteli.

Tillanen ehti miltei kaiken tielle

Päätöskolmanneksella paine Titaanit-maalia kohti jatkui ankarana. Kapealla miehistöllä liikkeellä olleiden kotkalaisten jalka alkoi painaa ja peli pyöri pääosin vieraspäädyssä. Tuomas Vänttinen oli jo lähellä tasoittaa pelin erän alussa, mutta Tillasen loistava hanskatorjunta tuhosi aikeet.

Ansaittu tasoitus syntyi Petteri Muotkan toimesta. Läpi pelin kiekollista kompetenssiaan väläytellyt puolustaja oli nohevana maalinedusruuhkassa, ja löi kauden avausmaalinsa suoraan ilmasta.

Voitto-osumaa kotijoukkue ei kyennyt tekemään, vaikka ylivoimaakin oli tarjolla pariin otteeseen. Eläimen lailla taistelleet kotkalaiset saivat pidettyä verkkonsa puhtaana ja pystyivät viemään ottelun jatkoajalle. Vierailla oli paikka ratkaista ottelu jatkoajan lopulla, kun D Teamin Teemu Varjamo sai vähintäänkin helpon estämisjäähyn. Näyttävästi läpi pelin pyörineestä ylivoimasta puuttui kuitenkin suoraviivaisuus, ja näin edessä oli voittomaalikilpailu.

Ylimääräisen pisteen Kotkaan varmistivat komeilla osumillaan Romo ja Kansikas. Kun kotijoukkueesta kukaan ei onnistunut ohittamaan Tillasta, vei Titaanit voiton lukemin 2-3.

- Kolmas erä oli eloonjäämistaistelua, ja rankkareista saimme ekstrapisteen. Pelissä ei nähty mitään hienouksia, mutta tämä oli kolmas peli tällä pienellä materiaalilla. Tyytyväinen pisteisiin, Blomberg summasi.

- Yritimme iskeä hyvällä liikkeellä. Se alkoi oikeastaan vasta toisesta erästä ja pääsimme peliin matkaan. Siinä oli meidän omia pieniä virheitä, joista vastustajan kaksi maalia tulivat. Turhaan päästimme ne eteen, mutta näitä sattuu. Pomppu sinne, pomppu tänne. Pisteeseen olemme tyytyväisiä, Ahvenjärvi mietti.

Tiiviissä tahdissa etenevä Mestis jatkuu joukkueiden osalta ensi keskiviikkona. Titaanit isännöi tuolloin LeKiä, kun D Team puolestaan matkaa TuTon vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle