KalPa vahvempi Niiralassa

MESTIS / Raportti
Vajaamiehiset KalPa ja Haukat esittivät kuopiolaisyleisölle vauhdikasta kiekkoa. Sarjajohtaja piti tiukasti ohjat käsissään ja otti ansaitun 5-3 (2-1, 3-1, 0-1) voiton. Illan sankariksi nousi yllättäen pelikuntoon toipunut Ville Hämäläinen.

Suurin yllätys ottelussa nähtiin jo alkulämmittelyissä, kun KalPan tehokkaimman pelaajan valkoista kypärää kantoi KooKoo ottelussa loukkaantunut Ville Hämäläinen. Vielä eilen illalla KalPan joukkueenjohto vahvisti, ettei Hämäläinen ole pelikuntoinen. Yksi yö teki kuitenkin ihmeitä, ja KalPan päävalmentaja Pieniniemi oli iloisesti yllättänyt nähdessään Hämäläisen aamulla hikilenkillä.

Aktiivista ja liikkuvaa peliä esittänyt Haukat ei turhia kainostellut ottelun alkuminuuteilla. Rohkeasti karvannut Järvenpääläisryhmä sai luotua ensimmäisten minuuttien aikana voimakkaan paineen Ari Luostarisen vartioimalle maalille. Haukkojen hyvän otteen katkaisi Vili Mustosen turha huitomisjäähy. Niin kuin monesti aiemminkin jäähy KalPaa vastaan kostautui välittömästi. Hurjassa iskussa ollut KalPan kakkoskenttä pyöritti minuutin pakkopeliä, kunnes kiekko pelattiin maalin eteen nousseelle Juho Kuroselle, joka tälläsi KalPan 1-0 johtoon.

Seuraavat minuutit mentiin KalPan tahdittaessa peliä, varsinkin KalPan kakkoskentällinen loi jatkuvasti vaarallisia maalitilanteita. KalPan hyvä ote katkesi kahteen peräkkäiseen jäähyn, joista jälkimmäisen aikana Haukat rankaisi. Pekka Huhtaniemi tempaisi b-pisteeltä kauniin tasoitusmaalin hienon kuvion päätteeksi, mainion syötön antoi Ville Raatikainen.

Ensimmäinen erä oli jäähyjen värittämä ja vain muutama minuutti myöhemmin oli KalPan vuoro pelata ylivoimaa. Haukat ottivat kolme jäähyä peräkkäin, ja KalPa päästettiin 5-3 ylivoimalle. Kauaa ei ylivoiman tarvinnut jauhaa, kun kiekko oli toistamiseen Valkaman selän takana. Loisto-ottelun pelannut Ville Hämäläinen tarjosi, ja Antti Hintikka laukoi suoraan syötöstä KalPan 2-1 johtoon.

KalPa jyrää voittoon

Toinen erä alkoi KalPan voimakkaalla painostuksella. KalPan kakkoskenttä pyöritti peliä useita minuutteja järvenpääläispäädyssä. Tälläkin kertaa kuopiolaispainostuksen katkaisi kotijoukkueen into viihtyä rangaistusaitiossa. Haukat hyödynsi ylivoimapelinsä toistamiseen. Haukkojen pistenikkari Tuomas Ilolan kova laukaus tasoitti ottelun.

Tässä vaiheessa KalPan valmentaja Mika Pieniniemi teki yhden muutoksen, Tero Varonen siirtyi syrjään ja ilmiliekeissä ollut Ville Hämäläinen siirtyi pelaamaan joka toista vaihtoa. Muutos piristi KalPan peliä entisestään ja erän puolivälissä kotijoukkue siirtyi ansaittuun 3-2 johtoon. Vähälle peliajalle jäänyt Tuukka Liimatainen vapautti Vesa Reinikaisen läpiajoon, eikä tämä erehtynyt. Erän loppuhetkillä KalPa iski vielä kahdesti. Ensiksi Ville Hämäläinen tehtaili Teemu Sompin syötöstä ehkä tämän kauden komeimman kuopiolaismaalin ja vain puolitoistaminuuttia myöhemmin Samuli Suhonen onnistui puolittaisesta läpiajostaan. Erätauolle siirryttiin 5-2 lukemista.

Toisessa erässä joukkueiden materiaalierot tulivat selvästi näkyviin. KalPa vyörytti pelin jatkuvasti Haukkojen päätyyn. Varsinkin Ville Hämäläinen oli loistovedossa ja tuntuikin siltä, että aina kun Hämäläinen sai kiekon alkoi Haukkojen päädyssä tapahtua.

Haukat hukkaa mahdollisuutensa

Kolmas erä alkoi heti vieraiden juhlinnan merkeissä. Alle minuutin pelin jälkeen Haukkojen nuoren puolustajan Timo Suurosen laukaus yllätti KalPa-vahti Luostarisen. Pitkä pelaamattomuus näkyi selvästi Ari Luostarisen otteissa, Aapon pelaaminen oli pitkin ottelua todella epävarmaa ja Suurosen laukaus painui helposti reppuun. Haukat puolestaan vaihtoi kolmanteen erään maalivahtia, vaikka Jaakko Valkamaa ei sovi yhdestäkään takaiskusta syyttää, maalivahdin vaihdoksella yritettiin herättää joukkuetta taistoon mukaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Haukoille tarjottiin oiva tilaisuus nousta kahden maalin tappiotilanteesta peliin mukaan. KalPan Aki Keinäsen maila osui Timo Suurosta kasvoihin, tuloksena 5+20min. Tilanne oli todella ikävän näköinen, Suurosen silmäkulma aukesi tilanteessa ja verta valui kentälle paljon. Onneksi ottelun jälkeen Haukkojen päävalmentaja Jan Lehti kertoi Suurosen selvinneen tilanteesta silmäkulman tikkauksella. Haukkojen ylivoima oli kauniisti sanottuna umpisurkeaa, ensimmäisten minuuttien aikana kiekkoa ei edes saatu kuopiolaispäätyyn. Surkea ylivoima loppui vielä vaihtovirheeseen ja ottelun ratkesi lopullisesti.

Viimeiset minuutit mentiin sekavassa tahdissa. KalPan luistimissa painoi otteluruuhka ja Haukat puolestaan kärsi miehistövajeesta. Haukat yritti lopussa vielä ilman maalivahtia, mutta todellisia maalipaikkoja ei syntynyt ainuttakaan, joten KalPan voittolukemat kirjattiin maalein 5-3.

Materiaalin voitto

KalPa oli selvästi tänään vastustajaansa parempi. Varsinkin KalPan kakkoskentällinen oli huikeassa vedossa. Haukat esitti Kuopiossa rohkeaa ja liikkuvaa kiekkoa, mutta se ei yksinkertaisesti tänään sarjajohtajaa vastaan riittänyt. Ottelua oli piristämässä Haukkojen juniorijoukkue, jotka toivat mukavaa tunnelmaa katsomoon.

KalPasta väkevimmin esiintyi kakkosketju Ahosilta-Hämäläinen-Somppi, vieraiden paras mies oli kiistatta loisto-ottelun pelannut Mika Asikainen.

- Tehtiin mitä pystyttiin. Materiaalimme ei riitä KalPan tasoista joukkuetta vastaan. Yritimme pelata rohkeaa ja hyökkäävää kiekkoa, ja siinä on tämän tason vastustaa vastaan isot riski. Haukkojen päävalmentaja Jan Lehti kommentoi.

- Perusajatuksena ei ollut lähteä maalintekokilpailuun. Tänään ei oikein päästy tilanteisiin. Täytyy olla silti tyytyväinen. Toisen erän pitkät painostusjaksot ja niistä tulleet maalit riittivät tänään. KalPa-luotsi Mika Pieniniemi kommentoi

- Hämäläisen toipuminen pelikuntoon oli lääketieteellinen ihme. Mies ei pystynyt eilen syömään ja tänään ilmoitti pelihalunsa, ja pelasi "kohtalaisen" ottelun, Pieniniemi jatkoi

- Leukaan osunut tälli ilmeisesti aukas päätä ja peli alkoi kulkea, illan sankari Hämäläinen nauratti lehdistötilaisuudessa.

KalPa pelasi viiden päivän sisään kolmannen ottelunsa, härkäviikko toi mukanaan täydet kuusi pistettä. Ensi viikolla KalPa kohtaa Mestiksen pohjalaiset joukkueet, kun torstaina Kokkolassa vastaan asettuu Hermes ja lauantaina Kuopiossa nähdään tänään Jukurit löylyttänyt Vaasan Sport.
Haukoilla on seuraavan kahden viikon aikana kaksi kotiottelua, kun vastaan asettuvat Salamat ja K-Vantaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle