Nihkeää Niiralassa

MESTIS / Raportti
Avauserää lukuun ottamatta Kuopiossa nähtiin väsynyttä ja tahmeaa kiekkoa, kun KalPa ja Kajaanin Hokki kohtasivat lauantai-iltana Kuopiossa. KalPan ruutini riitti 3-0(1-0,0-0,2-0)-voittoon. Paremmalla onnella vierasjoukkue olisi voinut juhlia jopa voittoa.

Suuremmat panokset illan ottelussa olivat ilman muuta isännillä. KalPa taistelee yhä runkosarjan voitosta. Hokki puolestaan lähti otteluun vailla suurempia tavoitteita, joukkueella oli vain teoreettiset mahdollisuudet parantaa kuudetta sijaansa. Kajaanilaisryhmä lähti kuitenkin tosissaan hakemaan historiansa ensimmäistä voittoa Kuopiosta. Sitkeästi taistellut vierasjoukkue olisi hyvin voinut saada tänään pisteen tai peräti kaksi, linnapaitojen maalinteko oli kuitenkin äärimmäisen tuskaisaa.

Ottelun alku näytti erittäin lupaavalta. Molemmat joukkueet esittivät hienoa ja vauhdikasta peliä. Tilanteita syntyi päästä päähän, kotijoukkueen ollessa hivenen dominoivampi osapuoli. KalPan alkuhetket muistuttivat suuresti torstain Sport-pelin riemukkaita alkuminuutteja. Ensimmäinen maali nähtiin jo vajaan neljän peliminuutin jälkeen. Kajaanilaisten kanukkivahvistus Jean-Philippe Paré otti turhan jäähyn laitataklauksesta. Kotijoukkueen ylivoimapeli osoitti jälleen vaarallisuutensa; neljäkymmentä sekuntia, ja kiekko oli ensimmäistä kertaa Lauri Rämetin vartioimassa Hokki-maalissa. KalPalla oli tilanteessa onneakin mukana. Aki Keinänen ja Marko Ahosilta pelasivat näyttävällä kuviolla Ville Hämäläisen läpiajoon, Hämäläinen menetti harhautustilanteessa kontrollin kiekkoon. Hämäläisen onneksi kiekko kuitenkin lipui hölmistyneen Rämetin jalkojen välistä verkon perukoille.

haastattelu

Haastattelussa illan sankari Ville Hämäläinen [lue lisää]

Seuraavatkin minuutit mentiin kotijoukkueen heilutellessa tahtipuikkoa. Pirteästi esiintyneet KalPan ykkös- ja nelosketjut pyörittivät peliä näyttävästi Hokki-päädyssä, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei syntynyt. Hieman ennen erän puoliväliä linnapaidat pääsivät ylivoimalle, kun kotijoukkueen Juha Alastalo sai hieman kyseenalaisen jäähyn koukkaamisesta. Vierailijoiden ylivoimapelissä oli kuitenkin rutkasti toivomisen varaa. Paras paikka siunaantui loisto-ottelun pelanneelle Henri Hietaharjulle, jonka puolittaisen läpiajon Pasi Kuivalainen kuitenkin selvitti varmasti.

Avauserä oli selvästi kaksijakoinen. Ensimmäistä kahdeksaa minuuttia hallitsi kotijoukkue, jälkimmäiset kaksitoista minuuttia mentiin vierasjoukkueen dominoidessa. Hokki pääsi useita kertoja yrittämään Pasi Kuivalaisen ohittamista, mutta toistuvasti vedot suuntautuivat suoraan KalPa-vahdin syliin. Pirteintä peliä esittivät Hokin ykkös- ja kakkosketjut, jotka pyörittivät näyttävästi peliä kuopiolaisten päädyssä. Varsinaiset maalipaikat olivat kuitenkin kortilla. Suurin osa Hokin laukauksista tuli kaukaa, myös lihamuuri Kuivalaisen nenän edestä puuttui lähes joka kerta. Hokki kuitenkin hallitsi ensimmäistä erää, sen kertovat jo maalivahtien torjunnatkin; Kuivalainen 10, Rämet 15.

Hoh hoijjaa

Vauhdikkaan ja tasokkaan avauserän jälkeen pelin taso laski selvästi. Toisesta erästä ei jälkipolville tahi jatkoajan lukijoille paljoa kerrottavaa jäänyt. KalPa kuitenkin oli toisessa erässä hallitsevampi osapuoli, vierasjoukkueen maalitilanteet olivat laskettavissa yhden käden sormin. Erän alyssa Hokilla oli kuitenkin tuhannen taalan paikan tasoittaa ottelu; Tomi Mustonen sai Hietaharjulta unelmasyötön maalin kulmalle, Mustonen kuitenkin onnistui varmasta maalipaikasta lyömään kiekon selkeästi ohi.

Hokille tarjottiin erän aikana kahdesti mahdollisuus ylivoimalla tasoittaa ottelu. Molemmilla kerroilla ylivoimapeli pyöri hienosti KalPan päädyssä, mutta vastuuta siirrettiin loputtomiin, eikä yksikään Hokki-pelaaja uskaltanut laukoa kohti kuopiolaisten veräjää. Kotijoukkueen paras maalipaikka siunaantui Aki Keinäselle. Marko Ahosilta juoni Keinäsen puhtaaseen läpiajoon. Katsomoon näytti jo siltä, että Keinänen siirtää KalPan 2-0-johtoon, mutta Keinäsen laukaus kuitenkin suuntautui täpärästi ohi Hokki-maalin.

Toinen erä Kuopiossa pelattiin todellista virkamieskiekkoa. Otteet muistuttivat enemmän pystypainiharjoituksia kuin jääkiekko-ottelua. Kotijoukkue hallitsi peliä, mutta sen huippuvaaralliset maalipaikat rajoittuivat Keinäsen läpiajoon. Summerin soidessa toiselle erätauolle niin katsojat kuin pelaajatkin olivat varmasti tyytyväisiä, kun tuskaisen tahmea tanssi loppui edes hetkeksi.

Maaliverkot heiluvat

Kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla vierasjoukkuekin sai maaliverkot heilumaan. Maaliverkkoja tosin heilutti mailastaan verkkoon kiinnijäänyt Pasi Kuivalainen. Hetkeä myöhemmin maaliverkot olivat soida toisessa päässä. Jarno Niinimäen vedon jälkeen kiekko pyöri maaliviivalla asti, mutta ei koskaan ylittänyt maaliviivaa, ja lisäosumat jäivät vielä syntymättä.

Toisessa erässä alkanut nyhjääminen jatkui myös päätöserässä. Kotijoukkue piti tiukasti ohjakset itsellään, eikä vierailijoita päästetty maalipaikkoihin. Kotijoukkue sen sijaan loi muutaman huippuvaarallisen tekopaikan. Ensiksi KalPan nelosketju karkasi 3-1-hyökkäykseen, Vesa Reinikainen ei kuitenkaan malttanut syöttää, ja Lauri Rämetillä oli helppo työ torjua heppoinen laukaus. Minuuttia myöhemmin verkot kuitenkin soivat. Teemu Somppi kaivoi kiekon kulmauksesta ja heitti kovan syötön maalille, Aki Korhonen sai juuri ja juuri mailanpäänsä väliin ja punavalot paloivat toistamiseen Lauri Rämetin selän takana. Tässäkin maalissa kotijoukkueella oli onnetar matkassa, Korhosen ohjaus kovaan syöttöön kilahti tolpan kautta verkon perukoille.

Kolmannen erän puolivälissä Hokki otti aikalisän. Aikalisän jälkeen kajaanilaisten päävalmentaja Vladimir Kolek halusi joukkueen karvaavan ja painostavan aktiivisemmin KalPan päädyssä. Riski kuitenkin kostautui lähes välittömästi. Vain minuuttia myöhemmin kotijoukkue ratkaisi pelin lopullisesti. Maalin teki jälleen upeasti pelannut kakkoskentällinen. Tilanteessa Marko Ahosilta nousi kulmauksesta upeasti maalille. Ahosillan veto osui kuitenkin tolppaan, illan sankari Ville Hämäläinen oli kärppänä paikalla ja iski kiekon tyhjään Hokki-maaliin.

Vierasjoukkueelle siunaantui vielä yksi oljenkorsi kavennusmaaliin. Kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä Jussi Savolainen sai maalinedustilanteesta kahden minuutin rangaistuksen kiinnipitämisestä. Tällä kertaa Hokki sai pelivälineen KalPan maaliinkin, tosin peli oli vihelletty poikki jo useita sekunteja aiemmin. Muuten viimeisellä ylivoimallakaan vierasjoukkue ei saanut mitään vaarallista aikaan, joten ottelu päättyi KalPan 3-0-voittoon.

Kuopiossa pelattiin lauantaina varsin kaksijakoinen ottelu. Avauserä oli molemmilta joukkueilta virkeää ja laadukasta jääkiekkoa. Valitettavasti avauserän jälkeen pelin taso laski selvästi. Avauserässä Hokki oli hallitsevampi osapuoli, loppuosaa ottelusta sen sijaan hallitsi kotijoukkue. Maalipaikat olivat tänään kortilla, huonommalla tuurilla ottelu olisi voinut päättyä jopa 0-0. KalPan voittoa voi pitää ansaittuna, tosin paremmalla viimeistelytaidolla vierailijat olisivat voineet yltää jopa täyteen pistepottiin. Kunniamaininnan ansaitsevat myös pirteästi kannustaneet Hokki-kannattajat.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Lehdistötilaisuudessa molemmat valmentajat puhuivat tasaisesta ottelusta. Lehdistötilaisuudessa selvisi myös, että Sami Salonen pelannee torstain playoff-avauksessa, Ville Piekkola puolestaan nähtäneen peliasussa sunnuntain kolmannessa playoff-ottelussa.

- Me pelattiin tänään hyvä ottelu. Tiedettiin jo etukäteen, että KalPa on hyvä joukkue ja Kuopio vaarallinen paikka. Haluttiin tänään voittaa, kertoi Hokin päävalmentaja Vladimir Kolek.

- Maalinteko oli meille tänään vaikeaa, paikkoja kyllä oli. Puolustuspelissäkin tuli virheitä, Kolek jatkoi.

- Yritettiin luoda KalPan pelaajiin kova paine ja osin onnistuttiin siinä. Oli jo toinen peli KalPaa vastaan, kun jäätiin maaleitta, Kolek tuumi.

- Pasi(Kuivalainen) oli tänään mies paikallaan, Pieniniemi jakoi kiitosta maalivahdilleen.

- Taustana oli hyvä torstainen kotiottelu, haluttiin saada samoja asioita tämän illan otteluun. Ensimmäiset 5-6-minuuttia siinä onnistuttiin, sitten pakka hieman levisi Hämäläisen avausmaalin myötä, Pieniniemi kommentoi.

- Toinen erä oli jäähyjen sävyttämä ja se sotki meidän pelaamista, jännitys säilyi loppuun asti, mikään ei ollut varmaa ennen kuin kolmas maali tuli, Pieniniemi jatkoi.

- Täydet pisteet tyydyttävät. Ollaan nyt saatu viimeisen viiden pelin tavoitejaksolta jo kahdeksan pistettä, vielä on yksi peli jäljellä. Runkosarjan voittoa ei kuitenkaan suuremmin mietitä, Pieniniemi kertoi.

Molemmille joukkueille ottelu oli runkosarjan toiseksi viimeinen. Tänään myös varmistui se, että Hokki sijoittuu runkosarjassa kuudenneksi ja kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Kokkolan Hermeksen. Hokki kohtaa runkosarjan päätöskierroksella kotikaukalossaan runkosarjan voitossa kiinni olevan Mikkelin Jukurit. KalPan sijoitus runkosarjassa on vielä auki. Joukkue kohtaa maanantaina vierasottelussa Kiekko-Vantaan. KalPa on vähintäänkin runkosarjan toinen, Jukurit on vain pisteen edellä ennen viimeistä ratkaisevaa kierrosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle