KeuPa aloitti kotihallissaan sähäkästi, ja saikin paikkoja LeKi-maalille. Christian Heljanko oli läpi ottelun täystyöllistetty, kun Markus Jokisen johdolla kotijoukkue vyöryi hyökkäyksiin. Kotijoukkue piti koko kuusikymppisen ajan pelin hallinnassaan, eikä sillä ollut lopulta kovinkaan suuria ongelmia napata ottelusarjan kolmatta voittoa itselleen.
LeKi sai oman painejaksonsa avauserän puolivälissä, mutta merkittäviä tilanteita Lassi Lehtisen maalille ei syntynyt. Juuri, kun LeKin vahva vaihe päättyi, oli KeuPalla useampi todellinen vaaratilanne hyökkäyspäässä, mutta kiekko pomppi kuin ihmeen kaupalla ohi. LeKi kaivoi omaa kuoppaansa myös hölmöilemällä ylivoimalla itselleen tasoittavan jäähyn vaihtovirheestä.
− Tämä oli sarjan paras peli meiltä. Nyt se on kuitenkin unohdettu, ja alamme keskittyä seuraavaan peliin. Olemme panostaneet hetkessä olemiseen, ja panostamme edelleen, tuumaili KeuPan luotsi Mikko Heiskanen ottelun jälkeen.
Avauserän loppupuolella nähtiin ikävä tilanne, kun KeuPan Ville Paalasen maila osui Riku Väkiparran kasvoihin. Tuomaristo ei aluksi vaikuttanut huomaavan tilannetta, mutta lopulta Paalanen lähti kuitenkin istunnolle.
Toinen erä ei alkuun tarjonnut juuri minkäänlaisia paikkoja, mutta hiljalleen pelin tempo yltyi, ja KeuPa otti jälleen voiton avaimet käteensä. Heljanko piti saukkopaitoja pystyssä muun muassa tulemalla todella pitkälle vastaan Lasse Salonkarin kuikuillessa läpiajon paikkaa. Vieraiden jäähyily sotki heidän peliään myös toisessa erässä.
− Yksilö- ja viisikkopelimme eivät olleet sillä tasolla, millä niiden olisi pitänyt olla. Heljanko piti meidät tänään mukana pelissä ja antoi mahdollisuuden. Väistimme KeuPan alun rynnistyksen aikana luodin hänen ansioistaan, LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ruoti.
Kotijoukkue siirtyi lopulta johtoon, kun LeKiäkin edustanut kaksikko Jesse Pelamo - Jokinen mestaroivat ylivoimalla maukkaan osuman. Pelamo syötti LeKin alivoimaneliön läpi maalin kulmalle liukuneelle Jokiselle, jolla oli helppo työ putata kumilätkä ohi Heljangon.
LeKin keskittyminen herpaantui − KeuPa korjasi hedelmät
Toinen erätauko alkoi kotijohdossa, vaikka saukkopaitojen Tomi Peltonen pääsikin hätyyttelemään Lehtisen toimipistettä läpiajossaan. KeuPan edellisessä ottelussa liekeissä ollut hyökkääjä Joel Sund lähti viettämään taukoa ennenaikaisesti, mutta palasi kolmanteen erään joukkueen riveihin.
Päätöserässä nähtiin myös hurja tilanne, jossa isokokoinen Tommi Välimaa törmäsi KeuPan Miro-Pekka Saarelaisen kanssa vaihtoaitioiden edessä. Pelaajien jalat kolahtivat osumassa yhteen, mutta kumpikin selvisi onneksi säikähdyksellä.
Jokinen oli viedä KeuPan kahden maalin johtoon seuraavassa hetkessä, mutta Heljanko jatkoi huippupeliään selvittäen lähentelyt. Kotijoukkueen hermo petti hetkellisesti päätöserässä, kun ensin Sund otti 2+10-minuutin rangaistuksen ja minuutti tästä Mikko Lahtinen teki hänelle seuraa.
− Meiltä erinomainen jäähyn tappo lopussa. Heljanko oli tänään LeKi-maalilla erinomainen. Hakkasimme päätämme seinään, mutta saimme tarvittavat osumat, kehaisi Heiskanen myös vierasveskaria.
Vaikka vieraat saivat ihan mukiinmenevän pyörityksen hyökkäyspään alueelle, pelasi KeuPa varmaotteisesti alivoimallaan. Lehtinen hoiti loput, eikä LeKi ollut todellisuudessa lähelläkään tasoitusta.
LeKi otti aikalisän, ja Heljangon pois maalilta jo hyvissä ajoin − vain vähän alle kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. LeKin takaa-ajo ei kauan kestänyt, sillä pyörityksen alkajaisiksi Jimi Jalonen pomputti kiekon siniviivalla, ja Paalanen säntäsi perään − nopea syöttö mukaan tulleelle Jokiselle, ja peli 2−0:aan.
− Jos tunnelissa katsoo pimeään, on suunta väärä, painotti Kuusela joukkueensa ollessa tukalassa tilanteessa.
Sarja on katkolla KeuPalle perjantaina Lempäälässä, jolloin sillä on mahdollisuus ottaa sarjan voitto itselleen suoraan neljällä voitolla.