Kultakypärä Lahtela osui kahdesti – Karhupaidat antautuivat pässin käsittelyssä
SaPKon ja IPK:n pudotuspelisarjan kolmas ottelu pelattiin Talvisalossa. SaPKo johti ottelua 2-0 toisessa erässä, mutta vierailijat kavensivat ja pääsivät näin kamppailuun mukaan. IPK:n takaa-ajo kuitenkin tyrehtyi kolmannen erän lopun jäähyilyyn ja savonlinnaiset nappasivat voiton loppulukemin 4-1.
IPK lähti hakemaan pudotuspelisarjan toista voittoa.
Ottelu alkoi vaihdikkaasti.
Janne Sinkkonen sai ihmetellä tuomarityöskentelyä alusta alkaen.
Mikko Lahtela osui tänään kahdesti. Tässä tuuletetaan SaPKon 1-0-maalia.
Tuomarit joutuivat puuttumaan peliin läpi kamppailun.
Julius Marva koki kovia maalinedustarähinöissä.
Toisen erän alussa joukkueet pelasivat tasavajaalla, kun IPK-jäähyn lisäksi Jarno Pavén lähti istumaan kakkosta kiinnipitämisestä.
Maaliverkot soivat kuitenkin toisessa päässä, kun William Mäkisen veto painui vastustamattomasti iisalmelaisten maaliin tasavajaalla.
Keskittynyt Toni Henttonen.
Aleksi Autio torjui 43 kertaa.
Tuomaristolla ei ollut aikaa kuunnella Toni Henttosen avautumisia.
SaPKon Aatu Viljanen jakoi painavia taklauksia.
Pässikapteeni Joona Monto näytti taistelemisen mallia.
IPK:n Pasi Kouvalainen otti SaPKon Toni Henttosen hellään syleilyyn.
SaPKon 3-1-osumalle Aleksi Autio ei mahtanut mitään.
Karhupaitojen tunteet kuumenivat ottelun loppuhetkillä...
...ja takaa-ajo tyrehtyi jäähyilyyn.
Voitolla SaPKo siirtyi pudotuspelisarjassa 2-1-johtoon.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko katkaisi kaksi putkea kaatamalla HIFK:n Helsingissä
LIIGA | 12.2.2025 22:10
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
- 1 / 1388
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Haastattelu
Ensikaste Liiga-sentterinä nosti IPK-tehohyökkääjä Jeremi Tammelan itseluottamuksen pilviin
MESTIS | 10.2.2025 6:15
Uutinen
TUTOn hyökkäykseen kokenut paluumuuttaja Puolasta, Kiekko-Vantaalle liigakokemusta puolustukseen
MESTIS | 28.12.2024 22:32