Aneemiset Ahmat vailla mahdollisuuksia

MESTIS / Raportti
Hyvinkään Ahmat esiintyi ehdottomasti heikoiten tänä syksynä Kouvolassa vierailleista Mestis-joukkueista. Ottelu päättyi erittäin yksipuolisten otteiden jälkeen isännille 5-0 (1-0, 2-0, 2-0). Sarjajumbo saa kiittää Timo Laaksoharjun varmaa maalivahtityöskentelyä sekä KooKoo-hyöökkääjien tehottomuutta siitä, etteivät numerot revenneet huomattavasti suuremmiksikin.

Ahmojen maaliton putki kasvoi Kouvolassa lähes neljään tuntiin. Torstai-illan perusteella tehottomuus ei ihmetytä, sillä siksi aneemista joukkueen peli oli. Toki keskiviikon tiukka ottelu Hokkia vastaan varmasti näkyi vieraiden otteissa, mutta yhtä heikkoa vastustajaa ei olla Kouvolan jäähallissa nähty pitkään aikaan. KooKoon Jaakko Suomalainen sai tililleen todennäköisesti uransa helpoimman nollapelin, vaikka tolpat pariin otteeseen kolisivatkin.

Ensimmäisessä erässä Ahmoilla riitti vielä virtaa pelin tempossa mukana pysymiseen. Eero Lajusen kaksiminuuttisen aikana joukkue sai pari ylivoimapyöritystä aikaiseksi, muttei pahoja vetoja. Vaarallisimman tilanteen rakensikin alivoimanelikko. Harri Tikkanen ja V-P Nutikka karkasivat vastahyökkäykseen, mutta ahmapuolustajan oikea-aikainen heittäytyminen katkaisi syötön kreivin aikaan.

Pian alkuminuuttien jälkeen ote alkoi siirtyä vahvasti kohti vailla vierasvoittoa olevan Ahmojen päätyyn. Suurimmat aplodit keräsi kuitenkin Pelicansista jo tähän otteluun palannut Kaj Lindström, jonka harvinaisen tyylipuhtaaseen miinaan Pasi Järvinen ajoi hyökkäyssiniviivalla.

HIFK-laina Timo Laaksoharju sai kuitenkin esimakua tulevasta pian, kun hyvinkääläispuolustuksella ei riittänyt vauhti tai keinot KooKoon hyökkääjien pysäyttämiseen. Ensin Ossi Louhivaara kiersi helpon näköisesti puolustajat, muttei saanut kiekkoa sisään takatolpalta. Hetkeä myöhemmin Antti Huuhkan ohjaus meni kiekonmitan maalin ohi.

Ahmat sai erän parhaan paikkansa reilun komentoista peliminuutin jälkeen. Patrik Forsbackan annettiin kääntyä rauhassa maalille, mutta porilaislähtöisen laiturin sihti oli tilanteessa pahasti hukassa. Heti seuraavasta hyökkäyksestä iskikin sitten kotijoukkue. Tatu Kattelus punnersi väkisin kahden ahmapakin lävitse. Antti Uitto koukki tuomarin käden pystyyn, muttei saanut miestä nurin. Laaksoharju torjui Katteluksen vedon, mutta Nutikka pääsi törkkäämään irtokiekon sisään maalin kulmalta.

Puoli minuuttia myöhemmin Ahmojen Pasi Reunanen tuomittiin boksiin. KooKoon tehottomasta ylivoimasta ei kuitenkaan saatu nauttia kuin minuutti, kun Harri Tikkanen hukkasi kiekon viivamiehenä. Joni Hakonen olisi polkenut läpi ilman Tikkasen kamppia. Oman ylivoimansa aikana Ahmat ei saanut kiekkoa alueelle. Vielä erän viimeisellä minutiilla sulavaliikkeinen Tikkanen puikkelehti läpi kentän, mutta Laaksoharju jatkoi hyviä otteitaan.

Ahmat osuu tolppiin

Ensimmäisen erän laukausket olivat vielä melko tasaisesti KooKoolle 14-8. Toisesta erästä alkaen tahti oli melkoisen yksipuolinen. Kun erää oli pelattu reilu minuutti oli Tero Willström pakotettu kaatamaan Ossi Louhivaara. Ylivoima meni KooKoolta kuitenkin sählätessä. Pian jäähyn päätyttyä kotijoukkueen kolmoskenttä pelasi kuitenkin ylivoimaisen vaihdon, ja Laaksoharju joutui venymään Joose Lipposen ja Eero Lajusen yritysten tielle.

Seuraavaksi Ahmoista rangaistusaitioon joutui Pasi Tamminen. Pitkä syöttö löysi siniviivalta kytänneen Antti Huuhkan, joka Tammisen oli pakko kaataa. Tällä kertaa KooKoolla oli pakkopelissään yritystä, vaan ei paikkoja. Jäähyn aikana nähtiin myös ensimmäinen ahmalaukaus, kun Raine Pulkkinen pääsi laukomaan kohti Suomalaista.

Puolisen minuuttia jäähyn päättymisen jälkeen oli erittäin lähellä, ettei vierasjoukkue olisi päässyt vielä peliin mukaan. Pelin hallinta oli täysin KooKoolla, mutta johto vain yhden maalin suuruinen, kun Tuomas Tikkanen laukoi harhasyötön jälkeen kiekon kouvolalaisten tolppaan.

Ennen erän puoltaväliä KooKoo pääsi ylivoimahyökkäykseen. Laaksoharju koppasi varmasti Nutikan laukauksen, ja kun Jussi Laine koppasi täysin turhaan veskaria hanskoille sai KooKoon pienikokoinen pakki ansaitun huomion Ahmojen pelaajilta. Tuomari Kimmo Nilsen vihelsi tilanteesta oikeutetusti jäähyn kummallekin joukkueelle.

Seuraavan kerran Laaksoharju joutui hikoilemaan minuuttia myöhemmin. Teemu Timoskaiselle aukesi ahmapakiston sähläilystä avopaikka, mutta veto jäi helpoksi torjuttavaksi. Sen sijaan Antti Huuhka ei jättänyt maalivahdille mahdollisuuksia ajassa 31.26. Ahmat oli juuri päässyt erän ensimmäiseen kontrolloituun hyökkäykseensä, ja siitä innostuneena keskialueelta ei löytynyt yhtään vierasjoukkueen pelaajaa. Joose Lipponen vapautti pitkällä syötöllään Huuhkan, joka teki kauden toisen maalinsa harhauttamalla veskarin komeasti.

Vielä kerran oli Ahmoilla paikka nimeltään "jos…". Pari minuuttia KooKoon toisen maalin jälkeen hyvinkääläisten ykköskenttä avasi nopeilla syötöillä sinikypärä Janne Lehtiselle maalipaikan. Keskushyökkääjä polkaisi itsensä läpiajoon muutamalla terävällä potkulla - ja laukoi ylärimaan.

Sen jälkeen ei Ahmat enää edes rimpuillut, vaan KooKoo siirtyi kolmen maalin johtoon hienolla kuviolla. Louhivaara syötti kiekon kulmasta malain eteen, jossa Jari Keltanen jatkoi sen yhdellä kosketuksella längistään Timoskaiselle. Toista kertaa ketjun sentteri ei avopaikastaan erhetynyt, vaan iski kiekon rannelaukauksella sisään. Loppuerän aikana Laaksoharju joutui vielä torjumaan Lajusen yrityksen, mutta muuten homma alkoi jo haista pelailulle. Merkittävin tapahtuma viime minuuteilla olikin se, että erä vietiin loppuun yhdellä linjatuomarilla. Päätöserään kiekon kasvoihinsa saanut viirupaita palasi.

Sinetöintiä ja kymppien haalimista

Ahmat sai heti viimeisen kaksikymppisen aluksi pelata ylivoimalla Tatu Katteluksen jäähyn ajan. Tuomas Tikkanen vei kiekon kerran väkevästi maalille, ja Antti Uitto laukoi viivalta ohjattavan vedon, mutta muuten alivoimanelikolla ei ollut hädän päivää.

Seuraavaksi boksiin sai komennuksen ahmapuolustaja Kim Sjöblom, melko heppoisin perustein. KooKoon ykköskenttä sai pyöritystä aikaan ensimmäisen minuutin ajan, mutta kakkonen ei päässyt omalla yrittämällään edes alueelle. Louhivaarankin otteissa alkoi jo näkyä herpaantumista, sillä laituri menetti kiekon kahteen kertaan. Sama tahti jatkui myös Ahmojen joukkuerangaistuksen aikana. Nyt tosin vierasjoukkuekin esitti vahvaa peliä ja purki kiekot varmasti KooKoon päätyyn.

Peli oli hyvin siisti ja harvemmin Kouvolassa esiintyneen Nilsenin hallussa. Loppuhetkillä käytösrangaistus oli kuitenkin herkässä. Uitto paini itsensä aitioon väännettyään aikansa Keltasen kanssa. Ahmakippari Pasi Järvinen ilmoitti tilanteessa eriävän mielipiteensä, ansaiten kymmenminuuttisen. Pari minuttia myöhemmin Raine Pulkkinen sai rangaistuksen, ja pleksiä kolistelleelle Järviselle tuomittiin toinenkin kymppi sekä siten myös automaattinen kahdenkymmenen minuutin pelirangaistus käytöksestä.

Suomalaisen nolla oli vielä rikkoutua pelin viime minuuteilla. Kentällä oli pitkään tahkonnut ja väsynyt yhdeksikkö kun Pulkkisen jäähy loppui. Kaukaloon hypännyt mies polkikin helposti itsensä läpi, mutta sijoitti kiekon yli maalin.

Maalinteko on ollut KooKoolle melkoista tervanjuontia läpi kauden. Tänään joukkue yritti vielä loppuun asti, ja saikin palkkioksi pari lisämaalia. Neljäs maali oli illan toinen siirretyn rangaistuksen aikana tehty. Jari Raattaman veto kimposi takaisin kentälle tolpasta, ja kapteeni Mikko Mattila sai siirtää kiekon tyhjään maaliin. Neljäkymmentä sekuntia myöhemmin Reino Soijärvi väläytteli luontaista osaamistaan ja iski vastahyökkäyksen päätteeksi maalinsylkijän varmuudella kiekon Laaksoharjun längistä sisään.

Ahmoilla vitsit vähissä

Ahmat on pelannut nyt jo yli yksitoista erää ilman tehtyjä maaleja. Muutamaa satunnaista yritystä lukuunottamatta joukkue ei ollut Kouvolassa edes lähellä moista temppua.

- Maalinteko on ollut meille viime aikoina tuskaa. Yksi-nolla -tilanteessa saimme pari tolppaa, joista paremmalla onnella pelin luonne olisi muuttunut. Täytyy vain yrittää löytää joku vitsikäs juttu, jolla maalihanat aukeaisivat, Ahmojen Kari Lehtinen suunnitteli.

- Haku uusien pelaajien suhteen on päällä, mutta vielä ei ole löytynyt. Huono talous on ainoa rajoite pelaajahankintoihimme. Rentoutta maalintekoon pitää hakea nyt onnistumisilla harjoitusten maalipaikoissa.

Myös KooKoon Reijo Mansikka on saanut syksyn aikana toistella valituksia maalittomuudesta.

- Onhan meillekin tuo maalinteko ollut helppoa kuin heinänteko. 5-0-voittoon ei voi kuitenkaan olla kuin tyytyväinen, ja toivottavasti onnistumisemme poikii maaleja myös jatkossa, Mansikka summasi.

Kouvola on ollut Ahmoille lähes ylitsepääsemättömän vaikea paikka pelata. Viime kauden kaikki neljä kohtaamista päättyivät KooKoolle. Tusinasta kohtaamisesta se on voittanut vain kaksi, KooKoo loput kymmenen. Vastaavasti Hyvinkäällä luvut ovat olleet lähes käänteiset. Ahmat saikin kauden ensimmäisen voittonsa juuri KooKoosta, jatkoajalla lokakuussa.

- KooKoo oli tänään erilainen kuin Hyvinkäällä. Se pelasi aggressiivisemmin sekä oli liikkuvampi. Ykkös- ja kakkosketjumme pysyivät pelissä mukana, mutta muut eivät, joten peli ajautui liian usein alueellemme. Timo Laaksoharju piti meitä kyllä pystyssä, Lehtinen kehui lainavahtiaan.

Viidestä takaiskusta huolimatta HIFK:n luukkumies olikin Ahmojen paras pelaaja illan ottelussa. Yhtään huipputorjuntaa mies ei esittänyt, mutta puhteeseen mahtui runsaasti töitä. Suurimman vaikutuksen ex-vaasalaisen esityksissä teki varmuus, sillä kiekko ei pudonnut hanskasta kertaakaan. Laaksoharju on Ahmojen mukana vielä seuraavassa pelissä.

Muille ahmapelaajille ei juurikaan kiitettäviä arvosanoja voi antaa. Sinikypäräinen Janne Lehtinen vaikutti melko väsyneeltä, eikä ihme, siksi suuria minuuttimääriä hän on koko kauden urakoinut. Hyökkääjistä ainoastaan Forsbacka, Tikkanen ja Pulkkinen pystyivät ajoittain rakentamaan itselleen vetopaikkoja. Puolustus oli KooKoon hyökkääjille liian hidas ja hävisi suurimman osan kaksinkamppailuista. Taitavan Pasi Järvisenkään avausyötöt eivät menneet omille, vaan joukkueen parhaalta puolustajalta vaikutti nuori Antti Uitto.

Jaakko Suomalainen sai KooKoon maalilla tililleen kauden kolmannen nollapelinsä erittäin helposti. Pari kertaa mies ohitettiin, mutta tuuri - eli tolpat - oli silloin apuna. Varsinaisia torjuntoja kertyi yhden käden sormin laskettava määrä.

KooKoolta maalinteossa onnistuivat kaikki kentät. Parasta esitti kakkosnyrkki, jossa Louhivaaran nopeus ja liukkaus oli luokkaa liian kovaa hyvinkääläisille. Ykkösnyrkissä Veli-Pekka Nutikka teki armottomasti töitä, ja saikin rutkasti palintoja pelin jälkeen. Tärkein niistä lieni loppukauden kestävä sopimus. Tehokkaaksi ei KooKoon peliä voi viidestä maalista huolimatta kutsua vieläkään. Vaikka kunniakuja oli toisinaan järjestetty aina maalille asti, oli tekopaikkoihin päsy yhä liian vaikeaa. Kiekkoa jouduttiin usein laukomaan pienestä kulmasta tai kaukaa ilman maskia.

Kotijoukkueen puolustus ei missään vaiheessa joutunut todelliseen puntariin. Johtuiko se sitten vastustajan vaisuudesta tai ei, mutta pariskunta Tikkanen-Lindström pelasi kauden ehjimmän kotipelinsä. Kokenut Jari Raattama puolestaan hukkasi kiekon pariinkin kertaan, mutta muutaman makoisan taklauksenkin jakanut Mika Rissanen paikkasi tilanteet tällä kertaa varmasti.

Ketjut

KooKoo:

Soijärvi-Kattelus-Nutikka

Keltanen-Timoskainen-Louhivaara

Lajunen-Lipponen-Mattila

Anttila-Sinkkonen-Huuhka



Lindstöm-Tikkanen

Laine-Mälkiä

Raattama-Rissanen

(Gärdström)



Ahmat:

Tikkanen-Lehtinen-Tomunen

Pulkkinen-Hakonen-Korhonen

Forsbacka-Reunanen-Heiskanen

Liukko-Wilström-Chrons



Järvinen-Uitto

Tukonen-Sjöblom

Tamminen-Jäske

(Mattila)

KooKoo pelaa seuraavan ottelunsa torstaina, kun se matkaa Mikkeliin. Seuraavana sunnuntaina joukkue saa vieraakseen viimeisen Mestis-pelinsä pelaavan nuorten maajoukkueen. Ahmat kohtaa maanantaina kotonaan Haukat.

» Lähetä palautetta toimitukselle