Hermes passitti KooKoon Vaasaan

MESTIS / Raportti
KooKoolla oli avaimet neljännen sijan säilyttämiseksi visusti omissa käsissään. Lauantain Jukurit-tappio sai kuitenkin jatkoa, kun Hermes rökitti kouvolalaisia maalein 2-5 (1-3, 1-1, 0-1). Ottelu oli ohi käytännössä jo vajaassa seitsemässä minuutissa, kun Jari Mannila ja Mikko Kaukokari napauttivat vieraille kolmen maalin johdon. Hermeksen voitto avitti sen paikallisvastustajaa Sportia, joka saa näin kotiedun KooKoota vastaan.

Hermes oli varmistanut runkosarjan kolmannen sijansa jo ennen viimeistä koitosta. Jalkavaivaiset puolustajat Jani Honkanen ja Pasi Järvinen jäivät vielä sivuun ollakseen torstain tosipelissä täydessä iskussa, mutta panoksettomuus ei kokkolalaisten otteissa näkynyt.

Ottelun ensimmäinen tekopaikka oli KooKoolla, kun Teemu Timoskainen punnersi väkisin maalille kahdesta roikkuvasta käsiparista huolimatta. Sen jälkeen tahti olikin vieraiden.

KooKoon neloskentän pakkiparin muodostaneet Jussi Onnela ja Mika Rissanen pelasivat itsensä ulos tilanteesta keskialueella. Kiekko pomppi onnekkaas Jani Kylmämaalle ja Hermes pääsi hyökkäämään kahdella nollaa vastaan. Syöttö toiselle tolpalle – ja Jari Mannila nosto ylös vei vieraat johtoon ajassa 2.25. Edellisen maalinsa vahva Mannila oli iskenyt tammikuun puolessa välissä. Seuraavaa ei tarvinut odotella yhtä kauaa.

Hermeksen maali ei herättänyt kotijoukkuetta. Vieraiden ykkösvitjaa johtanut J-P Pajula polki nimittäin reilu kymmenkunta sekuntia myöhemmin yksin läpi. Jaakko Suomalaista hän ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan. Helpotusta kesti silti vain hetken. Mannila iski ottelun toisen ja kauden kuudennen osumansa ajassa 5.04. Runkosarjan parasta maalivahtia ei ole kauden aikana juuri täytynyt moittia, mutta tästä maalista Suomalainen saa risuja itselleen ottaa. Mannilan löysä veto heti siniviivan jälkeen tuli kyllä ikävästi pakin jaloista, mutta lipsahti aivan liian helposti sisään.

- Ennen peliä meillä oli aistittavissa odottava fiilis. Lauantain Jukurit-peli oli tappiosta huolimatta hyvä, mutta lataus tuli sen jälkeen kuin ilmapallosta ulos, KooKoon Reijo Mansikka harmitteli.

Eikä siinä vielä kaikki. Seuraavassa vaihdossa Pajula toi kiekon vahvasti ylös ja Markku Vuorisalolle avautui paikka. Nyt KooKoon vahti venytti kuitenkin hyvin. Puolisen minuuttia myöhemmin oli pakkipari Raattama-Weckström sekoiluvuorossa. Duo kompuroi oman maalin edessä, mutta selvisi säikähdyksellä.

Ottelun ratkaissut osuma syntyi kuitenkin pian, ajassa 6.45. Hermes lähti salamannopeasti 3-2-vastahyökkäykseen. J-P Koistinen ja Markus Laine pelasivat näppärillä siirroilla Mikko Kaukokarin nokikkain KooKoon vahdin kanssa. Suomalainen sai mailaansa kiekon tielle, mutta silti lätty meni selän taakse kolmannen kerran. Kaukokarille maali oli jo kauden viidestoista. Aiemmilla kolmella Mestis-kaudellaan hyökkääjä on viimeistellyt yhteensä 18 osumaa.

- Lähdimme hakemaan todella hyvää kenraalia pudotuspeleihin ja tyytyväinen pitää olla. Saimme peliin hyvän lähdön ja kolmen maalin johdon onnekkaastikin, runkosarjan parhaaksi luotsiksi valittu Hermeksen Pasi Arvonen kuvaili.

Pientä toivonkipinää tarjolla

Kolmannen takaiskun jälkeen KooKoo otti aikalisän ja peli rauhoittuikin hivenen. Seuraavat tilastomerkinnät saatiinkin jäähyjen muodossa. Kimmo Salmelalla olisi ollut haluja mitellä voimiaan maalivahtiaan puolustaneen Tatu Katteluksen kanssa, mutta kakkosilla hommasta selvittiin.

Neljällä neljää vastaan pelatessa nähtiin muutamakin hyvä tilanne. Hermeksen syöttelypeli toimi jälleen ihaltavan komeasti keskialueella, ja Eerikki Koivu viiletti läpi. Kolossaalinen puolustaja sai veivata rauhassa, muttei saanut kiekkoa ohi Suomalaisen. KooKookin sai ensimmäisen kunnon vetonsa kohti Hermes-vahti Vesa Lahtosta, joka ohjasi varmasti kilvellään Jari Keltasen lähettämän kiekon turvallisemmille vesille.

Reino Soijärven terävä laukaus pakotti kuitenkin kokkolalaisvahdin sulkemaan kiekon. Kattelus ehti olla jäällä jäähynsä jälkeen vain seitsemän sekuntia, ennen kuin sai nimensä tilastoihin toista kertaa ottelussa. Voitetun aloituksen jälkeen puolustaja Jussi Laine nosti kiekon maalille, josta Kattelus survoi sen tahdonvoimalla sisään.

1-3-kavennus toi hivenen uskoa kouvolalaisille, mutta siltikin erän lopuista paikoista vastasi vierasjoukkue. Marko Kotajärvi tykitti lujaa, mutta miehen maalitili jäi avaamatta tämänkertaisessa runkosarjassa. Suomalainen pudotti kiekon vielä eteensä, mutta siivosi sen sitten itse.

Katsomossa oli jo pitkään ennätetty ihmetellä, miksei kaukalossa taklata. Pelaajat taisivat jo osata varoa Marko Virolaisen linjaa, sillä kotijoukkueen Simo Mälkiä sai sitten viimein komeasta taklauksestaan kaksiminuuttisen kampituksesta. Hermeksen neljäs osuma oli lähellä ylivoimalla. Antti Hildenille pelattiin oiva paikka, mutta pistepörssin kakkonen veti karkeasti ohi maalin. Jaakko Suomalainen puolestaan pelasti Sami Nummen paikan.

Vauhdikas toinen erä

Toisessa erässä niskan päällä oli KooKoo, vaikkei eroa kyennytkään kuromaan umpeen.

- Kokonaisuutena pelimme oli erittäin ehjä. Toinen erä on ollut meille kuitenkin vaikea koko kauden, Arvonenkin myönsi.

Isännät saivat melko pian erän alkuun ylivoiman – melko erikoisella tavalla. Janne Mäkelä taklasi lujaa Hermes-pakki Kimmo Salmelaa.

- Salmela sai aivotärähdyksen ja jäi sivuun. Molemmilta puolilta tuli mies ja Salmelan pää jäi väliin. Hän menetti tajunsa hetkeksi ja lysähti sitten KooKoon pelaajan mailan päälle ja sai sitten vielä jäähyn, kertasi Arvonen tilannetta, jossa Marko Virolainen passitti Salmelan rangaistusaitioon.

Ylivoiman lopulla KooKoo sai hyvän mylläkän aikaan, muttei kavennusta. Paikkoja alkoi kuitenkin syntyä. Kun erää oli pelattu viitisen minuuttia kokkolalaiset sortuivat seisoskeluun ja KooKoon kolmoskentällinen myllytti lähes minuutin ajan. Pari minuuttia myöhemmin Lahtosen edessä oli jälleen säpinää. Toisessa päässä Hermesken kakkosvitja esitti parikin komeaa kutia suoraan syötöistä.

Pelin puolivälissä Hildenillä ja Vuorisalolla oli erinomaiset paikat. Hermeksen painostus päättyi kuitenkin jäähynn. Vieraiden alivoima oli hyvää, eikä KooKoo saanut laukauksia aikaiseksi. Heti jäähyn päätyttyä boksiin saikin marssia KooKoon Joose Lipponen.

KooKoon avausmaalin teki Tatu Kattelus juuri jäähyaitiosta palattuaan. Sama kaava toistui Lipposenkin jäähyn jälkeen. Ossi Louhivaara karkasi omalta alueelta hyökkäykseen ja jätti kiekon takanaan tulleelle Lipposelle. Nokikkain Lahtosen kanssa päässeen Lipposen ratkaisu oli melko yllättävä: silmät kiinni ja hurja lämäri alanurkkaan. Maalivahti oli sijoittunut tilanteessa huonosti.

Maalin päähän noussut KooKoo haki tasoitusta hanakasti. Ensin joukkue pääsi hyökkämään kahdella yhtä vastaan Suomalaisen hyvästä avauksesta. Petri Halme sai kuitenkin koukittua Jari keltasta niin, ettei hän päässyt syöttöön käsiksi. Minuuttia myöhemmin Hermeksen keskialueen virhe avasi 3-1-hyökkäyksen. Maali oli jo tyhjänä, mutta syöttö Olli Sinkkoselle tuli väärälle puolelle, eikä lahtelainen saanut lauottua.

Kun KooKoo ei paikkojaan käyttänyt, oli Hermeksen vuoro ratkaista. Jani Uski sai ensin lahjan KooKoon siniviivalla. Komeat veivit maestro esittikin, mutta komeasti tilanteen selvitti Suomalainenkin. Hetkeä myöhemmin taululle syttyivät kuitenkin lamauttavat lukemat 2-4. Kaj Lindström nukkui KooKoon alimpana miehenä ja Antti Räikkönen vapautti tarkasti Mikko Kaukokarin läpi. Kaukokari iski pelin toisensa tarkasti sisään. Vielä viimeisellä minuutilla Hilden oli pääsemässä vastaavasti läpi, muttei saanut Vuorisalon syöttöä haltuunsa.

Kiiskisen tarkasta vedosta sinetti

Kolmas erä oli jo pelailua. Kaksikymppisen ensi minuuteilla kiekko pomppi onnekkaasti ja Petri halme pääsi nokikkain Suomalaisen kanssa. Tuloksetta. KooKoo sai ensimäiset paikkansa vasta erän seitsemännellä minuutilla. Ensin Lahtonen joutui selvittämään parikin vetoa, joista varsinkin Janne Mäkelän kuti lähti vihaisesti. Vähän myöhemmin Kattelus pelasi kiekon maalin eteen, mutta Atte Pentikäinen ei pystynyt ohittamaan maalivahtia.

Lopullinen sinetti lähti aikoinaan KooKootakin edustaneen Ville Kiiskisen lavasta ajassa 47.07. Melko kaukaa lähtenyt veto meni tarkkaakin tarkemmin ylänurkkaan, mutta Jaakko Suomalaisen olisi pitänyt ottaa kiinni maskitta tullut kiekko.

KooKoo sai parikin ylivoimaa, mutta melko haluttomalta peli jo vaikutti. Kuulutus hallissakin kertoi Sportin selvästä johdosta, joten ajatukset liikkuivat varmastikin jo kohti Vaasaa.

Lopussa molemmilla oli paikat numeroiden koristamiseen. KooKoo sai 3-1-hyökkäyksen, mutta Keltanen ei saanut kiekkoa sisään. Antti Hilden puolestaan oli jo läpi, mutta hukkasi kiekon. Viime hetkillä Hermes rakenteli vielä niin näyttävää kuviota neljän miehen voimin, että maalin olisi heille palkkioksi suonut. Eerikki Koivu latasi kuitenkin lopulta kiekon läheltä suoraan Suomalaisen syliin.

KooKoo matkaa tappion myötä siis torstaina Vaasaan. Joukkueen peli ehti jo näyttää viime kierroksilla hyvältä, mutta tämäniltaisesta parannettavaa jäi joka osa-alueelle rutkasti. Hermestä vastaan petti jopa koko kauden loistavasti toiminut maalivahtipeli.

- Näin huolimattomasti emme ole pelanneet varmaankaan sitten elokuun toisen viikon. Liikettä ei ollut, joten silloin on aivan sama millä pelisysteemillä mennään. Pelistä ei tule silloin mitään, ja kaaostahan tämä oli, Mansikka harmitteli joukkueen kenraaliesitystä.

- Kassanhoitajat tietysti toivovat kotipelejä, mutta loppujen lopuksi on sama missä pelataan. Pudotuspeleissäpitää voittaa kotona ja vieraissa. Positiivisin mielin tässä Vaasaan lähdetään. Vastakkain on niin tasaiset joukkueet ettei niillä käytännössä ole mitään eroa, päätti Mansikka.

Hermes sen sijaan saa lähteä hyvillä mielin isännöimään Hokkia. Hyökkäyksiinlähdöt olivat luovinta ja näyttävintä hyökkäyspeliä jota Kouvolassa on tällä kaudella nähty. Kiiskisen, Passin ja Uskin kenttä pysyi melko pimennossa, mutta kokkolalaisittain iloista oli uusien ratkaisijoiden löytyminen.

- Kokeilimme tässä pelissä vähän muokattuja ketjuja. Ja hyvinhän ne toimivat, myhäili Arvonen.

Päätuomari Marko Virolainen ei peliä missään nimessä ratkaissut, mutta oli kuitenkin harmittavan surkea.

Ketjut

KooKoo:



Soijärvi-Vänttinen-Louhivaara

Huuhka-Kattelus-Nutikka

Keltanen-Timoskainen-Mattila

Sinkkonen-Lipponen-Mäkelä



Pentikäinen-Mälkiä

Weckström-Raattama

Laine-Lindström

Onnela-Rissanen



Hermes:



Hilden-Pajula-Vuorisalo

Uski-Kiiskinen-Passi

Räikkönen-Koistinen-Kaukokari

Halme-Mannila-Santanen

(Kylmämaa)



Laine-Koivu

Aro-Nummi

Salmela-Virtanen

Kotajärvi

» Lähetä palautetta toimitukselle