Pelin alku oli tasaista kyttäilyä molemmin puolin ensimmäisten parin minuutin ajan, kunnes Hokin Joonas Alanne hoiti itsensä jäähyaition puolelle.
KooKoon ylivoima pyöri kuin tanssi, mutta maalia ei tilanteesta saatu aikaiseksi, vaikka Hokin alivoimanelikko olikin aivan hajalla ja peli kovin epävarman näköistä.
KooKoo hallitsi peliä mielin määrin lähes koko ensimmäisen erän ajan, mutta kouvolalaisten maailma musteni täysin maalivahti Mikko Rämön tiputettua kiinni saamansa kiekon hanskastaan. Aiemmin jäähyillyt Alanne lensi kärppänä paikalle ja löi kajaanilaiset reboundista yhden maalin johtoasemaan.
0-1-lukemissa lähdettiin myös toiseen erään, vaikka KooKoo yritti viimeisillä minuuteilla survoa kiekkoa jopa väkisin ohi Hokki-maalivahti Aaro Peltosen. Vahvasti pelannut Peltonen pysyi kuitenkin ohittamattomana.
– Jos ylivoimalla on vaikea heiluttaa häkkiä, niin sitten se täytyy tehdä tasaviisikoin. Yksikään joukkue tässä sarjassa ei anna meille yhtään tilaa, ja se meidän on opittava.
– Siellä on aina viisi äijää, takapaine ja sivupaine, ja ne vetää pakan tosi tiiviiksi, repii, raastaa ja taistelee koko ajan, totesi KooKoon päävalmentaja Ismo Lehkonen.
Tunteet nousivat pintaan
Toisessa erässä alkoi molemminpuolinen naamanpesu ja töniminen ja toisen erän kuudennen minuutin kohdalla Hokki otti ensimmäisen väkivaltaisuusrangaistuksensa. Ylivoimamaali jäi kuitenkin näkemättä.
Toisen erän puolivälissä alkoi rajuhko myllytys. KooKoon Mikko Liukkonen pääsi siniviivan tuntumasta läpiajoon, mutta kompastui ja liukui maalin perukoille vieden maalivahti Peltosen mukanaan. Seurauksena pelin kolmas väkivaltaisuusrangaistus.
Tunteet säilyivät yhä kuumina ja pelin luonne muuttui paljon fyysisemmäksi ja aggressiivisemmaksi. Nenää hierottiin puolin ja toisin.
Toinen erä oli melkoista sinkoilua päästä päähän ilman, että kumpikaan joukkue olisi saanut enää varsinaista otetta peliin.
Erässä nähtiin myös ikävämpiä tapahtumia. Hokin Veikko Karppinen ja KooKoon Sami Kautto loukkaantuivat.
– Karppisen Veikko putosi kesken pelin, Virtalan Teemu on Kajaanissa ja Karjalaisen Joni on aivotärähdyksen takia sivussa, eli periaatteessa tuosta on koko ykkösketju tippunut. En voi kuin sydämestäni olla ylpeä joukkueen suorituksesta, harmitteli Hokki-luotsi Petri Mattila.
Taklauksia jaettiin ja mailat kolisivat, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei loppuerässä enää näkynyt. Kolmanteen erään jatkettiin yhä Hokin yhden maalin johtoasemassa.
– Minun mielestäni ottelu oli hyvin tunnelmallinen. Tuo fyysinen peli, ja kaikki hässäkät olivat pirun hienoa touhua. Tähän hommaan kuuluu se, että mennään vähän ja hierotaan, tokaisi Hokin päävalmentaja Mattila.
KooKoon yritys ei saanut palkintoa
Kolmannessa erässä KooKoon peli-ilme uudistuikin melkoisesti. Kiekkoa alettiin lyödä koko ajan Hokin alueelle ja painostus muodostui niin kovaksi, ettei kajaanilaisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin purkaa kiekkoa pois omalta alueelta ja ottaa jäähyjä.
KooKoolle tarjottiin viiteen otteeseen mahdollisuutta maalintekoon ylivoimalla, mutta Hokin todella tiukka puolustus ja maalivahti Peltosen varmat otteet pitivät Hokkia pystyssä.
Loppuminuuteilla kouvolalaiset saivat mahdollisuuden pelata jopa kuudella neljää vastaan Hokin otettua rangaistuksia.
– Erotuomareilla tuntui olevan valtava vimma pistää tämä peli tasoihin. Mutta se saattoi olla meidän pelastuskin, koska viime peleissä Jukurit-peliä lukuunottamatta meidän alivoima on ollut erinomaista, Mattila iloitsi ja jatkoi:
– Jätkät pistivät aika kiitettävästi itseään likoon.
Kajaanilaiset pitivät kuitenkin maalinsa puhtaana blokaten laukauksia todella uhrautuvaisesti. Jokainen KooKoon laukaus kilpistyi puolustajaan tai viimeistään veräjänvartija Peltoseen.
Kovasta painostuksesta huolimatta maalia ei syntynyt ja näin Hokki otti tärkeät pisteet, katkaisten oman tappio- ja KooKoon voittoputken.
– Isot pisteet meille ja saatiin kahteen peliin tappioputki poikki. Kaikki tietää, mikä on KooKoon rekordi ollut viime aikoina niin varmasti tästä saadaan meidän linja-autoon ja puseroon suuri pala itseluottamusta, Mattila maiskutteli tyytyväisenä.
KooKoo-luotsi Lehkonen tyytyi antamaan vieraille krediittiä. Tiivis puolustus oli tällä kertaa liikaa.
– Meidän paikkakunnan ihmisten täytyy ymmärtää, että meidän jätkät joutuvat aikamoisia valleja tällä hetkellä murtamaan. Mutta se on hyvä noille pojille, jokainen näistä kovista maalin peleistä palvelee meitä kevättä varten. Piste, hän päätti.