Raskaalle viikolle oivallinen päätös

MESTIS / Raportti
Vierasjoukkueena Lempäälään lauantai-illan otteluun saapunut SaPKo päätti kolmen pelin viikkonsa vierasvoittoon, kun LeKi kaatui lukemin 1-4 (0-0, 1-1, 0-3).

LeKin ja SaPKon välisessä ottelussa ei avauserä tarjonnut osumia, vaan maalien pariin päästiin toisessa erässä kotijoukkueen Juuso Antosen toimesta. LeKin ottelun ainoaksi jäänyt osuma sai pian kuittauksen vierasjoukkueen toimesta, kun savonlinnalaisten Toni Lepaus toimitti tasoituksen ohi LeKin maalivahdin Mikko Pätsin.

Kolmannessa erässä SaPKo varmasti arvokkaat kolme pistettä kotimatkaansa varten, kun pässipaidat iskivät kolme osumaa lempääläisten verkoon. SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen olikin tyytyväinen viikon päätösottelun tulokseen.

– Tärkeän voiton myötä kotimatka lyhenee kummasti. Vaikea ja raskas viikko, josta tuloksena oli kaksi voittoa, totesi Tirkkonen Kiekko-Itä-Savon haastattelussa.

Voiton myötä SaPKo pomppasi sarjataulukossa kolme pykälää ylemmäksi, kun edellä olleet TUTO ja Kiekko-Vantaa eivät pelanneet ja JYP-Akatemia hävisi oman kotiottelunsa Hokille.

LeKillä puolestaan on edessä kovaa taistelua pudotuspelipaikoista, sillä viime aikojen hieman heikommat otteet ovat pienentäneet eroa takana tuleviin joukkueisiin, joista esimerkiksi Hokki on tällä hetkellä oivallisessa vireessä.


Tirkkosen suojatit kohensivat asemiaan huomattavasti sarjataulukossa.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

LeKin painostus ei näkynyt tulostaululla

Ennen LeKi-ottelua SaPKo sai Jukureilta apua maalivahtiosastolle, kun maalivahti Teemu Seppänen torjui maalinsuulla. SaPKo halusi säästellä ykkösmaalivahtiaan Juuso Oinosta, joka kärsii parhaillaan pienestä nivusvaivasta.

SaPKon maalille saapunut Seppänen ei virkaveli Pätsin tapaan joutunut antautumaan Lempäälän lauantai-illassa avauserän aikana, vaan erätauolle siirryttiin tasatilanteesta SaPKon oltua nimellisesti hallitsevampana osapuolena.

Toisessa erässä kuparisen rikkoi LeKin Antonen, joka viimeisteli kauden viidennen maalinsa Atte Suden ja joukkueen kultakypärän Lassi Mattilan syötöistä.

SaPKo kuitenkin tasoitti pelin nopeasti, kun vain 23 sekuntia kotijoukkueen johtomaalin jälkeen Toni Lepaus iski uran ensimmäisen Mestis-maalinsa sentterinä pelanneen Ilkka Heikkilän ja puolustaja Markus Tuomaalan syötöistä.

Tasatilanteesta jatkettiin myös erätauon jälkeen aina pelin neljänneksi viimeiselle minuutille, jolloin SaPKon Laakkonen iski voittomaaliksi jääneen osuman Ville Eskelisen ja Toni Hyvärisen syötöistä.

Hetkeä myöhemmin SaPKon kakkosketjun keskushyökkääjä Joonas Toivanen iski lempääläisryhmän selkärangan katkaiseen osuman.

LeKi pyrki saamaan vielä kiriään käyntiin, mutta yritykset tyssäsivät hienosti maalilla torjuneeseen Jukuri-laina Seppäseen. Loppulukemat tyhjään maaliin iski savonlinnalaisryhmän kapteeni Kalle Konsti. Pässipaitojen päävalmentaja Tirkkonen olikin tyytyväinen maalilla torjuneeseen Seppäseen.

– Halusimme antaa Niko Kauliolle henkistä lepoa. Seppänen rauhoitti peliämme hyvin.

LeKi sai aikaan hallintaa ottelun kolmannessa erässä, mutta maalinteon tehokkuus kohdistui kotijoukkueen sijasta SaPKoon, joka pystyi iskemään kolmannen erän aikana kolme osumaa LeKin maalivahdin Pätsin taakse. Tirkkosen mukaan savonlinnalaisryhmä onnistui hyvin kentän molemmissa päädyissä.

– Kahdessa ensimmäisessä erässä olimme aktiivisia. LeKi painosti päätöserässä, mutta me teimme maalit. LeKin hallintaan saattoi vaikuttaa se, ettei se pelannut perjantaina. Onnistuimme hyvin puolustuspelissä, totesi Tirkkonen illan ottelusta.

Tappion kokeneen LeKin seuraava ottelu on vuorossa ensi perjantaina, kun lempääläisryhmän bussi suuntaa kohti Vaasaa, jossa vastaan asettuu Sport. SaPKon seuraava koitos on luvassa ensi keskiviikkona, kun Joensuun Jokipojat saapuu vieraaksi Savonlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle