Peliitoille erittäin tärkeä kotivoitto

MESTIS / Raportti
Heinolan Peliitat kellisti kotihallissaan viime aikoina hyviä otteita esittäneen Hokin lukemin 4-2 (1-1, 1-0, 2-1). Peliitoille kolme pistettä olivat elintärkeät kamppailussa viimeisestä pudotuspelipaikasta ja karsintojen välttämisestä.

Kotijoukkueen edellisten otteluiden alavireisyys oli ilmeisesti tarttunut myös kannattajiin, sillä paikan päälle oli vaivautunut vain 364 katsojaa.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja Peliitta-maalivahti Antti Rautiola sai kaivaa kiekon maalistaan jo 12 pelisekunnin jälkeen.

Peliitta-puolustukselta unohtui maalin eteen vapaaksi Ville Rajala, joka sutaisi Teemu Virtalan hyvästä syötöstä vierasjoukkueen 0-1-johtoon. Alle minuutin päästä punalamppu paloi jo toisessa päädyssä. Ajassa 1.03 Janne Ritamäki nousi röyhkeästi kulmalta maalille syöttäen täysin vapaaksi unohtuneelle Joni Häppölälle, joka parin sekunnin tähtäilyn jälkeen nosti kiekon yläriman kautta tyhjään Hokki-maaliin.

Maalien jälkeen peli hieman rauhoittui ja siirtyi Peliitta-päätyyn. Hokki painosti kovasti, mutta Rautiola esitti Peliitta-maalilla tukun huipputorjuntoja. Virkaveli Aaro Peltonen pääsi huomattavasti helpommalla joutuen pysäyttämään vain muutaman heppoisen siniviivalta lähteneen rannelaukauksen.

Onnekas rangaistuslaukaus kääntää pelin

Toisen erän alku jatkui kajaanilaisten hallinnassa, mutta laihoin tuloksin. Rautiola esitti edelleen parastaan maalillaan ja piti Peliitat mukana pelissä. Hieman ennen erän puoltaväliä Hokki-puolustaja yritti alimpana miehenä pyörivään rännikiekkoon onetimer-lämäriä, josta lopputuloksena Janne Ritamäen läpiajo.

Hokin Arttu Niskakankaalla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kaataa Ritamäki, josta tuomiona rangaistuslaukaus. Jukurit-pelissä onnistuneen Ritamäen rangaistuslaukaus oli tällä kertaa onnekas.


Ilman Antti Rautiolan huipputorjuntoja Hokki olisi karannut kotijoukkueelta kahden ensimmäisen erän aikana.

Mies lähti harhauttamaan Hokki-vahti Peltosta, mutta kiekko karkasi lavasta. Sivuttaisliikkeeseen joutunut Peltonen ei kuitenkaan kyennyt pysäyttämään limppua, vaan se valui onnekkaasti jalkojen välistä maaliin saakka.

Tämä hieman erikoinen osuma herätti kotijoukkueen peliin mukaan ja pelin hallinta tasoittui. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja toiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Jännitystä ilmassa viime hetkille asti

Kolmannen erän Peliitat aloitti hyvillä ja terävillä otteilla. Ajassa 42.12 syntyi ottelun voittomaali. Antti Kauppila avasi loistavasti Sami Holapalle laitaan, joka ampui viuhuvan rannelaukauksen aivan vasempaan ylänurkkaan. Tähän tasavajaalla syntyneeseen osumaan syöttöpisteen tililleen kirjautti Kauppilan lisäksi Ville-Veikko Väkeväinen.

Ajassa 53.09 moni Peliitta-fani koki epämieluisan Déjà vu –ilmiön. Kajaanilaisten Rajala laukoi siniviivan jälkeen helpohkon rannelaukauksen, joka lipsahti muuten hienon ottelun pelanneen Rautiolan hanskan kautta maaliin. Rajalan illan toiseen maaliin syöttäjiksi merkittiin Virtala ja Jussi Makkonen.

Kavennusmaalin jälkeen ote siirtyi selkeästi vierailijoille ja kotijoukkueen pelirohkeus, varmastikin edellisten otteluiden epäonnistumisten vuoksi, katosi täysin. Peliitat jaksoi kuitenkin sitkeästi taistella ja vaarallisimmat tekopaikat teki tyhjiksi maalivahti Rautiola.

Ottelu säilyi todella jännittävänä loppuun saakka. Ajassa 58.54 suorastaan luokattoman pelin viheltänyt päätuomarikaksikko Tuomas PöyhönenMarko Vepsäläinen passitti Peliittojen Samu Vilkmanin estämisestä kahden minuutin jäähylle.

Tilanteessa Hokin maalivahti Peltonen kalasteli tarkoituksella jäähyä kaatumalla ohiluistelleeseen Vilkmaniin. Peltosen bluffi meni läpi ja Hokki pääsi kuudella neljää vastaan hakemaan tasoitusta.

Vierasjoukkue ei kahden miehen ylivoimasta huolimatta ollut kovin lähellä tasoitusmaalia ja lopullisen niitin kajaanilaisten arkkuun iski Väkeväinen vippaamalla ajassa 59.45 kiekon omasta päästä tyhjään Hokki-maaliin. Syöttöpisteillä pistetiliään kartuttivat Ritamäki ja Holappa. Tällä tavoin Heinolaan jäi kultaakin arvokkaampi täysi pistepotti.

Hokki jatkaa etelänmatkailuaan heti huomenna lauantaina Vantaalla. Peliitat sen sijaan pelaa seuraavan kerran 23.1. maanantaina, jolloin kotihallissa vastaan asettuu kovassa vireessä oleva Vaasan Sport.

» Lähetä palautetta toimitukselle