Lauantain teemana Heinolassa oli tappioputken katkaisu. LeKillä alla oli viisi tappiolista ottelua, kun taas Peliitoilla sama luku oli kolme. Viimeisin heinolalaisten tappio oli tullut keskiviikkona Kouvolassa KooKoon vieraana, jossa jo tutuksi tulleella tavalla vastustaja oli parempi maalin erolla.
Lauantaina Peliitat sai hyvän alun ottelulle, kun jo kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen Jani Keinänen vei kotijoukkueen johtoon. Toisessa erässä LeKi tuli tasoihin ja meni johtoon, mutta Kiekko-Laserista Peliittoihin joulukuun alussa siirtynyt Sami Holappa toi isäntäjoukkueen tasoihin.
Kolmannessa erässä ei Heinolassa maaleja nähty, vaan ratkaisu nähtiin jatkoajalla, jossa myöskin Kiekko-Laserista seuran konkurssin takia etelään, Lempäälään, siirtynyt Atte Susi ratkaisi illan toisella maalillaan kahden pisteen kohtalon LeKin hyväksi.
Kultakypärä siivitti kotijoukkueen johtoon
LeKin maalilla torjunut Mikko Pätsi sai todeta ensimmäisen takaiskun olevan totta ajassa 2.34, kun Tony Vigrenin siniviivalta lähteneen rannelaukauksen rebound-kiekkoon ensimmäisenä yltänyt Peliittojen kultakypärä Keinänen siirsi kiekon verkon perukoille. Toisen syöttöpisteen osumaan nappasi Keinäsen ketjutoveri Janne Rintamäki.
Kotijoukkue vei selvästi ottelun avauserää ja vierasjoukkueen maalilla Pätsi saikin venyä kiekon eteen peräti 19 kertaa.
Toisen erän alkuun LeKi tuli pirteästi ja suoran hyökkäyksen päätteeksi LeKiin vastaikää siirtynyt Moses Mustonen ampui terävällä rannelaukauksellaan kiekon ohi Peliittojen maalilla torjuneen Antti Rautiolan. Syöttöpisteen osumaan nappasi nuorten MM-kisoissa vuoden vaihteessa mukana ollut Mikael Kuronen.
Seuraavaa osumaa ei kauaa Heinolassa odotettu, sillä LeKi siirtyi jo seuraavalla minuutilla johtoon ykkösketjun toiseen laitaan nousseen Suden osumalla. Hienon esityön maaliin teki lempääläisten kultakypärä Lassi Mattila, joka petasi Sudelle huippupaikan Peliittojen maalivahdin Rautiolan maalin kulmalle.
Tasatilanteesta jatkoille
Toinen erä tarjosi vielä kolmannen maalin, josta vastasi kotijoukkue Peliitat. 2-2-tasoituksen pääsi iskemään kovalla lyöntilaukauksella kotijoukkueen kakkossentteri Holappa. Syöttöpisteet Holapan ylivoimamaaliin nappasivat Roland Hofer ja Henri Manninen.
Kolmannessa erässä edettiin tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden maalivahtien pitäessä huolen takaosumien vähyydestä. Vierasjoukkue LeKille avautui huippupaikka voitto-osuman tekoon ottelun viimeisillä minuuteilla, kun Peliittojen Martin Ekström komennettiin suihkuun ryntäyksestä. Viiden minuutin ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan yrityksen katkaisi Jesse Virtasen ottama kaksiminuuttinen kampituksesta.
Heinolan lauantai-illassa jatkoaika toi ratkaisun otteluun, kun LeKin puolustajan Eero Hyvärisen huikean soolonousun päätti ykkösketjun laitahyökkääjä Susi, joka siivosi Peliittojen maalivahdin Rautiolan torjuman irtokiekon sisään. Näin kaksi pistettä matkasi tällä hetkellä viimeisistä pudotuspelipaikoista kamppailevalle lempääläisjoukkueelle.
Peliittojen runkosarjan toiseksi viimeinen ottelu on luvassa ensi viikon perjantaina, kun Kiekko-Vantaa saapuu vierailulle Heinolaan. LeKin seuraava ottelu on luvassa myöskin ensi viikon perjantaina, jolloin joukkue matkustaa Kajaaniin Hokin vieraaksi.