HeKin ja Titaanien välinen kohtaaminen muodostui varsinaiseksi maalintekokilpailuksi. Valmentajat ja tulosvedonpelaajat saivat purra kynsiään koko ottelun ajan, mutta ainakin televisiosta ottelua seuranneille oli tarjolla viihdettä kerrakseen. Titaanit rynnisti kolmannessa erässä kahden maalin takaa rinnalle ja ohi. Päätöserä päättyi kotkalaisvieraiden hyväksi murskaavasti 1-6.
Maalivahdeille ottelu oli varsinainen painajainen. Kotijoukkueen maalilla aloittanut Mikko Kapanen pelasi kaksi mainiota erää, mutta joutui viimeisessä erässä antautumaan neljästi ja hänet vaihdettiin Jan-Erik Kaislaan. Titaanien veräjän suuta vartioinut Kai Tillanen puolestaan päästi avauserässä melkoisen hörpyn ja oli muutoinkin vaikeuksissa, mutta onnistui löytämään torjuntavireensä juuri ratkaisevalla hetkellä.
Ottelun avauserä oli heinolalaisten osalta perinteisen varovaista. Hyökkäämään HeKi ei uskaltautunut ennen kuin tilanne oli jo vieraille 0-1 erän puolivälissä. Tasoitusmaali 1-1 oli onnekas. Janne Ritamäen lähettämä kiekko pomppi jollain ilveellä ohi maalivahti Tillasen. Tasoitusta ennen Titaaneilla oli mainio paikka siirtyä kahden maalin karkumatkalle, mutta HeKi-vahti Kapanen esitti kuuluisan gepardiloikkansa ja heittäytyi pää edellä kiekon tielle.
Tillanen tuli yllätetyksi pian uudelleen, kun Ville-Veikko Väkeväisen keskikentältä lähtenyt laukaus livahti miehen haarukoiden välistä sisään. Titaanit tulivat vielä erän lopussa tasoihin Ossi Häkkisen laukoessa Kapasen eteensä torjuman kiekon maaliin. HeKi oli vielä mennä johtoon Joni Isomäen päästessä nokikkain Tillasen kanssa, mutta kotkalaisvahti venyi aivan uskomattomaan hanskatorjuntaan yläkulmasta.
Avauserässä nähtiin myös melkoinen tälli kun Titaanien Amerikan vahvistus Jason Platt tööttäsi Topi Aholan päin laitaa keskialueella. Aholalta mehut pihalle ja mies vaihtopenkin päähän puhaltelemaan.
HeKillä ratkaisun avaimet käsissään
Ottelun toisessa erässä oli kummallakin omat painostushetkensä. Loppupuoliskolla peli kääntyi kuitenkin täysin heinolalaisille.
Titaanit saivat ensimmäisen jäähynsä vaihtovirheen seurauksena. Tim Velemirovich lähti kuskaamaan kiekkoa ylivoimatilanteessa omasta päästä ja purjehti koko kentän läpi. Kaiken huipennukseksi Velemirovich veti kiekon aivan vasempaan yläkulmaan. Toista erää oli pelattuna vajaat neljä minuuttia.
Erän loppu oli HeKin yksipuolista näytöstä. Titaanien puolustus hajosi totaalisesti ja heinolalaiset pääsivät vyöryttämään hyökkäyksiään kerta toisensa jälkeen. Antti Hölli kilautti kerran tolppaa Tillasen takana, mutta maalisarakkeeseen tuli lisäystä vasta ajassa 36.22. Adam Meyer täräytti kiekon siniviivan tuntumasta maaliin. HeKin viides maali suorastaan leijui ilmassa tämän jälkeen. Niin vain Tillasen onnistui silti torjua kotijoukkueen maalintekoyritykset kerta toisensa jälkeen.
Titaanit laittoi ranttaliksi
Simo Romo teki vieraille tärkeän kavennusmaalin heti kolmannen erän alkajaisiksi. Tuskin oli yleisö takaisin taukokahveiltaan ehtinyt kun kotkalaisten vaihtoaitio tuuletteli 4-3 kavennusta. Peliä oli ehditty pelata vasta kahdeksan sekuntia.
Esa Kivistön tekemä maali erän neljännellä minuutilla kuohutti vierasjoukkuetta. Kotkalaispeluri oli jäänyt loukkaantuneena jäähän makaamaan HeKin kenttäpäätyyn, mutta erotuomari ei viheltänyt peliä poikki. Syntyneestä vastahyökkäyksestä Kivistö iski heinolalaisten viidennen ja ratkaisevan tuntuisen osuman.
Kaksi minuuttia myöhemmin Titaanit saivat hyvityksen. HeKille vihellettiin peräkkäin kaksi jäähyä. Rangaistukset olivatkin heinolalaisten ensimmäiset ja ainoat koko ottelun aikana. Pelaajat protestoivat ankarasti kumpaakin vihellettyä jäähyä. Ville-Veikko Väkeväisen tuomioksi luettiin huitominen ja Mikko Niinikoskea rangaistiin hetkeä myöhemmin kiekon sulkemisesta.
Väkeväisen rangaistus ehti päättyä samalla sekunnilla kun vieraat tekivät 5-4 kavennuksen. Lasse Lintulan maali tuli ajassa 48.15. Tämä oli alkua HeKi mustalle kolmiminuuttiselle. Pian Roope Mustonen tasoitti pelin 5-5. Tekninen aikalisä tähän väliin tuli kotijoukkueelle tarpeeseen.
Tauon jälkeen Lintula viimeisteli illan toisen henkilökohtaisensa ja Titaanien kuudennen osuman. Lintulan varsin heppoinen ranneveto upposi maalin kulman tienoolta luvattoman helposti ohi Kapasen. Eloranta yritti herätellä vielä joukkuettaan vaihtamalla Kapasen tilalle maaliin Jan-Erik Kaislan, mutta sekään ei enää auttanut.
Tuomas Tikkasen veto ohitti kylmän maalivahdin ajassa 53.25. Tilanne 5-7 ja peli oli sitä myöten selvä. HeKi yritti kavennusta epätoivoisesti. Peli sekosi täysin ja hyökkäykset puuroutuivat hyökkäyssiniselle. Titaanit malttoivat puolustaa järkevästi, mutta myös iskeä vastaan. Tomi Lindfors sai kunnian somistaa lukemia kuljettamalla kiekon tyhjänä ammottaneeseen heinolalaismaaliin. Loppulukemat vieraskatsojien riemuksi 5-8.
Kaksi edelliskautta Heinolassa valmentanut Jari Blomberg on tuonut Titaanien peliin suoraviivaisuutta ja taistelutahtoa. Titaanit oli selvästikin peli-ilmeeltään taistelevin ja yritteliäin vierasjoukkue mitä Heinolassa on aikoihin nähty. Peliesitys ei sinänsä ollut millään tavoin häikäisevä, mutta pisteet irtosivat kovan yrittämisen ja taistelun kautta.
HeKin ongelmana on edelleen pelin hajoaminen totaalisesti yhdessä erässä. Tällä kertaa paketti hajosi täysin kolmannessa. Koko ottelun ajan heinolalaiset olivat vaikeuksissa omalla kenttäpuoliskollaan, mutta kolmannessa erässä paketti repsahti täysin. Päätöserän sekoilu oli kerrassaan järkyttävää Mestis-tasolla.
Sama vanha laulu
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa jäi kotijoukkueen valmentaja Kari Elorannan tehtäväksi toistella samaa vanhaa virttä.
- Kokonaisuutena peli oli kuin aiemminkin, eli yhtä vuoristorataa. Vain toisen erän viimeinen kymmenen minuuttia oli hyvää. Tuli paniikkiratkaisuita ja ei otettu vastuuta. Jälkikäteen ajateltuna vastustajan nopea 4-3 kavennus kolmannen erän alkuun oli ratkaiseva käänne, Eloranta mietti.
- Titaanit karvasivat kolmannessa erässä rohkeasti ja ei oltu edes jalalla parempia lopussa, vaikka meillä oli kaikki neljä kenttää käytössä. Uskomatonta miten meidän peli hajosi noin pahasti kolmannessa erässä, Eloranta hämmästeli.
- Omassa päässä oltiin vaikeuksissa ja se oli osittain meidän asennevikaakin ehkä. Me ei liikuttu ja syötöt, sekä liike oli huonoa. Ensimmäisen syötön antaminen oli vaikeaa etenkin kun vastustaja karvasi aggressiivisesti. Olen erittäin pettynyt joukkueen ja omaan panokseeni, totesi silmin nähden pettynyt Kari Eloranta.
Kotkalaisten ruorimies Jari Blomberg piti voittoa erittäin merkityksellisenä joukkueelleen.
- Tiedettiin HeKin tulevan kovaa päälle heti alussa. Toisessa erässä lopetettiin pelaaminen. Kolmannessa erässä oli tarkoitus mennä eteenpäin ja kohti maalia ja se tuottikin sitten tulosta. Tämä voitto teki hyvää meille, Blomberg myhäili.
Molemmat joukkueet ovat tulessa jo huomenna. HeKi pelaa helpotuksekseen vieraissa LeKiä vastaan. Titaanit saavat kotonaan vastaan sarjan hännimmäisenä roikkuvan SaPKon.