Kotijoukkue SaPKon peli oli jälleen näennäisesti hyvässä kunnossa, mutta tehottomuus maalipaikoissa ja kiekon liiallinen siirtely ylivoimalla maksoivat joukkueelle jälleen pisteitä.
Avauserään isännät tulivat hyvällä ryhdillä ja erä mentiinkin pitkälti SaPKon merkeissä. Pässilauma meni myös johtoon Talvisalojen kellojen näyttäessä aikaa 07.13, kun SaPKon ykkösketju Teemu Tallberg-Joonas Toivanen-David Stach pelasi hienosti yhteen ja komean kuvion jälkeen kultakypärä Tallberg nosti rystyltä ottelun avausmaalin.
Savonlinnalaisten maalilla Mestis-debyyttiään pelannut Antti Leskinen selvisi avauserästä virkaveljeään Mikko Pätsiä selkeästi vähemmällä työllä. Leskiselle merkattiin kuusi torjuntaa kun taas Pätsi venytti itsensä kiekon tielle 13 kertaa.
Sutjakasti sujuneesta avauserästä poiketen toista erää sävyttivät jäähyt. LeKille tämä näytti sopivan, sillä toiseen erään Kisa tuli selkeästi ensimmäistä terävämmin ja teki SaPKolle selväksi, ettei pässipaidoilla ollut sen maalille mitään asiaa.
Erän alussa kolmen minuutin sisällä tulleet LeKin Atte Mäkisen ja SaPKon Ville Hyvärisen huitomiskakkoset sivusivat toisiaan siinä mielessä, että molemmat häiritsivät läpiajossa ollutta vastustajaa, eikä rangaistuslaukaus kummastakaan tilanteesta olisi ollut huutava vääryys.
Molemmat joukkueet pääsivät toisessa erässä koettamaan ylivoimansa toimivuutta yhteensä kolme kertaa, mutta tehottomat ylivoimat jättivät molemmin puolin paljon toivomisen varaa.
LeKi löytää uuden vaihteen
LeKi sai kolmanteen erään loistavan alun, kun Atte Mäkisen löysähkö viivakuti ylivoimalla livahti miehekkään debyytin pelanneen Leskisen puikoista maaliin. Kolmatta erää oli pelattu vasta reilut kolme minuuttia.
Kolmas erä sujui muutenkin lempääläisten merkeissä SaPKon kuluttaessa jäähypenkkiä kolmen kaksiminuuttisen verran. Erä olikin kokonaisuudessaan melko lämmintunnelmainen ja tuomareilta jäi välillä selkeitä rikkeitä molemmin puolin noteeraamatta, kun taas välillä istunnolle lähdettiin pienestäkin hipaisusta.
Jatkoajalle venyneessä ottelussa SaPKon etsikkoaika oli heti jatkoajan alussa, sillä se pääsi aloittamaan sen Jesse Jyrkkiön kolmannen erän lopussa ottaman jäähyn myötä "erikois-erikoistilanteella", neljällä viittä vastaan.
Tämän päälle LeKin Riku Dufva otti vielä jatkoajan alkuun kakkosen poikittaisesta mailasta, ja soitti vielä suutaan pelirangaistuksen arvoisesti ja SaPKo pääsi hakemaan voittomaalia kahden miehen ylivoimalla.
LeKi kuitenkin taisteli upeasti alivoimalla. Kun SaPKon ylivoima jäi liian passiiviseksi siirtelyksi ilman laukauksia, venyi ottelu lopulta voittomaalikilpailuun asti.
Rankkarikisan tulos oli SaPKolle liiankin tuttu, sillä vain pari päivää aiemmin keskiviikkona se koki täysin saman kohtalon kotihallissaan.
LeKin Roope Nikkilä koulutti SaPKo-vahti Leskistä oikein olan takaa veivaamalla debytantin niin pihalle, että sai siirtää kiekon tyhjään maaliin. Kun Kisan veräjänvartija Pätsi puolestaan pysäytti niin SaPKon Stachin kuin Tallberginkin, ja myös Jaakko Pellinen onnistui LeKiltä, lähtivät lempääläiset matkaamaan takaisin Lempäälään ja huomiseen TUTO-peliin kaksi pistettä rikkaampina.
– Hyvä, nousujohteinen peli. Meillä oli otteluun pari teemaa ja yksi niistä oli raikas jalka. Silti tultiin ensimmäiseen erään aivan sukkasillaan, mutta toisessa erässä saatiin pidettyä SaPKo hyvin poissa maalipaikoilta. Kolmannessa erässä joukkue olikin sitten hyvässä iskussa, kommentoi LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.
– Yritettiin saada miestä lähemmäs maskiin SaPKon maalille, koska huomattiin Leskisen tulevan maaliltaan reilusti vastaan ja yritettiin estää tätä lähellä olevalla maskimiehellä. Jatkoajalta täytyy antaa iso kiitos alivoiman hoitaneelle kolmikolle ja maalivahti Pätsille.
– Ei suostuta häviämään varsinaisella peliajalla. Lisää suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä tarvitaan siihen, että alettaisiin saamaan kolmea pistettä. Maalilla Leskinen pelasi hienon pelin vaikka vastustaja (Nikkilä) vähän höpöttikin rankkarissa, tuumasi puolestaan SaPKo-luotsi Saku Martikainen.