SaPKo aloitti ottelun kovalla vauhdilla. Ensi sekunneista asti
silmiinpistävää oli myös titaanivahti Janne Kari-Koskisen epävarmuus.
Mies sylki järjestään laukaukset eteensä.
Kotijoukkue onnistui tämän hyödyntämään jo puolentoista minuutin jälkeen
Titaanien Jami Miettisen istuessa jäähyllä. Antti Toivasen vedosta
seuranneen reboundin siirsi maaliin Jarno Tiilikainen.
Viisi minuuttia myöhemmin sama kuvio toistui. Anssi Kostiainen ampui
siniviivalta hyvän laukauksen, ja Kari-Koskisen torjuttua kiekon eteensä
Otto Blomqvist pisti kiekon katiskaan. Peli oli 2-0 ja täydellinen
savolaisalku tosiasia.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen erä oli SaPKon näytöstä, vaikka torjuntojen
valossa pelin olisi voinut luulla olleen tasaisemmankin.
Titaanitkin jo vauhtiin mukaan
Myös vierasjoukkue alkoi päästä pelistä jyvälle toisessa erässä. Tästä
huolimatta titaanipelaajien ihmeellisten virheiden seurauksena
pässipaitojen Sami Suomalainen pääsi kuin varkain karkuun. Mies
viimeisteli läpiajonsa komealla rannelaukauksella aivan yläpeltiin, ja
Talvisalossa yleisö viihtyi.
Hetken kuluttua myös Titaanit onnistui. Kahden miehen ylivoima tuotti kuin
tuottikin tulosta, kun ottelussa jäähypenkkiäkin kuluttanut viime kauden sapkolainen Jami Miettinen nosti maalinedushässäkässä rystyltä kiekon
maaliin.
Titaanit sai maalinsa jälkeen entistä enemmän otetta pelistä, mutta Harri
Kohvakka SaPKo-maalilla piti huolen lukemien säilymisestä koskemattomana.
Maininnan arvoista toisessa erässä olivat myös Titaaneiden Janne
Kari-Koskisen parantuneet otteet veräjän suulla.
Kolmas erä SaPKon näytöstä - alivoimallakin
Kolmas erä muotoutui SaPKon osalta taisteluksi alivoimalla, mutta koko
kauden ajan erikoistilannepelaamisessakin Suomi-sarjan eliittiin lukeutuva
joukkue piti homman hallussa alusta loppuun.
Erän puolivälissä Titaaneiden Ville Turunen toi joukkueensa enää maalin
päähän. Tilanne avautui, kun SaPKo oli lähdössä kolmella miehellä nopeaan
vastahyökkäykseen, mutta omalta alueelta lähteneeseen nopeaan avaukseen
pääsi kotkalaismaila väliin. Peli käännettiin välittömästi takaisin kohti
kotijoukkueen maalia, jonka edustalla titaanipelurit Joni Hakonen ja
Raine Räisänen pelasivat paikan Turuselle, joka puolestaan pääsi
viimeistelemään kavennuksen.
Valtaosan erän loppuosasta SaPKo pelasi alivoimalla, mutta tarkka ja
hallittu suoritus piti huolen siitä, ettei vieraille juurikaan annettu
mahdollisuuksia maalintekoon.
Viimeisen niitin kotkalaisarkkuun iski kapteeni Jarno Tiilikainen vain
kaksi sekuntia ennen ottelun päätöstä. Keskialueelta kiekko tyhjään
maaliin.
Oksanen elätteli vielä haaveita
Tappio tiesi Titaaneille sitä, että sen on lähestulkoon voitettava kaikki
loput pelinsä mikäli Mestis-paikasta halutaan vielä haaveilla. Valmentaja
Oksanen ei suostunut heittämään kirvestä kaivoon.
- Toivoa on, kun kerran on pelejäkin jäljellä. Pisteitä on vielä jaossa,
vaikka tilanne näyttääkin mahdottomalle. Kaikkemme teemme ja katsotaan mitä tulee. Ei luovuteta.
Ensimmäinen huono erä pilasi Oksasen mukaan koko pelin.
- Ei oltu valmiita. SaPKo hyödynsi sitten paikkansa. Puhetta oli, että
SaPKo tulee alussa kovaa, mutta eipä auttanut. Erätauolla piti räjähtää
kopissa, jotta saatiin ryhtiliike aikaan. Maalintekohan meillä on ongelma
tässä sarjassa kuitenkin pääasiassa.
Kolmannen erän tuhlatut ylivoimaminuutit jäivät myös kaivelemaan.
- Meille tarjottiin siinä mahdollisuutta, mutta ei kun ei. Kakkosylivoima vielä toimi, mutta ykkönen ei saanut edes peliä alueelle.
Kotijoukkueen päävalmentaja Jori Kokkonen piti hyvää alkua tärkeimpänä
syynä voittoon.
- Tärkeää oli saada se avausmaali, varsinkin täällä kotona. Yleensä
tuskaista on tullut, jos ei olla johtoon päästy. Alivoimapeli oli toinen
tosi tärkee juttu. Se on toiminutkin koko kauden.
Korkea jäähymäärä oli ainut Kokkosen kritisoima asia SaPKon ehkä
parhaimmassa kotiesityksessä tällä kaudella.
- Se on se tämän kauden perisynti eli jäähyt. Hyvinhän ne kestettiin,
mutta parempi kun niitäkään ei tulisi.
Karsintasarjan jatkuessa lauantaina SaPKo matkustaa Heinolaan HeKin
vieraaksi ja Titaaneiden bussi suuntaa kulkunsa Kokkolaan Hermeksen
vieraaksi.