John Henrion onnistui debyytissään - JYP-Akatemia taipui Sportille

MESTIS / Raportti
Sami Rajaniemen huikeat otteet eivät riittäneet.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Sportin ja JYP-Akatemian kohtaamisesta kehittyi lopulta todellinen maalivahtien kaksintaistelu. Sport veti kuitenkin pidemmän korren uuden pelaajansa johdolla luvuin 3−1 (1−1,1−0,1−0).

Ottelun kirkkaimmat tähdet olivat varsin selkeät. Uunituore Sport-vahvistus John Henrion vakuutti 2000-päisen kotiyleisön jo alkuminuuteilla ja iski ottelussa sekä maalin että syötön. Joonas Kuusela pelasi todella varmasti nappaamalla kiekon kiinni 24 kertaa, johon sisältyi muutama ilmiömäinen venytys. Myös jyväskyläläisten veskari Sami Rajaniemi pelasi loistavasti torjuen huikeat 43 kertaa.

− Rajaniemi on loistava maalivahti, ja koko vastustajan joukkue pelasi rohkeasti ja erittäin hyvän pelin, kehaisi Sport-käskyttäjä Pasi Räsänen.

− Ihan sama, kuinka monta kertaa veskari torjui, häviö tuli silti, murisi puolestaan Akatemian valmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Henrion voitti yleisön ja joukkueensa puolelleen

Ensimmäisen erän alussa Eetu Heikkinen vippasi kiekon maalin eteen Henrionille, joka sai aivan vapaasti taituroida kiekon maaliin ja lukemiksi 1−0.

− Hän on ammattimies. Vasta kahdet harjoitukset takana ja osoitti jo nyt vaarallisuutensa, Räsänen analysoi jenkkihyökkääjän suoritusta.

Erän puolivälissä Akatemia sai ylivoiman, joka tuotti tulosta. Samu Markkulan loistavasta poikittaissyötöstä Riku Pitkänen löi kiekon vastakkaiseen yläkulmaan ja toi vieraat tasoihin.

Kuusela vastaan Rajaniemi

Lähes koko toinen erä koostui maalivahtien varmoista torjunnoista ja joukkueiden hyvästä puolustuspelistä. Vieraiden Joose Antonen pääsi pomppukiekosta läpiajoon kuin varkain, mutta Kuusela venyi erinomaiseen torjuntaan.

− Aloitettiin hyvin peli. Ensimmäisessä erässä tuli vähän tilanteita, mutta toisessa erässä pääsin jo paremmin töihin, Sport-veskari Kuusela kommentoi.

Toisen erän loppuminuuteilla Sport meni johtoon uudestaan. Henrion laukoi kiekon maalia kohti ja Lassi Kokkala sivalsi kimmokkeen Rajaniemen ohi.

− Ensimmäinen erä oli aika huonolaatuista. Toisessa erässä taas tuhlattiin liikaa energiaa hyökkäykseen, Ahvenjärvi sadatteli.

Päätöserä jatkui Kuuselan ja Rajaniemen kaksintaistelulla. Loppuminuuteilla Sport löi viimeisen naulan Akatemian arkkuun, kun Markus Piispanen onnistui Robert Nyholmin avustuksella ohittamaan Rajaniemen vielä kertaalleen. Akatemia ei ottanut maalivahtia pois, mutta taisteli vielä vimmatusti loppuun asti.

− Oli kyllä todella hyvä matsi! En aivan odottanut näin hyvää avauspeliä, mutta onneksi tuli onnistuttua, ja sekä yleisö että joukkue olivat tyytyväisiä, kommentoi Henrion ensimmäistä otteluaan.

Sport pelaa seuraavan ottelunsa TUTOa vastaan perjantaina Vaasassa. JYP-Akatemia puolestaan kohtaa KooKoon lauantaina Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle