Lähtökohdat lauantain otteluun olivat poikkeukselliset, sillä flunssa verotti pahasti molempien joukkueiden rivejä. Joensuulaisvieraat joutuivat otteluun vain viiden puolustajan ja yhdentoista hyökkääjän voimin, sillä poissa kokoonpanosta olivat Toni Mustonen, Janne Häikiö, Luke Sellars ja Harri Huohvanainen.
Isäntien kuumeilussa laatu korvasi määrän, sillä Titaaneiden ylivoimaisesti tärkein pelaaja, maalivahti Kai Tillanen, oli kuumeisena kokonaan sivussa kokoonpanosta. Vähälle peliajalle jäänyt ja itseluottamuksensa kanssa tuskaileva kakkosvahti Teemu Hankanen joutui tiukkaan paikkaan, mutta selvisi tulikokeestaan erinomaisesti.
- Hankanen voi olla tyytyväinen peliinsä, vahvisti Titaaneiden päävalmentaja Jari Blomberg.
Oren loisto-otteet
Hankanen selvitti tiukan paikan miehekkäästi, mutta toisessa päässä Antti Ore jatkoi suorastaan mahtavia otteitaan. Ore on ollut viime peleissä miltei ohittamaton muuri muillekin joukkueille, eikä mies jättänyt sanan sijaa kotkalaisillekaan.
Lauantaina joensuulaisvahti ehti kiekon eteen 30 kertaa ja pelasi kauden kolmannen nollapelinsä. Viime kaudella Jokipojissa pelannut Juhamatti Hietamäki sai tosin kertaalleen kiekon Oren taakse, mutta peli oli vihelletty jo poikki. Myös toisen takavuosien jokipojan Tuomas Tikkasen kanssa Ore oli välillä ahtaalla, mutta hoiti syntyneet vaaratilanteet eleettömän varmasti.
Titaaneiden ongelmana lauantai-iltana oli se, ettei joukkue keksinyt keinoja vieraiden perusvarman viisikkopuolustuksen ohittamiseen. Kotkalaiset jäivät pyörimään nurkkiin, eikä sieltä tunnetusti maaleja tehdä. Jokipojat – jälleen kerran – voitti esittämättä mitään sen erikoisempaa.
- Pisteitä oli jopa hieman ilmaiseksi jaossa verrattuna aiempiin Jokipojat-otteluihin. Tiedettiin Jokipoikien pienilukuinen pakisto, joten yritettiin painostaa sitä osa-aluetta ja ajaa koko 60 minuuttia maalille. Maalin eteen menemisen halu kuitenkin puuttui ja tyydyttiin kulmissa pörräämiseen. Sellaisella pelillä ei voittoa edes ansaita, murehti Blomberg.
”Paha paikka”
Samoilla linjoilla kollegansa kanssa oli vieraita valmentava Jarno Pikkarainen. Isoon kotikaukaloon tottuneelle joensuulaisjoukkueelle pieni vieraskaukalo ei ole koskaan helppo paikka pelata, vaan hyökkääminen tahtoo usein puuroutua keskialueelle.
- Tiedettiin, että Kotkan pieni kaukalo on paha paikka meille ja että kotijoukkue tulee kovaa päälle alusta asti. Ensimmäisessä erässä Titaanit tulikin kovaa, mutta se kestettiin. Mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä enemmän se alkoi kääntyä meille. Avausmaalin merkitys oli iso tällaisessa pelissä, mietti Pikkarainen.
Tärkeän avausmaalin joensuulaisvieraille iski toisen erän alussa Jarno Koskiranta. Kotijoukkueen Jason Plattin jäähy oli juuri päättynyt, kun Koskiranta päätti pyörityksen veivaamalla vanhanaikaisella kiekon maaliin.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Hankasen yllätti toisena jokipoikana Jani Keränen, joka siirsi Tapio Ahtosen nappisyötön takakulmalta maaliin. Samassa vaihdossa hetkeä aikaisemmin Ahtonen pääsi Sami Puruskaisen kanssa hyökkäämään kahdella nollaa vastaan, mutta maalinteko jäi jälkitilanteeseen. Loppulukemat nautiskeli tyhjiin Heikki Puustinen.
Jokipojilla on voittoja putkeen jo kuusi ja koko marraskuussa joukkue hävisi vain kerran. Joulukuun virettä aletaan mitata keskiviikkona, jolloin Sport saapuu Mehtimäelle sarjajohtajan vieraaksi. Titaanit pelaa samaan aikaan Lempäälän Kisan vieraana.