Titaanien ja KooKoon kauden kolmannesta kohtaamisesta povailtiin ennakkoon aiempia koitoksia selkeästi tasaisempaa vääntöä, jota piti tasoittaa entisestään kotkalaisten vieraitaan parempi pelituntuma. Nämä kaavailut kouvolalaiset osoittivat kuitenkin vääriksi "tappamalla" ottelun heti sen toisen erän alussa tulleella Samu Vilkmanin 0-3-maalilla.
– Lataus oli alussa hyvä, mutta kun vastassa on sarjan parhaita joukkueita, niin ei meillä ole yksinkertaisesti varaa antaa kolmea tuollaista maalia ottelun alkuun. Peli kuoli käytännössä siihen, totesi omiensa suoritukseen selkeästi pettynyt Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
Dickenson löi alkutahdit
KooKoo otti tahtipuikon itselleen välittömästi kiekon pudottua kamppailun avauskeskialoituksesta jäähän, eikä Titaaneilla tuntunut olevan juuri nokan koputtamista pelitapahtumiin. Kouvolalaiset painoivat kaukalossa kuin tallista kevätlaitumille päästetyt villivarsat täynnä intoa ja titaanipelaajat pyrkivät pysymään kaikin keinoin liukkaasti liikkuneiden vieraiden tahdissa.
KooKoon pelituntuman puute näkyi ottelun alussa selkeimmin ylivoimapelaamisessa, jossa valkopaidat olivat hieman hampaattomia eikä Titaaneilla näin ollen ollut suuria vaikeuksia kestää vieraiden myllytyksiä.
Mikko Liukkonen taklasi itsensä reilun avauserän puolenvälin tietämillä pitkälle istunnolle, miehen käsien noustua taklaustilanteessa Titaanien Tomi Lindforsia päähän. Seuranneesta erikoistilanteesta saatiin aikaiseksi myös ottelun avausmaali, kun titaanipuolustaja Mikko Haapanen sähelsi viivassa ja KooKoon Lou Dickenson karkasi alivoimalla läpiajoon.
Dickenson ujutti komeasti limpun Titaanien maalia vartioineen Kai Tillasen puikoista sisään räjäyttäen Kotkan jäähallin päätykatsomoa miehittäneen KooKoon faniryhmän suoraan huutoon.
0-1-maalista lisää latinkia saanut vierasjoukkue iski hetken päästä lisää pökköä pesään. Panu Poutanen nousi laidasta kiekon kanssa röyhkeästi sisään hyökkäysalueelle jättäen terävällä luistelulla titaanipuolustaja Toni Mäkisen seisomaan kuin täi tervaan. Poutanen runnoi itsensä röyhkeästi maaliluukulle ja veivasi komeasti laatan häkkiin ohi voimattoman Tillasen.
Kun enempää kunnollisia tekopaikkoja ei avauserässä nähty, poistuttiin tauolle KooKoon 0-2-johtolukemissa.
Tuomi päätti karkelot
Ottelun toinen erä alkoi juuri niin kuin sen ei pitänyt Titaanien kannalta alkaa, sillä tasan minuutin pelin jälkeen tilastoihin ruuvailtiin KooKoon 0-3-maalia. Jo aiemmassa maalissa kiertokeppinä ollut titaanipuolustaja Toni Mäkinen menetti alimpana miehenä kiekon karvaamaan tulleelle Samu Vilkmanin, joka päätti läpiajonsa komeiden veivausten jälkeen maaliin.
Tässä kohtaa kamppailun voittajasta ei ollut enää mitään epäselvyyttä ja se näkyikin varsin räikeästi kotijoukkueen pelaajiston otteista kaukalossa. KooKoo sai todella helposti leikittyä kiekon aina halutessaan kotkalaisten alueelle, kun taas Titaaneilla ei ollut oikeastaan mitään asiaa KooKoon maalin läheisyyteen.
Illan neljäs täysosuma näki päivänvalonsa ajassa 28:26, kun KooKoo-kapteeni Jarno Kultanen tulitti siniviivasta ylivoimapelin päätteeksi kiekon vahvassa maskissa olleen Tillasen kainalosta verkon perukoille. 0-5-osuma oli puolestaan Petri Pyhäjärven käsialaa, miehen mentyä päättäväisesti ensimmäisenä päädystä ponnahtaneeseen irtokiekkoon ja lyötyä sen pienestä kulmasta sisään.
Päätöserässä ei juuri enää mitään suurempia hienouksia nähty ja KooKoo keskittyikin lähinnä pelaamaan maalivahdilleen kauden ensimmäistä nollapeliä. Kouvolalaiset iskivät kuitenkin vielä kertaalleen, kun uusin ulkomaalaisvahvistus Mike Tuomi sai Dickensonin ja Henri Kiviojan kauniiden poikkikentän syöttöjen jälkeen namutella tyhjiin loppulukemat 0-6.
Tappio tiesi Titaaneille jumittumista entistä tiiviimmin sarjan peräpäähän, kun taas KooKoo palasi komealla tavalla tauolta takaisin tositoimiin. Kouvolalaisten päävalmentaja Kolek oli tyytyväinen omiensa otteisiin, mutta mies löysi vielä rutkasti parannettavaakin.
– Olen erittäin tyytyväinen pelaajien asenteeseen ja pelaamiseen pitkän pelitauon jälkeen. Meillä oli tavoitteena oman joukkuepuolustamisen tiivistäminen ja tässä onnistuimme komeasti sekä saimme pelattua maalivahdillemme kauden ensimmäisen nollapelin, Kolek sanaili.
– Ei tässä ole kuitenkaan vielä varaa sen suuremmin tuuletella, sillä meidän pitää edelleenkin parantaa peliämme kevättä kohden. Puolustusvalmius pitää saada vieläkin paremmaksi koko kentän alueella.
Titaanien päävalmentaja Blomberg harmitteli sitä vastoin edellispelin hyvän pelillisen ilmeen totaalikatoamista KooKoon puristuksessa.
– Ensimmäinen erä oli pelillisesti ihan ok, mutta virheet söivät jälleen kerran innon ja rentouden otteistamme pois. Jouduimme sitten ylihyökkäämään ja hakemaan riskillä maaleja, joka taas helpotti liikaa vastustajan pelaamista ja avasi heille paikkoja lisämaalien tekoon, Blomberg manasi.
Titaanit jatkaa pelejään ensi viikon keskiviikkona (7.1.), kun kotkalaiset matkaavat Savonlinnaan Mestiksen jumbokamppailuun SaPKon vieraaksi. KooKoon puolestaan pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina (9.1.), kun kouvolalaisten vireen tulee mittaamaan Vaasan Sport.