Turkulaisten otteet ovat viime aikoina olleet ailahtelevia ja pistesaldo ei ole kasvanut odotetulla tavalla. Joukkueen hyökkäyspelissä palikat on jokseenkin kohdillaan, mutta puolustuspelaamisessa on ollut petrattavaa. Tänään tulikasteensa sai kiekkokiertolaismaalivahti Mikael Vuorio, joka pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa. SaPKo puolestaan oli ajautunut Mestiksen jumbopaikalle, joten kotijoukkue lähti ennakkosuosikkina otteluun.
Alku lupasi vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoiltaa. Turkulaiset painoivat pelin hyökkäyspäähän ja saivat pelin pyörimään pahaa enteilevästi savonlinnalaisten päätyyn. Yhdeksän ja puolen minuutin kohdalla pyöritys tuotti tulosta, kun Marlo Koponen syötti siniviivalta vasemmalle laidalle, hyvällä pelipäällä olleelle Antti Virtaselle, joka jatkoi maalinedustalle, josta Markku Vuorisalo sai ohjattua kiekon ensimmäisen kerran ohi Niko Kaulion.
SaPKo vastasi TuTon paineeseen nopeilla vastahyökkäyksillä ja maalille suuntautuneilla hyökkäyksillään. Kolme minuuttia avausmaalin jälkeen Ässistä lainalle tullut Borna Rendulic nousi terävästi turkulaisten maalille. Hän ajautui ohi maalin, mutta sai kiekon uudelleen haltuunsa ja siirsi sen siniviivalle Lasse Lappalaiselle, joka laukoi terävästi maskissa olleen Vuorion vartioiman maalin ylänurkkaan.
Reilu neljä minuuttia edellisestä ja peli alkoi näyttää turkulaisittain pahemmalta. Niko Laakkonen syötti maalin takaa maalin edustalle. Kristian Ruisma suti kiekkoa kohti Vuoriota, joka kadotti pelivälineen. Kun se ei kelvannut turkulaisista kenellekään, maalille noussut Iiro Vehmanen sai siirtää sen vapaasti maaliin.
Tutolaisella taisteluilmeellä tasoihin
Toinen erä alkoi turkulaisittain masentavasti. Ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä Lappalainen sai kiekon vasemmalla laidalla, lähellä siniviivaa ja laukoi ranteella kohti maalia. Kiekko painui helponnäköisesti maaliin, aivan takatolpan juureen.
Kolme ja puoli minuuttia myöhemmin turkulaiset saivat nopeilla siiroilla savonlinnalaisten puolustuksen puhki. Santeri Halme syötti Toni Jalolle, jonka poikittaissyöttö löysi Aki Keinäsen. Hän laukoi suoraan syötöstä maalin takakulmaan. Kaulio oli tilanteessa vailla mahdollisuuksia.
Turkulaiset alkoivat saada kunnon liitoa otteisiinsa toisen erän vanhetessa. Erityisesti Antti Virtanen oli vertynyt hyvää liitoon ja aiheutti kerta toisensa jälkeen ongelmia savonlinnalaisten puolustukselle. Samaan aikaan savonlinnalaisten kova karvaus ja prässi aiheutti ongelmia turkulaisille. Kiekko pyöri pitkään turkulaisten päädyssä, kun Virtanen sai kiekon keskialueella ja kiihdytti hyökkäykseen. TuTo pääsi ylivoimahyökkäykseen, jossa Virtasen tukena olivat Ville-Vesa Vainiola ja Derek Famulare. Virtanen luisteli aina maalin vasemmalle puolelle, maalin taakse, ennen kuin syötti maalin eteen ehtineelle Famularelle, joka avasi Mestisuransa maalitilin.
Kolmas erä voi muuttaa kaiken
TuTon peli parani toisen erän loppua kohti niin paljon, että kolmannesta erästä saattoi odottaa vain turkulaisten näytöstä. Vaan toisin kävi. Turkulaiset saivat muutaman paikan erän ensimmäisellä puoliskolla, mutta puolustuspään ongelmat kulminoituivat erän toisen puoliskon alettua. Hieman erän puolivälin jälkeen SaPKo pääsi ensin kahdella yhtä vastaan, mutta Vuorio venyi paraatipelastukseen jalallaan. Torjunta olisi kuulunut varmasti ottelun ratkaisutekijöihin, jollei SaPKo olisi alkanut kolmea minuuttia myöhemmin mennä omia menojaan.
Neljännentoista peliminuutin käynnistyttyä SaPKo painoi pelin hyökkäysalueelle. Toni Hyvärinen ja Niko Laakkonen saivat syötellä TuTo-puolustuksen kahdestaan hajalleen. Lopulta Laakkonen sai laukoa vapaasti maalin edestä sivuttaisliikkeessä olleen Vuorion ohi.
Puolitoista myöhemmin Laakkonen nousi maalin takaa tekopaikalle, mutta kiekko ajautui Ville Eskeliselle, joka laukoi puolihuolimattoman kohti maalia. Peliväline kimposi Laakkosen mailasta kevyesti yli Vuorion ja maalin perukoille.
Isännät pyrkivät vielä lisäämään liikettä, mutta vain vajaa kaksi minuuttia myöhemmin savonlinnalaiset viimeistään ratkaisivat ottelun hyväkseen. Henri Tissari syötti oikeaa laitaa aina turkulaisten maalin taakse asti nousseelle Ruismalle. Hän syötti nopeasti maalin takaa maalin vasemmalla kulmalla seisoneelle Teemu Suhoselle, joka iski välittömästi kiekon saatuaan sen maalin takakulmaan.
TuTon peli vaikutti paikoittain erittäin hyvältä. Peli ajautui kuitenkin liian useasti kulmiin ja peli näytti enemmän pystypainilta kuin jääkiekolta. SaPKo puolestaan liikkui hyvin ja pyrki kontrolloimaan kiekkoa. Siinä sillä ei ollut ongelmia turkulaisten alueella, koska isäntien puolustus oli todella pehmeän oloista.
– Ollaan eletty vaikeita aikoja, ollut epäonnea aiemmissa otteluissa. Henkisesti tämä voitto on todella tärkeä. Turku ei ole koskaan helppo paikka pelata, mutta oltiin valmistauduttu hyvin ja kiitos siitä osittain joukkueen johdolle, että päästiin yöpymään Hämeenlinnassa. Se auttoi latautumisessa. Taistelu oli jäällä hienoa ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Tämä oli taisteluvoitto, hengen voitto, kiteytti SaPKo-luotsi Pekka Tirkkonen omiensa otteet.
– Jostakin syystä puolustus jäätyi joka kerta, kun SaPKo tuli meidän alueelle. Hyökkäys oli hyvää, siellä taisteltiin, mentiin alueelle, niin kuin on painotettu. Puolustuspäässä oltiin aina pulassa, ei saatu purettua laukomalla, ei luistelemalla. Siinä varmaan oli tämän ottelun ratkaisu. Jäädyttiin puolustuspelissä. Vuorio otti tänään kiinni varmaan mitä oli kiinniotettavissa. Ei ollut molarista kiinni tämä tappio. SaPKon paikat oli myrkyllisiä, kommentoi TUTO-piiskuri Petri Niukkanen omiensa otteita.
Turusta pisteet napannut SaPKo matkaa perjantaiksi Peliittojen vieraaksi Heinolaan. Turkulaiset hyppäävät askiin seuraavan kerran lauantaina Kupittaalla, kun vieraaksi saapuu Vaasan Sport.