TUTO järjesti Sportille 20 minuutin shokkihoidon

MESTIS / Raportti
Jarno Laitinen joutui antautumaan Kupittaan illassa viidesti. Kuvassa Aki Keinänen ohjaa TUTOn kolmannen maalin.
Kuva © Osku Valtonen - TUTO Hockey
TUTO järjesti Kupittaalla kaksituhatpäiselle yleisölle yksipuolisen kiekkonäytelmän. Isännät ratkaisivat kamppailun itselleen iskemällä toisessa erässä neljä maalia vaisusti pelanneen Vaasan Sportin häkkiin. Samalla maalivahti Tommi Virtanen torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Kiivashenkinen koitos lähti käyntiin vauhtia pursuavalla ensimmäisellä erällä. Ottelun ensimmäisellä kolmanneksella nähtiin ainoastaan yksi maali, kun Ville-Vesa Vainiolan siniviivan tuntumasta lähtenyt rannelaukaus yllätti Sport-vahti Jarno Laitisen.

Erän yleiskuva oli vauhdikas. Kumpikin joukkue luisteli kovaa ja paineisti hanakasti vastustajan puolustusta. Kotijoukkue loi hivenen kotkapaitoja enemmän maalipaikkoja, joten 1–0-taukolukema oli oikeutettu.  

Kotijoukkueessa nähtiin vuoden viimeisessä ottelussa uusi puolustaja, kun Lasse Korhonen puki päällensä TUTO-paidan. Korhonen teki kelvollisen ensiesiintymisen joukkueessa, mutta kiekollisesti taitavan puolustajan luistelunopeus ei vielä ollut parhaimmillaan.

Toinen erä täydellistä turkulaisjuhlaa

Toisen erän alkuun kumpikin joukkue tuntui hidastaneen pelitempoaan. Kaksikymmenminuuttisesta kuitenkin muodostui täydellinen isäntäjoukkueen taidonnäyte.

Vielä erän ensimmäisillä minuuteilla Sport pysyi pelissä mukana ja Toni Jalon johtama kentällinen pystyi luomaan muutamia hyviä maalipaikkoja. Vieraiden Niko Tuhkasen otettua kampitusjäähyn kaatuivat tulvavallit.

Ensin TUTOn Samu Pitkänen pääsi nostamaan Aki Keinäsen laukauksesta syntyneen irtokiekon maalin kattoon. Alle kaksi minuttia tästä ja Pitkänen palautti palveluksen, kun Keinänen ohjasi miehen viivalta lähettämän pelivälineen ohi avuttomana katselleen Laitisen.

Erän viimeisen viiden minuutin kohdalla vaasalaiset osoittivat heräämisen merkkejä, kun paine siirtyi vakuuttavasti torjuneen Tommi Virtasen maalille. Vierailijat saivatkin kiekon lähimmillään TUTO-maalin katolle. Tilanne päätyi kuitenkin siihen, että Matti-Pekka Pelkonen otti kaksiminuuttisen maalivahdin huitomisesta.

Tästä seuranneella ylivoimalla Arttu Niskakangas sai huitoa irtokiekon tyhjään maaliin. Antti Virtanen kaunisteli erän päätteeksi 5-0-lukemat taululle.

Niukkasanainen Sport-valmentaja Pasi Räsänen vahvisti pelin jälkeen, että turkulaiset tulivat toiseen erään selvästi kotkapaitoja virkeämmillä jaloilla:

- Eka kymppi ok, ei tehty itse paikoista maaleja, kaveri taas teki. Toinen erä, en tiedä mikä psyykkaus kävi [TUTOn] kopissa, mutta TUTO oli hyvä ja käänsi pelin itselleen.

Vaisun kolmannen kautta uudenvuoden viettoon

Kolmas erä ei tarjonnut suurta pelillistä ilotulitusta. Ottelun jo ratkettua viimeiset 20 minuuttia nähtiin rikkonaista ja jäähyjen sävyttämää kiekkoilua. Parhaat maalipaikat siunaantuivat Sportille ja Oskari Hakomäki pääsi tolpanmitan päähän Tommi Virtasen nollapelin pilaamisesta.

Vaisusti pelanneesta vastustajajoukkueesta valonpilkahduksen tarjosi raamikas puolustaja Ari Gröndahl. Gröndahl teki viisaita ratkaisuja läpi ottelun niin kiekon kanssa kuin kiekottakin.

TUTOn päävalmentaja Juhani Tamminen oli ottelun jälkeen silminnähden tyytyväinen suojattiensa pelilliseen ilmeeseen. Valmentajaveteraani kertoi aistineensa tulevan vireen jo ennen joulutaukoa:

- Heinolan reissun jälkeen pidettiin 32 pelaajapalaveria. Käytettiin 20 minuuttia jokaisen pelaajan kanssa. Vaistosin, että tällainen ilta vielä tulee. Eilen SaPKoa vastaan tuomarit esti vielä sitä tapahtumasta, mutta tänään onnistuttiin.

Kumpikin päävalmentajista päätti puheenvuoronsa uudenvuoden toivotuksiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle